Kirkkonummen PS:n vaatimus läpi: Haapaniemi vetäytyi

31.01.2013 |16:08

Kirkkonummen kunnallispolitiikassa pitkään toiminut Timo Haapaniemi (kok) on jättänyt kunnalliset luottamustehtävänsä toistaiseksi rikosepäilyjen takia.

Perussuomalaiset olivat asiassa aloitteellisia.  Kirkkonummen perussuomalaisten puheenjohtaja Pekka M. Sinisalo kertoo ryhmänsä ryhmänsä puuttuneen asiaan ensimmäisenä ja vaatineen Haapaniemen vetäytymistä luottamustoimista.

– Kunnanhallitus ja valtuusto eivät voi ohittaa näin vakavaa asiaa. Kyse on kuitenkin törkeistä rikosepäilyistä, Sinisalo kommentoi 25.1 julkaistussa tiedotteessa.

Sinisalon mukaan muiden ryhmien oli pakko reagoida perussuomalaisten esille nostamaan asiaan. Haapaniemi ilmoitti tiistaina jättävänsä kunnalliset luottamustehtävänsä toistaiseksi.

Rikosepäilyt liittyvät Haapaniemen ja hänen lähipiirinsä tontti- ja asuntokauppoihin espoolaisen rakennusyhtiö Eken kanssa. Poliisi tutkii myös törkeää lahjusten antamista ja ottamista.

Uutisointia muualla: Helsingin Uutiset

TEKSTI: PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää