

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kiinassa et voi kohta ostaa kännykkää antamatta skannata kasvojasi
Kiinassa astuu joulukuun alussa voimaan laki, joka vaatii kaikkia älypuhelimen ostajia skannaamaan kasvonsa viralliseen kasvojentunnistustietokantaan. Ministeriön mukaan lain tavoitteena on estää nettipetoksia, jotka ovat olleet kasvussa.
Kasvojentunnistukselle löytyy kuitenkin myös paljon käyttöä kansalaisten valvonnassa. Siksi kaikkien kiinalaisten kasvot halutaan tallentaa valtion tietokantaan.
Uusi laki vaikuttaa kaikkiin Kiinan yhteensä 850 miljoonaan internetin käyttäjään. Laki kieltää myös ihmisiä vaihtamasta kännykkänumeroaan, kertoo Venturebeat-sivusto.
Rikolliset ja mielenosoittajat nalkkiin
Kiina on keräämässä kansalaisistaan maailman kattavinta kasvojentunnistustietokantaa. Tavoitteena on, että kuka tahansa Kiinan 1,3 miljardista asukkaasta pystyttäisiin tunnistamaan muutamassa sekunnissa.
Kiinassa on käytetty kasvojentunnistusta rikollisten tunnistamiseen jo pitkään. Taivaallisen rauhan aukion valvontakamerat yhdistettiin poliisin tietokantoihin jo vuonna 2003. Äskettäin Kiina kielsi Hongkongin mielenosoittajia käyttämästä hengityssuojaimia tai muita naamioita tai maalaamasta kasvojaan valvontakameroiden erehdyttämiseksi.
Eurooppa seuraa perässä
Myös joissakin Euroopan maissa puhelimen tai kännykkäliittymän ostajaa vaaditaan todistamaan henkilöllisyytensä. Tällaisia lakeja on voimassa esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa, mutta kasvojen skannausta ei niissä vielä toistaiseksi vaadita.
Suomen Uutiset kertoi hiljattain, että Kööpenhaminan poliisi haluaa lisätä kasvojentunnistuksen valvontakameroihinsa. Maahanmuuttokriittinen Tanskan kansanpuolue kannattaa uudistusta. Tosiajassa tapahtuvaa, jatkuvaa kasvojentunnistusta on kokeiltu esimerkiksi Britanniassa.
Hymyilemällä voi myös maksaa
Kasvojentunnistuksen käyttö ei kuitenkaan Kiinassa liity pelkästään haluun valvoa kansalaisia tiukemmin. Kasvojen skannaamista valtion tietokantaan perustellaan sillä, että kasvojentunnistusta halutaan Kiinassa soveltaa maksamiseen.
Verkkokauppa Alibaba on ottanut käyttöön Smile-to-Pay -järjestelmän, jossa asiakkaat voivat maksaa ostoksensa lähes pelkästään kasvojentunnistuksella. Huoneistohotellifirma Xiaozhu puolestaan käyttää kasvojentunnistukseen perustuvia lukkoja huoneistojensa ovissa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Puolueellista ja pieleen – kasvontunnistus kiinnostaa silti valtaeliittiä

Pääkirjoitus: Kameravalvonnan tarkoitus ei ole vähentää ylinopeutta, vaan autoja

Tanska rakentaa elektronisen muurin Ruotsin vastaiselle rajalle

Ruotsidemokraatit haluavat Malmön kouluihin valvontakamerat – listalla myös huivikielto
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.
Uusimmat

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon

Purra: Järki leviää ilmastoasioissa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää