

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Klaaniyhteisö ja perheen kunnia voivat tehdä naisista synnytyskoneita – nyt myös vihervasemmisto on tulossa mukaan maahanmuuttajanaisten vapautusliikkeeseen
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta lähti aikanaan muotoutumaan naisten vapautumisen, tasa-arvon ja äänioikeuden myötä. Feodaaliyhteiskunnan kahleiden katkominen voisi olla avain myös nykyajan alistettujen naisten tielle tasa-arvoon. Tätä mieltä ovat pikkuhiljaa myös Ruotsin demarit ja vihreät.
Tilastokeskus SBC:n mukaan ulkomailla syntyneet naiset synnyttävät enemmän lapsia kuin Ruotsissa syntyneet. Näin tulee olemaan myös tulevaisuudessa, vuoteen 2070 asti.
Ongelmalähiöiden rinnakkaisyhteiskunnat vaikuttavat osaltaan siihen, että naisen asema ei välttämättä muutu siitä, mitä se oli hänen lähtömaassaan.
Ruotsissa nainen synnytti keskimäärin 1,67 lasta vuonna 2021. Vertailun vuoksi vuonna 2020 vastaava luku oli Somaliassa 6,4, Malissa 6,0, Afganistanissa 4,8, Irakissa 3,6 ja Syyriassa 2,8.
Muutos näkyy katukuvassa
Yhdessä voimakkaana jatkuvan maahanmuuton kanssa siirtolaisväestön korkeampi lisääntyvyys tulee muuttamaan demografista kuvaa Ruotsista. Samalla kun ikääntyvä kantaväestö kuolee pois.
Kyse ei ole mielipiteestä, vaan matematiikasta. Väestön vaihtuminen saattaa samalla lisätä haasteita, joista osa on näkyvissä jo nyt.
Göteborgissa tilanne on sen sorttinen, että sosialidemokraatitkin ovat heränneet todellisuuteen. Valtuustoryhmän puheenjohtaja on huolissaan lapsista, jotka kasvavat erittäin monilapsisissa perheissä, heidän pitkäaikaistyöttömistä vanhemmistaan, köyhyydestä sekä ahtaasta asumisesta.
Herkkä kysymys, joka on esitettävä
– Ymmärrän sen, että kysymys monille herkkä. Kun meillä kuitenkin on sellaisista maista tulleita perheitä, joissa perhearvot ovat täysin erilaiset kuin Ruotsissa, asioista on voitava puhua, muotoilee Göteborgin valtuuston johtava sosialidemokraatti Jonas Attenius.
Keinojakin lapsiluvun rajoittamiseksi on ja tässä yhteydessä lienee hyväksi katsoa tasa-arvon historiaan. Vihreiden valtakunnallinen tiedotusvastaava Märta Stenevi totesikin aivan äskettäin, että vastaus löytyy pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta:
– Ruotsin muutos yhteiskuntana perustui aikanaan keskeisesti naisten itsenäisyyteen ja perhesuunnitteluun. Samansuuntainen keskustelu pitäisi saada aikaan myös nyt.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- naisten äänioikeus Jonas Attenius feodaaliyhteiskunta Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta rinnakkaisyhteiskunnat lasten lukumäärä Märta Stenevi Demografia Ruotsin Tilastokeskus SCB kaupunginvaltuusto ongelmalähiö sosialidemokraatit perhesuunnittelu naisten oikeudet Syntyvyys Göteborg Tasa-arvo vihreät
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Riikka Purra: Tutkimus- ja tilastotieto tukee väitettä väestönvaihdoksesta

Maahanmuuttajien vyöry Ruotsiin jatkuu – väestönvaihdosta ei pysäytä mikään

Suomalaislapset maksavat kovaa hintaa epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta – Rantanen vaatii toimenpiteitä lasten väkivallan kitkemiseksi

Suomalaiset lapset vaarassa jäädä kielivähemmistöön monikulttuurisissa päiväkodeissa, PS:n Tavio nosti uhkakuvan esille – Kulttuuriministeri Li Anderssonilta hälläväliä-tyylinen vastaus

Suomeen saapuvat maahanmuuttajat eivät rahoita suomalaisten eläkkeitä tai paikkaa työvoimapulaa – tulijat ovat tulonsiirroista riippuvaisia ja kärsivät korkeasta työttömyydestä

Brittilehti kertoo Ruotsin synkkevästä tiestä: käsikranaattilähiöiden rikolliset ovat soluttautuneet jo paikallispolitiikkaan

Laura julkaisi kuvan itsestään muslimihunnussa, ja siitäpä sitten raivo repesi
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tapahtumat karkasivat hyökkääjän käsistä. Nyt ollaan tilanteessa, josta oikeudenmukainen ulospääsy vaikuttaa lähes mahdottomalta. Yksinvaltaiselle Venäjälle myös rauha on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Sadat tuhannet rintamalta palaavat rikkinäiset sotilaat haastavat virallisen propagandan ja ovat siten yhteiskunnallinen aikapommi.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää