Kirja-arvio – Eero Paloheimon uutuuskirja Kiinalainen juttu

KIRJA-ARVIO | Tekniikan tohtori ja entinen vihreä kansanedustaja Eero Paloheimo aloitti vuonna 2005 hankkeen, jonka hän koki välttämättömäksi koko planeetan pelastamiseksi. Hän halusi kehittää Kiinassa sellaisen ekokaupungin mallin tai prototyypin, jota myöhemmin kopioitaisiin kaikkialla maailmassa. Uudessa kirjassaan Kiinalainen juttu (Kiuas Kustannus) Paloheimo dokumentoi hankaluuksia, joihin suomalaiset suunnittelijat törmäsivät kiinalaisen byrokratian ja liike-elämän kanssa. Kirjan arvioi Suomen Uutisille tiedetoimittaja Marko Hamilo.

Paperilla idea vaikutti varmasti hyvältä. Suunnitellaan ekolaakso, jossa ihmiset asuvat mukavissa, vähäpäästöisissä kaupungeissa, joissa liikkumisen tarve on vähäistä ja se hoidetaan päästöttömästi. Kaupunkien liepeillä on ekologisesti kestävää ruoantuotantoa, ja alueelle sijoitetaan myös tulevien ekokaupunkien kehittämiseen tähtävää tutkimustoimintaa.

Tällaisen ekokaupungin pilottihanke toimisi esikuvana koko maailmalle, jonka on ympäristöongelmien takia pakko sekä uudistaa olemassaolevia kaupunkejaan että rakentaa kokonaan uusia aivan erilaisten periaatteiden mukaan kuin aiemmin.

Puurakentamisen emeritusfrofessori Eero Paloheimo halusi toteuttaa maailman ensimmäisen ekokaupungin Kiinassa, koska hän uskoi, että asiat etenevät nopeammin järjestelmässä, jossa ei tarvitse diskuteerata joka asiaa moniportaisessa demokraattisessa hallinnossa. Ja ympäristön pelastamisella oli (ja on) kiire.

Kirja dokumentoi suorastaan piinallisen yksityiskohtaisesti, miten kiinalainen tapa toimia vaikeutti hankkeen edistämistä tai teki sen suorastaan mahdottomaksi. Kirjan takakansi lupaa, että dokumentointi etenisi “miltei jännityskertomuksen tavoin”, ja lukija elääkin jännityksessä, saavatko suomalaiset koskaan kiinalaisten välistävetämiä rahoja takaisin.

Mutta kerrontaa samalla raskauttaa sen dokumentaarisuus ja faktojen valtava määrä – tapahtumia on lähes kymmenen vuoden ajalta, ja suuri osa kirjan tapahtumista on kokouksia. Jos kirjasta haluaisi tehdä vauhdikkaan elokuvan, pitäisi sisällöstä karsia 90 prosenttia pois. Henkilöhahmoja on kuin Tshehovin näytelmissä eli enemmän kuin lukijan muistiin mahtuu, ja samoista henkilöistä saatetaan käyttää kiinalaisia tai heidän länsimaistettuja nimiä.

Lisäksi Kiinalaisessa jutussa syödään koko ajan kuin Enid Blytonin Viisikko-sarjassa. Kiinalainen ruokakulttuuri on toki vertaansa vailla, mutta lukijalle jää välillä epäselväksi, tarvitseeko joka ikistä lounasta ja päivällistä kuvailla tarinan kuljettamiseksi tai sen elävöittämiseksi.

Kiinalainen juttu joka tapauksessa kertoo valtavan suurista asioista. Pidimme Kiinasta tai emme, se on yhä suuremmassa määrin mahtivaltio, jonka kanssa on pakko tulla toimeen – ja kuten kirja todistaa, kiinalaisen kulttuurin, erityisesti kiinalaisen liike-elämän ja hallinnon kanssa ei ole helppo tulla toimeen.

Lukija hämmästelee ensimmäisten kymmenien sivujen aikana, eikö kiinalaisen ja länsimaisen bisneksen rajapinnalle ole syntynyt palvelusektoria, konsultteja jotka auttaisivat länsimaisia yrityksiä toimimaan maassa, jossa jokainen yrittää vetää välistä ja jossa hallinto on korruptoitunut.

Vähän myöhemmin selviää, että tällaisia agentteja Paloheimon firma ja muut suomalaiset yritykset toki käyttivätkin. Ongelma oli siinä, että yksi tällaisista agenteista oli se kaikkein pahin välistävetäjä. Oikeuslaitoksestakaan ei ole juuri apua, koska kiinalaiset osaavat tietysti tuomarien lahjonnan paremmin kuin suomalaiset toimijat, joiden moraalikaan ei oikein taipuisi moiseen.

Toinen suuri teema tietenkin on itse ekokaupungit. Niihin liittyvistä teknisistä ratkaisuista olisi lukenut mielellään enemmänkin.

Monet sellaiset tekniikat, joita Paloheimo visioi jo ennen hankkeen aloittamista aiemmissa teoksissaan, alkavat nyt olla arkea tai ainakin tavanomaisia puheenaiheita.

Ekokaupunkihankkeen visionäärisyydestä kertoo, että Paloheimolla oli alusta alkaen näkemys “automaattisesti navigoivista horisontaalisesta hissistä – jotka tietysti kulkevat sähköllä – nyt yhdellä jos toisellakin autovalmistajalla on sähköautoja markkinoilla ja itse itseään ajavien autojen kehitys on pitkällä.

Ekokaupunkien kehitys Kiinassa lähti hankaluuksista huolimatta liikkeelle, joten Paloheimon hanke ei ollut turha.

Lisätiedot:

Paloheimon kirjan ”Kiinalainen juttu” julkaisutilaisuus järjestetään tiistaina 13.11.2018. Tilaisuus pidetään ravintola Messeniuksessa Taka-Töölössä (Messeniuksenkatu 7) klo 14-16.

---

Paloheimo kertoi kirjastaan myös Marko Hamilon haastattelussa torstaina 1.11.2018:

Eero Paloheimo Marko Hamilon haastateltavana. Youtube, 42 min.