Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Eurovaaliehdokas Kimmo Kivelä: EU on nyt temppelinharjalla

19.03.2014 |11:31

Kuopiolainen kansanedustaja ja rovasti Kimmo Kivelä on ennen eduskuntauraansa työskennellyt 25 vuotta pappina merkittävissä tehtävissä, esimerkiksi kirkkoherrana parikymmentä vuotta, tuomiokapitulin asiantuntijatehtävissä, asessorina ja dekaanin sijaisena. Kivelä kiinnostui politiikasta jo nuorella iällä ja liittyi perussuomalaisten edeltäjän SMP:n riveihin jo viisitoistavuotiaana. Sittemmin hän toimi SMP:n nuorisojärjestössä SMP:n nuorisoliiton pääsihteerinä ja valtakunnallisena nuorisosihteerinä.

Kivelä on syntyjään Lahdesta ja opiskellut Helsingin yliopistossa. Savolainen hän on ollut jo yli neljännesvuosisadan.

– Lähdin eurovaaleihin, koska pyydettiin niin puolueen kuin muidenkin tahojen toimesta. Haluan olla näissä talkoissa mukana, sillä kevään eurovaalit ovat puolueelle äärettömän tärkeät. Koskaan ennen eivät europarlamenttivaalit ole olleet Suomen tulevaisuuden kannalta niin tärkeät kuin nyt. Nyt on liikevoimaa, nyt on todellinen mahdollisuus saada aikaan muutos EU-politiikassa, Kivelä tietää.

Päätösvalta on palautettava kansallisvaltioille

Kivelän intresseissä on EU:n uudistaminen, kansanvallan palauttaminen päätöksentekoon ja päätösvallan palauttaminen kansallisvaltioille. Hän toivoo myös europarlamentin ja kansallisten parlamenttien välisen yhteistyön tiivistymistä, joka tällä hetkellä on melko vähäistä.

– Olen Eurooppa-myönteinen, mutta hyvin EU-kriittinen. Eurooppalaisia arvoja ovat kreikkalainen demokratia, roomalainen oikeus ja kristilliset arvot. Niihin uskon itsekin, mutta unioni nykymuodossaan on kaikkea muuta kuin niitä kunnioittava. EU:n toiminta on monelta osin salamyhkäistä, byrokraattista ja poliittista kaupankäyntiä.

EU on nyt Kivelän mukaan temppelinharjalla. Eu-eliitti on ajamassa unionista liittovaltiota, jota kehitystä vastaan perussuomalaiset taistelevat. Kivelälle riittää kansallisvaltioiden välinen vapaakauppa- ja tulliliitto – päätösvalta on palautettava kansallisvaltioille. Kevään eurovaalit ratkaisevat sen, saako euroeliitti tahtonsa läpi ja kehittyykö unionista liittovaltio. Riittävän suurella kansallisella tahdolla ja vastustuksella on Kivelän mukaan mahdollista muuttaa suuntaa demokraattisestikin.

Kivelä huomauttaa, että euro oli alun perinkin suuri typeryys, jota edes talouseliitti ei kannattanut, ja johon Suomi vietiin väkisin kansan tahdon vastaisesti. Ilman rahaliittoa suomalaiset voisivat paljon paremmin.

– Tukipakettipolitiikka on EU:n omien päätösten ja säännösten vastaista politiikkaa, jossa laittomasta on jälkikäteen tehty laillista. Tavallista köyhää kansaa tukipaketeilla ei auteta, eliitti ja pankit pelastetaan mutta Suomelle se tulee äärettömän kalliiksi eikä loppua näy. Kaikki mitä Suomestakin on Etelä-Eurooppaan syydetty, on poissa omien kansalaisten hyvinvoinnista. Tämä on keskeisin syy siihen, miksi nyt puhutaan kestävyysvajeesta ja valtiontalouden tasapainottamisesta, Kivelä toteaa.

Jalkatyö ratkaisee, ei rahan mahti

Vapaa-ajallaan Kivelä harrastaa musiikkia, niin soittamista kuin musiikin kuunteluakin. Lisäksi hänen harrastuksiinsa lukeutuvat kohtuullinen liikunta, veneily ja avantouinti. Hän myös lukee paljon, erityisesti historiaa. Kivelällä on kaksi aikuista tytärtä, jotka ovat jo muuttaneet pois kotoa.

Keväällä Kivelän vapaa-aika uhrataan vaalityöhön eduskuntatyön mahdollistamissa rajoissa. Hän aikoo olla esillä erilaisissa ulkotilaisuuksissa. Pääasiassa Kivelä kiertää Itä-Suomea, mutta muuallekin on pyydetty ja lupauduttu myös.

– Vaalibudjettini on jotakuinkin tiedossa. Hirveän suuria taloudellisia panostuksia en aio tehdä, sillä en usko, että rahan mahti ratkaisee näissä vaaleissa tai muuallakaan. Jalkatyö ja puolueen sanoman eteenpäin vieminen ovat minun työkalujani, joihin luotan enemmän kuin kalliiseen mainoskampanjointiin.

Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 3/2014 -lehdessä

MIKA MÄNNISTÖ


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
7.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
8.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
9.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää