Kivaraha vai viharaha? EU-asenne ratkaisee

12.04.2018 |20:20

Venäjän presidentti Vladimir Putin lienee maailman vaikutusvaltaisin mies, sillä tiettyjen väitteiden mukaan hän on junaillut Ison-Britannian eron Euroopan unionista sekä Donald Trumpin Yhdysvaltain presidentiksi.

Väitelista jatkuu toki yleismedian osalta osapuilleen kaikkeen siihen, mikä katsotaan EU:ssa epämieluisaksi asiaksi. Kaikki tämä on toki tehty rahalla – “viharahalla.”

Europarlamentin liberaaliryhmä Alden puheenjohtaja, sekä parlamentin brexit-neuvottelija Guy Verhofstadt halusi tutkinnan siitä, sekaantuiko Venäjä brittien brexit-äänestykseen. Verhofstadt reipastui vaatimuksensa kanssa, kun työväenpuolueen kansanedustaja Ben Bradshaw halusi tutkinnan samasta aiheesta.

Kansanedustajalla omat kytkökset Open Societyyn?

Verhofstadtin EU:n federalistisen kannan tietäen hän ymmärrettävästi musertui brexit-äänten voitettua. Täysin toisella kannalla oli pitkän linjan brexit-kannattaja ja europarlamenttiryhmä EFDD:n puheenjohtaja Nigel Farage.

Hänen mukaansa todella merkitykselliset rahat tulevat sijoittajamiljardööri George Sorosin perustamalta Open Society -säätiöltä. Hän arvelee rahoitustukea haettavan siksi väärästä paikasta.

– Sanon näin, koska George Soros lahjoitti hiljattain 18 miljardia dollaria Open Societylle, joka totta kai tukee ihmisten vapaata liikkumista ja ylikansallisia rakennelmia kuten EU:ia. Hänen vaikutuksensa täällä ja Brysselissä on todella tavatonta, Farage kertoi Euroopan parlamentissa viime vuoden lopulla.

Faragen mielestä Open Society -säätiön rahoitustuki tulisi tutkia tarkasti aikana, jolloin rahan vallasta keskustelu eri vaalituloksiin on saavuttanut jopa hysteeriset mittasuhteet. Faragen mukaan Bradshaw’lla on kytkökset Open Societyyn.

Soros tukee maahanmuuttoa Eurooppaan

Vuonna 2015 Euroopassa puhjennut maahanmuuttokriisi on jakanut jyrkästi EU:n jäsenmaita. Soros itse pelaa avoimin kortein: hän kertoi viime vuonna lahjoittavansa puoli miljardia dollaria erityisesti niille vapaaehtoisjärjestöille, jotka tukevat Eurooppaan suuntautuvaa maahanmuuttoa.

Sorosin lahjoitusten mittasuhteesta kertoo jotain se, että se on lähes kaksi kertaa niin suuri kuin EU:n raja- ja merivartiovirasto Frontexin budjetti.

“Kivarahaa” Välimeren ylityksiin

Sijoittajille tarkoitettu analyysiyhtiö Gefiran tutkimuksesta selviää Sorosin rahan vaikutusvalta Italiassa ja Välimerellä. Gefiran mukaan Open Societyn verkosto on laaja. Siihen kuuluu muun muassa entisiä ministereitä. Yhtiö kirjoittaa säätiön tukevan rajatonta maahanmuuttoa ja rajojen hävittämistä.

Gefiran mukaan verkosto toimii kuten se ymmärtäisi laajamittaisessa maahanmuutossa olevan ongelmia, mutta että niistä vaietaan. Yhtiö rinnastaa toiminnan totalitaariseen hallintoon, eikä suinkaan avoimeen yhteiskuntaan, mihin säätiön nimi Open Society viittaa.

Tämä huomioiden on hyvin ymmärrettävää, että Farage pitää Sorosin säätiötä tutkimisen arvoisena. “Kivarahasta” on toki paljon helpompaa vaieta kuoliaaksi ja nostaa “viharaha” tikun nokkaan.

Unkarin vaalit superenemmistöllä voittanutta Viktor Orbánia moititaan rankasti, kun hän käy avoimesti Sorosin rahoitustoimintaa vastaan.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää