Kirkolla tarkat ohjeet turvapaikkatilanteisiin – mutta onko toiminta laillista?

Arkkipiispa Kari Mäkisen viime päivien kannanotot ovat herättäneet Suomessa vilkkaana keskustelun siitä, voiko kirkko tarjota turvapaikkaa, jos maallinen esivalta ei sellaista turvapaikanhakijalle myönnä. Mäkisen kannanotot eivät olleet spontaaneja. Kirkko on julkaissut laajan ohjeistuksen jossa seurakuntalaisia neuvotaan yksityiskohtaisesti, miten toimia turvapaikkatilanteissa.

Evankelis-luterilaisen kirkon verkkopalvelu tarjoaa yksityiskohtaiset ohjeet turvapaikkatilanteisiin. Keskeiset oppaat ovat vuonna 2015 julkaistu ”Kirkkoturvakäytäntö seurakunnissa” sekä vuonna 2007 julkaistu ”Kirkko turvapaikkana”. Oppaissa on käsitelty kattavasti kirkkoturvan historiallista taustaa, nykypäivän laillisia ja moraalisia kysymyksiä sekä käytännön kysymyksiä.

Oppaissa puntaroidaan niitä tilanteita, jolloin toiminta ei enää olisi sallituissa rajoissa. Kirkko turvapaikkana -opas toteaa: “On periaatteessa tulkittavissa, että henkilöt, jotka osallistuvat päätöksentekoon kirkkoturvapaikan myöntämisestä ilmoittautumisvelvolliselle turvapaikanhakijalle, voitaisiin tuomita yllytyksestä ulkomaalaisrikkomukseen.” Riski tästä on oppaan mukaan kuitenkin pieni, lähes olematon.

Seuraavassa poimintoja näistä kahdesta oppaasta. Otsikoinnit toimituksen.

Milloin kirkkoturvaa haetaan?

Kirkko turvapaikkana -tilanne syntyy aina turvaa hakevan aloitteesta. Turvapaikanhakija saattaa turvautua seurakuntaan silloin, kun hän on saanut kielteisen oleskelulupapäätöksen ja/tai karkotuspäätöksen Ulkomaalaisvirastolta. Jos seurakunta päätyy kirkkoturvan myöntämiseen, tarkoituksena on ennen kaikkea saada lisää aikaa, jotta turvapaikanhakijan lähtömaan tilanteesta tai muista asiaan vaikuttavista seikoista voitaisiin hankkia uusia tai aiempaa tarkempia tietoja.

Perinteisesti turvapaikkana ovat toimineet sakraalitilat, joissa vietetään jumalanpalveluksia.

Miksi kirkko tarjoaa turvapaikkaa

Kirkkoturvakäytäntö on toimintatapa äärimmäisessä tilanteessa, jossa muut avustuskeinot eivät ole yksistään riittäviä. Ajatuksena on, että seurakunta yhteisönä vetoaa turvapaikanhakijan asian uudelleenkäsittelyn puolesta. Kirkon suojiin ottamisella tarkoitetaan konkreettista kirkkotilaan majoittamista sekä henkisen ja hengellisen tuen ja turvan tarjoamista.

Toiminta ei tähtää laillisen järjestyksen vastustamiseen, vaan sillä pyritään takaamaan ihmisten oikeudenmukainen kohtelu. Kun seurakunta on päättänyt tarjota kirkkoturvapaikan, on suositeltavaa ilmoittaa siitä maasta poistamisesta vastaavalle poliisiviranomaiselle.

Kirkkoturvatilanne on spontaani ja syntyy välittömästä avuntarpeesta. Tästä syystä kirkot eivät tarjoa tai mainosta kirkkoturvaa julkisesti. Lähtökohtana on turvaa hakevan avunpyyntö. Toisin sanoen seurakunta tai luostari ei oma-aloitteisesti hakeudu kirkkoturvatilanteisiin.

Jos henkilö tai perhe piilotetaan, heidän asiaansa ei voida ajaa yhtä tehokkaasti. Tästä syystä kannattaa toimia ”avoimin ovin” eli niin, että viranomaiset tietävät, missä kyseinen henkilö oleskelee. Kirkko turvapaikkana -käytännön lähtökohtana on avoimuus sekä turvaa hakeneen ihmisen asian ajaminen.

Turvapaikkaprosessi

Turvan tarve ja henkilön asioiden uudelleenkäsittely voivat kestää viikkoja, kuukausia, jopa vuosia. Jokainen tapaus on erilainen.

Jokaisen turvaa hakevan kanssa periaatteet käydään yhdessä läpi ja keskustellaan siitä, mitä ne hänen kohdallaan merkitsevät. Hakijalle on myös syytä selvittää, miten pitkään häntä voidaan taloudellisesti tukea.

Seurakunnan työntekijät voivat joutua toimimaan turvatun puolesta hoitaessaan virallisia asioita. Tätä varten on hyvä pyytää avoin valtakirja. mikä helpottaa asioiden hoitamista mm. apteekin, tilitoimiston, lakimiehen, verotoimiston ym. kanssa.

Etenkin pitkä kirkkoturvatilanne, jossa turvatun liikkumisen ja toiminnan mahdollisuudet ovat rajalliset, saattaa passivoida turvattua.

Turvapaikanhakijan tilanne helpottuu väliaikaisesti heti, kun hän saa asiansa uudelleen käsittelyyn, eikä akuuttia karkotuksen uhkaa ole. Parhaassa tapauksessa kirkko turvapaikkana -tilanne päättyy siihen, että henkilö saa oleskeluluvan ja saa rauhassa asettua uuteen elämään yhteiskunnassa.

On kuitenkin mahdollista, että henkilön karkotus pannaan toimeen. Seurakunnan ei pidä jättää maasta poistettavaa yksin. Seurakunta voi saattaa hänet matkalle rukouksin ja siunauksin. Poliisilta kannattaa selvittää, voiko joku työntekijöistä saattaa maasta poistettavaa lentokentälle. Lisäksi voi yrittää tiedustella, voiko esimerkiksi joku paikallisen kirkon tai järjestön työntekijä olla maasta poistettavaa vastassa kohdemaassa.

Suurin osa kirkkoturvatilanteista ratkeaa positiivisesti melko lyhyessä ajassa. Osa tilanteista kuitenkin pitkittyy. Pitkittyneet oleskeluluvan tai turvapaikan hakuprosessit koettelevat sekä kirkon turvaamia että heidän tukijoitaan. Pitkittyneimmät kirkkoturvatilanteet ovat kestäneet kahdesta kolmeen vuoteen.

Kun kaikki keinot on käytetty eikä turvatun tilanteeseen ole saatu positiivista muutosta, joutuu seurakunta luopumaan kirkkoturvasta. Tällainen tilanne ei saa tulla turvatulle yllätyksenä. Häntä tulee valmistaa tilanteeseen ja hänen kanssaan on puhuttava erilaisista vaihtoehdoista ja mahdollisista ratkaisuista. Turvatun kanssa on myös keskusteltava siitä, millaista paperittoman arki Suomessa on.

Yhteistyö viranomaisten kanssa

Kirkkoturvatilanteissa pyritään lähtökohtaisesti avoimuuteen. Paikalliselle poliisille tiedotetaan, että seurakunta on ottanut ihmisen suojiinsa. Vaikka vuoropuheluun ja avoimuuteen tulee pyrkiä, joissakin tilanteissa poliisin ja seurakunnan kannat voivat kuitenkin poiketa toisistaan niin voimakkaasti, että seurakunnassa toimivat yksityishenkilöt päättävät piilottaa turvaa hakevan. Piilottaminen kuitenkin voidaan tulkita seurakunnan työntekijän virkavirheeksi. Virkavirheestä voi seurata esimerkiksi huomautus tai sakko. Jos henkilö sen sijaan piiloutuu itse, siitä ei periaatteessa seuraa sanktiota seurakunnalle. Kirkon työntekijöiden on varottava syyllistymästä, ainakaan tietämättään, virkavirheeseen.

On hyvä keskustella paikallispoliisin kanssa mahdollisesta avustustilanteesta valmiustoimena kirkkoturvatilanteen varalle. Kun luottamus on paikallisen poliisin ja seurakunnan työntekijöiden välille syntynyt, yhteistyö sen pohjalta avustustilanteissa sujuu hyvin. On myös mahdollista, että luottamuksellista suhdetta poliisin kanssa ei synny ja päädytään vastakkainasetteluun. Keskinäinen luottamus ja avoin yhteistyö helpottavat kuitenkin niin poliisin kuin seurakunnankin työtä ja on ennen kaikkea turvatun kannalta paras vaihtoehto. Kirkkoherran on hyvä tehdä kirjallinen tiedonanto kirkkoturvatilanteesta poliisille. Seurakunta on ev.lut. tai ort. kirkkolain tai uskonnonvapauslain pohjalta toimiva julkisoikeudellinen yhteisö ja sen jäsenet ovat täysivaltaisia kansalaisia, eivät hallintoalamaisia. Niillä on oikeus ja velvollisuus demokraattisen yhteiskunnan jäseninä vaatia viranomaisilta lain avoimuusperiaatteiden mukaista toimintaa. Hallintopäätösten, kuten turvapaikanhakijan käännyttämisen, kyseenalaistaminen vahvistaa oikeusvaltiota ja demokraattista kansalaisyhteiskuntaa.

Poliisin suhtautumisessa kirkkoturvatilanteisiin on ollut Suomessa suuria paikallisia vaihteluita. Joissakin tapauksissa poliisi on päättänyt olla kunnioittamatta kirkkoturvaa. Toisaalta on myös tapauksia, joissa poliisi on käyttänyt harkintavaltaa ja hyväksynyt kirkkoturvatilanteen.

Kokonaisvastuu

Kirkkoherralla/johtavalla pastorilla on kokonaisvastuu kirkkoturvaprosessista. On hyvä, jos kirkkoturva perustuu seurakuntaneuvoston päätökseen.

Kirkkoturvatilanteen lähtökohta on se, että seurakunta kantaa vastuuta turvatusta yhteisönä, eikä vastuu jää yksittäisen työntekijän harteille. Tilanteet voivat usein olla poikkeuksellisen kuormittavia. Ne voivat vaatia myös paljon työaikaa, etenkin silloin, kun pyritään muuttamaan viranomaispäätöstä.

Seurakuntien on harkittava toimintatapansa tapauskohtaisesti. Seurakuntien resurssit ja toimintamahdollisuudet ovat myös erilaisia. Kirkkoturvatilanteista voi syntyä suuriakin kustannuksia. Seurakunta voi käyttää omien varoja, lahjoituksia ja kolehteja.

Lakimiestä on ehdottomasti konsultoitava ennen kirkkoturvapäätöstä.

Onko toiminta laitonta?

Toiminta ei tähtää laillisen järjestyksen vastustamiseen, vaan sillä pyritään takaamaan ihmisten oikeudenmukainen kohtelu.

Rikoksista viranomaisia vastaan säädetään rikoslain 16. luvussa. Tällaisia rikoksia ovat virkamiehen vastustaminen, virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, haitanteko virkamiehelle sekä niskoittelu poliisia vastaan.

Kirkon käyttäminen turvapaikkana tässä julkaisussa kuvatulla tavalla ei ole virkamiehen vastustamista eikä haitantekoa virkamiehelle. Seurakuntalaiset eivät käy virkamiehiin käsiksi. Toiminta ei ole myöskään haitantekoa virkamiehelle, koska poliisi on alusta pitäen tietoinen siitä, missä turvapaikanhakija on. Kirkolla ei ole rikosoikeudellista erityisasemaa, joten poliisi voi halutessaan tulla seurakunnan tiloihin hakemaan turvapaikanhakijan pois.

Ohjeiden mukaan toimittaessa myöskään niskoittelun tunnusmerkistö ei täyty. Rikoslain 16. luvun 4 § mukaan ”joka jättää noudattamatta poliisimiehen yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi taikka tehtävän suorittamiseksi toimivaltansa rajoissa antaman käskyn tai kiellon, voidaan tuomita niskoittelusta poliisia vastaan”.

Poliisilain 45 § mukaan ”jokainen 18–54-vuotias on kykyjensä mukaan velvollinen avustamaan poliisia hengenvaarassa olevan kadonneen etsimisessä, ihmishengen pelastamisessa, loukkaantuneen auttamisessa sekä huomattavan omaisuusvahingon tai ympäristöhaitan torjumisessa”.

Poliisin auttaminen karkotettavien ulkomaalaisten tai rikoksesta epäiltyjen kiinniottamisessa ei kuulu yleisiin kansalaisvelvollisuuksiin, vaan on yksinomaan poliisin tehtävä. Jos poliisi käskee seurakunnan aktiivia ottamaan kirkossa piileskelevät turvapaikanhakijat kiinni ja toimittamaan heidät poliisille, käskyä ei tarvitse noudattaa, koska se ei perustu lakiin. Tällaisen käskyn rikkominen ei siis ole niskoittelua poliisia vastaan.

Poliisi ei voi myöskään toimivaltansa puitteissa määrätä esimerkiksi kirkkoherraa tai suntiota häätämään turvapaikanhakijoita kirkon tiloista. Jos seurakunnan päättävä elin on tehnyt asianmukaisessa järjestyksessä päätöksen kirkon käyttämisestä turvapaikkana, seurakunnan työntekijä rikkoo virkavelvollisuuttaan, jos hän tottelee tällaista poliisin määräystä.

Kun poliisi aloittaa valmistelut ulkomaalaisen maasta poistamiseksi, poliisi määrää ulkomaalaiselle yleensä ilmoittautumisvelvollisuuden. Ulkomaalaisen on ilmoittauduttava poliisille tavallisesti kerran tai kahdesti viikossa tiettyyn kellonaikaan. Ilmoittautumisvelvollisuuden tahallinen laiminlyönti on ulkomaalaisrikkomus, josta seuraa sakkorangaistus.

Rikoslain 5. luvun 5 § mukaan ”joka tahallaan taivuttaa toisen tahalliseen rikokseen tai sen rangaistavaan yritykseen, tuomitaan yllytyksestä rikokseen kuten tekijä.” On periaatteessa tulkittavissa, että henkilöt, jotka osallistuvat päätöksentekoon kirkkoturvapaikan myöntämisestä ilmoittautumisvelvolliselle turvapaikanhakijalle, voitaisiin tuomita yllytyksestä ulkomaalaisrikkomukseen. Riski on kuitenkin varsin pieni, lähes olematon.

Moraaliset näkökohdat

Kirkko turvapaikkana -käytännöllä ei ole laillista sitovuutta. Sen auktoriteetti perustuu turvapaikan tarjoavan yhteisön moraaliseen ratkaisuun. Päätös antaa suojaa perustuu Jumalan lain noudattamiseen: se on hengellinen päätös.

Kirkko turvapaikkana -käytäntöön liittyy moraalinen haaste. Lähimmäisenrakkauden toteuttaminen äärimmäisessä tilanteessa, jossa turvapaikanhakijaa uhkaa karkotus, vaatii tottelemattomuutta vallitsevia lakeja kohtaan. Kristillinen etiikka menee edelle silloin, kun sen ja valtion lain välillä on ristiriita. ”Ennemmin meidän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”, todetaan Apostolien teoissa. Uudessa katolisessa katekismuksessa otetaan asiaan selkeä kanta: ”Kansalainen on omantuntonsa mukaan velvoitettu olemaan tottelematta viranomaisten lakeja ja säädöksiä, jos ne ovat ristiriidassa moraalisen järjestyksen, ihmisen perusoikeuksien tai evankeliumin kanssa. Tällaisen kansalaistottelemattomuuden oikeutus nousee siitä, että Jumalaa tulee totella enemmän kuin maan poliittista johtoa.” Laki ja moraali eivät ole toistensa synonyymeja, eikä laki moraalin mitta. Lait ovat usein moraalia ja moraalikäsityksiä konservatiivisempia; ne ovat ihmisten säätämiä kompromisseja. Moraalikäsitykset muuttuvat ihmisten arvojen muuttuessa. Myös uudet tiedot, kansainvälinen vuorovaikutus ja yhteiskunnan muuttuvat olosuhteet asettavat paineita lakien päivittämiselle. Kristillisessä etiikassa on muuttumaton ydin, evankeliumin lähimmäisenrakkauden etiikka, jonka tulkinnat uusissa konteksteissa ovat uudenlaisia.

Historiallista taustaa

Kirkko turvapaikkana -periaate on hyvin vanha. Se perustuu ajatukseen, että uskonnollisen yhteisön jumalanpalveluspaikka on pyhä ja yksin Jumalan hallinnassa. Maallisen esivallan käskyvalta ei ulotu sakraalitilaan.

Toiminta aktivoitui Euroopassa toisen maailmansodan juutalaisvainojen myötä. Kyse ei kuitenkaan ollut avoimesta turvapaikkatoiminnasta, sillä juutalaisia piilotettiin natsien vainolta. Varsinaisesti nykyisenkaltainen turvapaikkatoiminta käynnistyi useissa Euroopan maissa 1970-luvulla turvapaikanhakijoiden ja sääntelemättömien siirtolaisten aloitteesta. Käytännön juuret ovat Yhdysvalloissa, jonne 1970- ja 1980-lukujen taitteessa alkoi pyrkiä runsaasti siirtolaisia Keski-Amerikan sisällissotia käyvistä maista.

Pohjoismaisessa oikeuskäytännössä tunnetaan vanha käsite kirkkorauha, joka heijastelee käsitystä kirkkotilan pyhyydestä. Pohjoismainen tapaoikeus piti kirkkorauhan rikkomista erittäin raskauttavana. Tanskassa kirkkorauhan traditiota on sovellettu myös nykytilanteessa turvapaikanhakijoiden pyydettyä suojelua.