Magda Ehlers, Tmaximumge, Saffron Blaze
Kiista koronaviruksen alkuperästä kiristää Yhdysvaltain ja Kiinan suhteita
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja ulkoministeri Mike Pompeo ovat syyttäneet Kiinaa koronaviruksen leviämisestä. Yhdysvaltain tiedusteluyhteisön mukaan on mahdollista, että virus olisi levinnyt wuhanilaisesta laboratoriosta. Kiina on kiistänyt syytökset jyrkästi.
Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo on syyttänyt kovin sanoin Kiinaa koronaviruksen leviämisestä ja epidemian peittely-yrityksistä. Pompeo esitti näkemyksensä yhdysvaltalaisen ABC-televisiokanavan haastattelussa. Näkemykset ovat linjassa myös presidentti Donald Trumpin näkemysten kanssa.
Haastattelussa Pompeo arvioi, että on “valtavasti todistusaineistoa” sen puolesta, että koronavirus levisi Kiinan Wuhanissa sijaitsevasta virologian instituutista. Samalla Pompeo syytti Kiinaa myös epidemian peittelystä:
“Kiinan kommunistinen puolue teki kaikkensa jotta maailma ei saanut ajoissa tietoa siitä mitä on tapahtumassa. Tästä on paljon todisteita.”
Pompeon mukaan Kiinan toiminnan vuoksi ihmiset ympäri maailman ovat joutuneet vaaraan. Hän syytti Kiinaa mm. lehdistön ja lääketieteen ammattilaisten hiljentämisestä sekä siitä, että Kiina olisi käyttänyt myös Maailman terveysjärjestö WHO:ta työkalunaan levittääkseen disinformaatiota. Kun Pompeolta kysyttiin, arvioiko hän viruksen olevan vahingossa vai tahallaan levitetty, hän sanoi että ei voi tässä vaiheessa vastata kysymykseen.
Mutta mihin Pompeo sitten väitteensä oikein perustaa? Voivatko näin kovat väitteet olla vain tuulesta temmattuja? Yhdysvaltain hallinto on ollut kovin vaitonainen väitteidensä perusteista. Maan kansallinen tiedustelu DNI on todennut selvittävänsä asiaa – mukaan lukien mahdollisuus laboratorio-onnettomuuteen Wuhanissa. Teoriat viruksen alkuperästä ovat velloneet jo kuukausia mutta konkreettista tietoa on vain vähän.
2018: Yhdysvaltain ulkoministeriön sähkeissä varoitetaan turvallisuusongelmista Wuhanin viruslaboratorioissa
Tammikuussa 2018, noin kaksi vuotta ennen kuin uutiset uudesta koronaviruksesta ja sen leviämisestä Kiinan Wuhanissa nousivat pääuutiseksi ympäri maailman, Yhdysvaltain ulkoministeriö sai sähkeen, jossa varoitettiin turvallisuusongelmista Wuhanin koronaviruksia tutkivissa laboratorioissa.
Sähkeen oli lähettänyt Yhdysvaltain Pekingin suurlähetystön tiedediplomaattien ryhmä, joka oli vastikään käynyt selvittämässä bioturvallisuustilannetta Wuhanin virologian instituutissa. Kyseessä on korkeimman 4-tason turvaluokituksen biolaboratorio, jossa tutkitaan erityisen vaarallisia viruksia. Yhdysvaltain delegaatio tapasi mm. tutkija Shi Zhenglin, jonka johtama tutkimusryhmä oli jäljittänyt alkuperäisen SARS-viruksen Yunnanin maakunnan alueen lepakoihin.
Washingtoniin saapuneessa sähkeessä varoitettiin turvallisuuspuutteista koronaviruksiin liittyvässä lepakkojen tutkimuksessa sekä siitä, että kyseiset virukset voivat karatessaan siirtyä ihmisestä toiseen ja aiheuttaa SARS:in kaltaisen epidemian. Sähkeissä mainittiin myös koronavirusten kyky tarttua ACE2-reseptoreihin ihmisissä. Tämä on juuri uuden koronaviruksen leviämistapa, kun se tarttuu ihmisestä ihmiseen.
Vuoden 2018 sähkeiden sisällöstä uutisoi ensimmäisenä yhdysvaltalaislehti Washington Post, joka kertoi nähneensä sähkeet. Yhdysvaltain ulkoministeriö ei tuossa vaiheessa kommentoinut asiaa.
Myös virustutkija Zhengli itsekin on myöntänyt, että kuultuaan Wuhanin terveysviranomaisilta uudesta koronavirusepidemiasta 30. päivä joulukuuta hänen ensimmäinen ajatuksensa oli nimenomaan laboratoriovuoto:
“Ajattelin että terveysviranomaiset ovat erehtyneet. En ollut ikinä ajatellut että tällaista voisi tapahtua Wuhanissa, Keski-Kiinassa.”
Zhengli kertoo tapahtumien kulusta Scientific American -lehden haastattelussa. Zhenglin mukaan Kiinan eteläisemmät, subtrooppiset maakunnat olisivat olleet tyypillisempi epidemian riskialue, jos virus olisi siirtynyt luonnosta ihmiseen.
Uusi tiedusteluraportti: Wuhanissa manipuloitiin koronaviruksia, Kiina tiesi uuden viruksen tarttuvan ihmisestä ihmiseen muttei varoittanut länsimaita
Australian Sydneyssä julkaistavan Daily Telegraph -lehden mukaan uudessa “länsimaiden hallituksille laaditussa raportissa” kuvaillaan, kuinka Kiina teki vaarallista koronavirusten syntetisointia Wuhanin laboratorioissa ja yritti peittää tietoja uudesta koronaviruksesta sen levitessä ympäri maailman.
Raportissa viitataan erityisesti vuonna 2015 julkaistuun Wuhanissa tehtyyn tutkimukseen, jossa tutkijat muunsivat lepakoista peräisin olevia koronaviruksia selvittääkseen, miten ne voisivat tarttua muihin nisäkkäisiin.
Raportin mukaan Kiina myös peitteli huomattavan paljon sitä, mitä se tosiasiassa tiesi uudesta koronaviruksesta.
“Huolimatta todisteista että virus siirtyy ihmisestä ihmiseen jo joulukuun alussa, Kiinan viranomaiset kiistävät tämän tammikuun 20. päivään asti”, raportissa todetaan. Raportin mukaan Kiina myös tiesi oireettomista kantajista, mutta peitti tiedon.
Tämän lisäksi raportti mainitsee kiinalaisten tutkijoiden ja lääkärien hiljentämisen ja “katoamiset”, todistusaineiston peittämisen ja tuhoamisen, tieteellisten julkaisujen etukäteistarkastukset Kiinan tiede- ja teknologiaministeriön toimesta sekä sen, että Kiina on kieltäytynyt jakamasta alkuperäisiä virusnäytteitä Wuhanista kansainväliselle tutkijayhteisölle.
Tiedustelupalvelut, WHO ja Kiina reagoivat
Brittilehti Guardianin haastattelemat tiedustelulähteet ovat tuoreeltaan kiistäneet, että niin sanotulla Five Eyes -tiedusteluyhteisöllä olisi tietoa Kiinan sotkeutumisesta viruksen alkuperäiseen leviämiseen. Five Eyes viittaa Australian, Kanadan, Uuden-Seelannin, Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen tiedusteluyhteistyöhön. Guardianin haastattelema tiedustelulähde myös arvioi, että Telegraphin näkemä tiedusteluraportti voisi olla myös Yhdysvaltain yritys lisätä painetta Kiinaa kohtaan.
Myös Maailman terveysjärjestö WHO:n johtava epidemiologi Mike Ryan otti kantaa ulkoministeri Pompeon esittämiin väitteisiin, kun asiaa kysyttiin häneltä maanantaina WHO:n lehdistötilaisuudessa. Ryan luonnehti Pompeon väitteitä spekulatiivisiksi ja totesi, että Yhdysvallat ei ole jakanut todisteita väitteilleen:
“Emme ole saaneet Yhdysvaltain hallitukselta mitään spesifiä todistusaineistoa liittyen viruksen väitettyyn alkuperään.”
Toisaalta samaan aikaan myöskään Kiina ei ole päästänyt WHO:n omia tutkijoita paikan päälle selvittämään asiaa.
Kiinan valtiollisessa televisiossa CCTV:ssa Pompeon syytöksiä taas on kuvailtu “hulluiksi” ja kiista viruksen alkuperän ja epidemian käynnistymisen ympärillä saattaakin kiristää maiden välisiä suhteita entisestään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Ravitsemustieteen tohtori Yhdysvalloissa: Koronapandemian suuret kuolinluvut olisi voitu välttää, jos lihavuusepidemia ei olisi niin valtava kansanterveydellinen ongelma
Dystopia etenee satojen miljoonien valvontakameroiden Kiinassa – nyt otetaan talteen miesten DNA
Epäilykset Kiinaa kohtaan kasvavat – saiko pandemia alkunsa wuhanilaisesta laboratoriosta?
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää