Venäjän ulkoministerin Washingtonin vierailuun liittyvissä uutiskuvissa toukokuussa näimme Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin keskustelevan 93-vuotiaan ulkopolitiikan veteraanin Henry Kissingerin kanssa. Onko Henry Kissinger vaikuttanut myös Trumpin strategiseen ajatteluun? Yhdysvaltain poliittiseen historiaan erikoistunut toimittaja Matti Hukari palauttaa mieliin Henry Kissingerin ja Deng Xiaopingin yhteistyön Kiinan kehityksen kohtalon vuosina.
Yle uutisoi 2.6.2017 kuinka Kiinan ja EU:n ilmastopoliittinen yhteistyö kaatui Kiinan terästeollisuuden etuihin. EU haluaa estää Kiinaa tuomasta Eurooppaan polkuhintaisia terästuotteita. Kiina taas vastustaa EU:n teräkselle määräämiä suojatulleja. Kiina kieltäytyi allekirjoittamasta ilmastoyhteistyötä koskevaa julkilausumaa painostaakseen EU:ta tekemään myönnytyksiä teräskiistassa. Unionin kannalta päädyttiin noloon tilanteeseen. Kuinka tämä EU:lle ongelmia aiheuttava Kiinan terästeollisuuden nousu alkoi?
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin näyttää arvostavan Henry Kissingerin diplomaattisia taitoja ja kokemusta, niin Venäjän kuin Kiinankin suhteissa. Trump tietää Henry Kissingerin olevan yksi niistä poliittisista johtajista, joita Kiinan kansa saa kiittää nousustaan sosialismin köyhyydestä muun muassa terästeollisuuden mahtomaaksi.
Deng oli pragmaattinen talouspoliitikko
Kiinan siirtymisen kapitalismiin on katsottu alkaneen kommunistisen puolueen vaikuttajan Deng Xiaopingin (1904-1997) vuonna 1978 pitämästä puheesta jossa hän totesi, että köyhyys ei ole oikeaa sosialismia, eikä kissan värillä ole väliä kunhan se pyydystää hiiriä. Deng oli pitänyt saman puheen jo 1960-luvun alussa, mutta silloin se ei vielä saanut myötätuulta Kiinan Kommunistipuolueessa.
Kissan värillä ei ole väliä, kunhan se pyydystää hiiriä
Deng oli puhemies Mao Tsedongin läheisimpiä miehiä Kiinan sisällissodassa 1927-1950. Kommunistisen puolueen korkeimpiin virkoihin Deng nousi vuonna 1955 ja ehdotti jo silloin markkinatalouden soveltamista Kiinan taloudessa. Mao suhtautui ehdotukseen varauksella. Vuonna 1963 Deng johti kiinalaisten valtuuskuntaa Moskovassa käydyissä neuvotteluissa, joiden jälkeen Neuvostoliiton ja Kiinan suhteet viilenivät lopullisesti. Vuonna 1966 sosialistinen maatalouspolitiikka aiheutti 30 miljoonaa ihmistä tappaneen nälänhädän, minkä jälkeen Deng ehdotti maataloustuotteille vapaita markkinoita sekä viljelijöille bonuksia tuotannon kasvattamisesta. Näiden kerettiläisten ajatusten takia Deng vietiin työleirille kulttuurivallankumouksen aikana 1969.
Kiina Nixonin ja Kissingerin strategiassa
Richard Nixon oli jo Yhdysvaltain varapresidenttinä (1953-1961) toimiessaan maansa ulkopolitiikan keskeinen vaikuttaja. Vuonna 1966 dokumentoidussa keskustelussa Nixon (vapaana valtiomiehenä) hahmottelee Britannian ex-ulkoministeri Sir Alec Douglas-Homen kanssa, kuinka Kiina ja Yhdysvallat ovat supervaltoja 2000-luvun alussa, ja siksi Yhdysvaltojen on tehtävä avaus Kiinaan, yhteistyön rakentamiseksi. Nixon toi ajatuksensa julkisuuteen kirjoittamalla 1967 Foreign Affairs -lehdessä artikkelin, jossa arvioi kommunistisen maailman hajaantuvan, mistä syystä suhteet Kiinaan tulee saattaa hyvälle alulle. Nixonin ajatukset poikkesivat valtaa pitäneen presidentti Lyndon Johnsonin kabinetin strategiasta. Syyskuussa 1964 presidentti Lyndon Johnson oli suunnitellut ohjusiskua Kiinan ydinaseiden varastoihin. Kun republikaanien presidenttiehdokas Barry Goldwater vaalikamppailun aikana 1964 ehdotti julkisesti tätä samaa ohjusiskua, Johnson tuomitsi ajatuksen virallisesti ja syytti Goldwateria sodan lietsomisesta.
Nixon tutustui 1960-luvun alussa Henry Kissingeriin, joka Harvardin yliopiston opetustehtäviensä ohella osallistui republikaanien poliittiseen toimintaan. Kissinger teki väitöskirjansa vuonna 1954 aiheesta Wienin kongressi 1815 ja Itävalta-Unkarin ulkoministeri Klemens Fürst von Metternichin diplomatia.
Olennaista on sotilaallinen voimatasapaino
Tutkimuksensa loppupäätelmänä tohtori Kissinger toteaa, että lähes tasa-arvoisten kansakuntien yhteiselo luo turvallisen stabiliteetin. Olennaista on myös sotilaallinen voimatasapaino. Kun valtioiden johtajat tietävät armeijoidensa ja muun sotilasvoimansa olevan suunnilleen tasavahvoja, eivät osapuolet uskaltaudu sotaan.
Kissinger aloitti poliittisen uransa New Yorkin osavaltion kuvernööri Nelson Rockefellerin avustajana. Rockefeller yritti 1960-luvulla kolme kertaa Republikaanipuolueen presidenttiehdokkaaksi, mutta hävisi joka kerta. Nixon sitä vastoin voitti esivaalit ja varsinaiset presidentinvaalit vuonna 1968. Hän näki Kissingerissä visionsa jakajan ja toteuttajan. Ei siis ihme, että Nixon presidentiksi tultuaan nimitti Kissingerin turvallisuuspoliittiseksi neuvonantajakseen tammikuussa 1969 ja antoi hänelle tehtäväksi diplomatian avaamisen Kiinaan. Suhteet kehittyivätkin nopeasti. Heinäkuussa 1971 Kissinger vieraili salaa Pekingissä pääministeri Zhou Enlain vieraana. Parhaat tuliaiset olivat satelliittikuvat Neuvostoliiton joukkojen keskityksistä Mongoliassa. Kissinger näki tarpeelliseksi auttaa Kiinaa armeijansa vahvistamisessa, jotta Neuvostoliitto joutuisi kohdistamaan voimavarojaan Länsi-Euroopan ohella myös Kiinan rajalle.
Kissingerin vierailun jälkeen Kiinan armeijan ylimmässä johdossa tehtiin puhdistus. Syyskuusssa 1971 puolustusministeri Lin Biao kuoli lento-onnettomuudessa Mongolian yllä. Biaon sotilaskone oli matkalla Moskovaan, mukanaan nauhoite Kissingerin ja Zhou Enlain keskusteluista. Biaon pakomatkan pysäyttämisen jälkeen Kiinan lentoliikenne lopetettiin kokonaan viikoksi, mikä ehkäisi Moskova-mielisten vallankumouksen. Biao oli todennäköinen Maon perillinen puolueen johdossa.
Nixonin vierailu muutti Kiinan suunnan
Helmikuussa 1972 toteutui Nixonin historiallinen Pekingin matka. Osa matkan aikana nauhoitetuista keskusteluista on jo julkistettu. Niiden nauhojen perusteella Maon ja Nixonin henkilökemia osuu hyvin yksiin. Mao kertoi ihailevansa Länsi-Euroopan harvoja oikeistolaisia johtajia, heistä eniten Espanjan diktaattori Francoa. Vierailun innoittamana pääministeri Zhou Enlai ymmärsi länteen avautumisen hyödyt Kiinan taloudelle ja että oikea mies talouspolitiikan johtoon olisi kulttuuriradikaalien työleirille passittama Deng Xiaoping. Vuoden 1973 elokuussa pidetyn puoluekokouksen jälkeen pääministeri Zhou Enlai kutsui Dengin takaisin puolueen johtopaikoille.
Kansainvälinen tulevaisuudentutkimuksellinen keskustelufoorumi Rooman Klubi julkaisi vuonna 1972 raportin Kasvun rajat. Moni poliitikko ymmärsi raportin niin, että maapallon luonnonvarat (mm. öljy, vesi, kupari) olivat loppumassa vuoteen 2000 mennessä. Huhtikuussa 1974 tähän harhaluuloon liittyen New Yorkissa pidettiin YK:n raaka-ainekokous. Deng edusti Kiinaa tuossa kokouksessa, mikä pantiin länsimaissa laajasti merkille.
Mao ihaili Länsi-Euroopan harvoja oikeistolaisia johtajia, heistä eniten Espanjan diktaattori Francoa
Nixonin eron (Watergate elokuussa 1974) jälkeen Yhdysvaltain presidentiksi tullut Gerald Ford vieraili ulkoministerinä pysyneen Kissingerin kanssa Kiinassa joulukuussa 1975. Tällöin Zhou Enlai oli jo vakavasti sairas, samoin Mao. Lyhyessä tapaamisessa Mao vakuutti Kissingerille Dengistä tulevan seuraava valtionpäämies. Deng tuurasikin Zhou Enlaita pääministerinä, isännöiden Fordin ja Kissingerin vierailua.
Kun Ford erotti Nixonin luottomiehen, James Schlesingerin, puolustusministerin virasta 19.11.1975, Mao ja Deng kutsuivat ihailemansa Schlesingerin konsultoimaan Kiinan armeijaa. Kiinan puolustusministeri Ye Jianying oli Dengin kannattaja ja yhdessä he tekivät tärkeitä asehankintoja länsimaista. Ranskasta ostettiin Frelon-helikoptereita ja Rolls-Roycelta ostettiin – Kissingerin aloitteesta – 250 miljoonalla dollarilla Spey-suihkumoottoreita sekä niiden valmistamiseen tarvittava teknologia. Tänä päivänä Shenyang yhtiön kehittämä J-31-häivehävittäjä on osoitus tuon teknologian tehokkaasta omaksumisesta.
Schlesingerin konsultoimana Deng ajoi voimakkaita investointeja maan terästeollisuuteen. Sekin palveli armeijan nykyaikaistamista. EU puolestaan saa nyt nauttia Kiinalaisen teräksen halpatuonnista, kun Kiina tuottaa nykyään 50 % maailman teräksestä ja 60 % sementistä. Schlesingeristä tuli myöhemmin Yhdysvalloissa arvostettu valtiomies yli puoluerajojen, sillä elokuussa 1977 presidentti Jimmy Carter nimitti Schlesingerin Yhdysvaltain ensimmäiseksi energiaministeriksi. Vielä 2000-luvulla Schlesinger konsultoi presidentti George W. Bushia Kiinan suhteissa sekä ydinvoimaan ja energiastrategiaan liittyvissä kysymyksissä.
Valtataistelu Maon perinnöstä
Zhou Enlain kuoleman (8.1.1976) jälkeen Deng piti 15.1. muistopuheen Kansojen Hallissa. Se jäi hänen viimeiseksi esiintymiseksi pitkään aikaan. Kansan päivälehti hyökkäsi 6.2.1976 oikeistoharhatuulta vastaan, moittien ”johtajia jotka kulkevat kapitalismin tietä” eli Dengiä. Kirjoitus oli kulttuurivallankumousta johtaneen ns. neljän koplan aloitus valtataistelussa. Jo seuraavana päivänä Dengin tilalle virkaa tekeväksi pääministeriksi nimitettiin Hua Kuofeng. Nimitys oli Maon kompromissiehdotus ja päätös torjua Zhang Chunq-Tsiao, jota radikaalikommunistinen neljän kopla ehdotti. Neljän koplan muodostivat kyseisen Zhangin lisäksi Maon vaimo Jiang Qing, puolueen propagandapäällikkö Jao Wen-Juan ja Shanghain kaupunginjohtaja Wang Hong-Wen. Dengin ajama teollisen tuotannon ja talouden kehitys sai siis vastaansa Neljän Koplan johdolla luokkataistelun kohottamisen maan päätehtäväksi.
Maon kuoleman 9.9.1976 jälkeen vallan kaapanneen Neljän Koplan äärikommunistinen kokeilu kukistui jo parissa kuukaudessa, kun armeijan johto tuki Dengiä. Tämän jälkeen Kiinaan tuli toinenkin amerikkalainen sotilasasiantuntija, New York Timesin sotilaspoliittinen kirjeenvaihtaja Drew Middleton. Hua Kuofengin luotsaaman siirtymäajan jälkeen Deng nousi vuonna 1978 armeijan johtoon ja keskeiseksi talouspolitiikan vaikuttajaksi. Deng aloitti talousuudistukset maatalouden reformilla, jolloin maanviljelijät saivat pitää ja myydä vapaasti kaiken valtion määräämien tuotantokiintiöiden ylittävän tuotannon. Vuonna 1979 Deng laajensi saman periaatteen myös kaupunkien teollisuusyrityksiin. Siitä alkoi Kiinan taloudellinen menestystarina.
Kissinger auttoi Iso-Britannian pääministeri Margaret Thatcheria Hongkongin palautuksessa Kiinalle
Vuonna 1984 Kiinan maataloustuotanto ylsi ensi kerran omavaraisuuteen ja Deng onnistui neuvottelemaan Margaret Thatcherin kanssa sopimuksen Hongkongin palauttamiseksi Britannialta. Nuo neuvottelut alkoivat 22.9.1982 Pekingissä. Alkuun ne olivat solmussa, sillä Dengin ja Thatcherin henkilökemia ei toiminut. Margaretin puhuessa suvereniteetista Deng haukotteli ja ilmoitti lopulta, että Kiina päättää kuinka suvereeni Hongkong tulee lopulta olemaan. Seuraavalla viikolla Kiinan Päivälehti vihjaili pahaenteisesti Hongkongin pörssin kansallistamisesta.
Kissinger tiesi Dengin ohjaavan Kiinaa kohti kapitalismia
Palattuaan Kiinan matkaltaan Lontooseen Thatcher kutsui Henry Kissingerin illalliselle. Kissinger antoi taktiikkaopetusta neuvotteluista ja lähti lisäksi itse tapaamaan Dengiä. Kissinger onnistui onkimaan Kiinan toiveet esiin: itsenäinen, kapitalistinen Hongkong, mutta Kiinan täydellisessä kontrollissa. Joulupäivänä 1982 Thatcher pyysi puolustusministeri Sir Frank Cooperia selvittämään voisiko brittilaivasto puolustaa Hongkongia Kiinan hyökkäykseltä. Selvityksen tulos oli karu eli ei voisi.
Kissinger jo tiesi – toisin kuin britit – Dengin ohjaavan Kiinaa kovalla kyydillä kapitalismiin, eikä Hongkongin asukkailla olisi huolta ainakaan toimeentulosta. Siksi Kissinger suostutteli Thatcherin sopimuksen kannalle, ja 10.3.1983 Thatcher lähetti Dengille virallisen kirjeen ilmoittaen, että suvereniteettivaatimus voidaan unohtaa. Neuvottelut alkoivat uudelleen heinäkuussa 1983 ja sopimuksen allekirjoitus tehtiin Pekingissä 19.12.1984.
Olisiko Neljän Kopla johtanut Kiinan Kambodžan tielle
Deng luopui kaikista tehtävistään 1990. Silloin oli jo 170 miljoonaa ihmistä nostettu köyhyydestä. Dengin työtä talouden uudistamisessa jatkoivat hänen oppilaansa Jiang Zemin ja Zhu Rongji. vuosina 1997 ja 1998 tapahtui valtionyhtiöiden laaja yksityistäminen. Talouden säätely purettiin vuosina 2001-2004, ja Kiina liittyi Maailman kauppajärjestöön.
Olisiko Kiinan kehitys voinut mennä toisin? Vain muutama viikko Vietnamin sodan päättymisen jälkeen Vietnamin naapurimaassa Kambodžassa vallan ottivat Punaiset Khmerit, mikä aiheutti sittemmin yli 2 miljoonan ihmisen kuoleman kommunistisessa hirmuvallassa. Punaisten Khmerien johtoporras oli oppinut kommunismin teorian Pariisin yliopistossa 1950-luvulla. Kambodžan johtaja Pol Pot oli tullut Pariisiin 1948 insinööriopiskelijaksi, mutta tutustuttuaan Ranskan kommunistipuolueeseen, hän jäi aatteen tielle. Pol Potin ihanne oli Ranskan vallankumouksen giljotiinimestari Robespierre.
Pol Potin ihanne oli giljotiinimestari Robespierre
Kambodžasta pääsi hädin tuskin edes pakoon, mutta Vietnamista kommunismia pakeni sodan jälkeen 2 miljoonaa asukasta veneillään. Singaporen pääministeri Lee Kuan Yew arvioi vuonna 1985 että Vietnamin sota oli ”Pyrrhoksen voitto” kommunisteille. Vietnamin kehitys 1980-luvulla paljasti muille Kaakkois-Aasian kansoille sosialismin toimimattomuuden taloudessa ja ihmisoikeuksissa.
Lin Biaon ja neljän koplan johdolla Kiinan tie olisi ollut Kambodžan kaltainen. Silloin Kiinan kapitalismin kehitys olisi viivästynyt vuosikymmeniä, eikä terästä tuotettaisi nykyisellä tehokkuudella. Tämä kehityssuunta olisi ollut jopa todennäköistä, mikäli demokraattien Hubert Humphrey olisi voittanut Nixonin Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa 1968. Tällöin Kiinan maltillisen linjan johtajat Zhou Enlai ja Deng Xiaoping olisivat jääneet ilman Nixonin ja Kissingerin hallinnon antamaa teknologista ja taloudellista tukea.
Kissinger ja Trump
Kissingerin elämänkerran ensimmäisen osan, Kissinger: Volume I: 1923-1968: The Idealist, vuonna 2015 julkaissut Niall Ferguson arvioi Barack Obaman olevan Dwight H. Eisenhoverin (1953-1961) jälkeen Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti, joka ei hyödyntänyt Kissingeriä neuvonantajanaan. Fergusonin mukaan tämä on näkynyt erityisesti huonosti hoidetussa Ukrainan kriisissä. Kissinger otti itsekin kantaa Ukrainan kriisiin Washington Post -lehdessä 4.3.2014, arvostellen Obaman hallinnon ja Euroopan Unionin harkitsematonta idealismia Ukrainassa. Samoin USA Today -lehden haastattelussa 9.9.2014 Kissinger toivoi parempaa vuoropuhelua Washingtonin ja Moskovan välille, sekä lännen johtajille parempaa ymmärtämystä Venäjän historiallisiin intresseihin Krimillä.
Viime keväänä 92-vuotias Kissinger näytti jälleen kerran realismin tajunsa ja tapasi oman puolueensa esivaaliehdokkaan Donald Trumpin jo 18.5.2016. Siinä vaiheessa vielä hyvin harva republikaanien nokkamies olisi lyönyt vetoa Trumpin vaalivoiton puolesta. Presidenttinä Trump sai Kissingeristä tiiviin keskustelukumppanin ja ulkopoliittisen neuvonantajan nimenomaan Venäjän ja Kiinan suhteissa.
Eräs Hangzhoussa 4-5.9.2016 pidetyn G-20 huippukokouksen aiheista oli Kiinan terästeollisuuden ylivoimainen tehokkuus ja Euroopan unionin johtajien huoli siitä, että kiinalaisen teräksen halpatuonti vie Euroopasta työpaikkoja. Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump jakaa tuon huolen, sikäli kuin se koskee Yhdysvaltain terästeollisuutta. Hän ehdottikin vaalikampanjassaan Yhdysvaltain ja Kiinan välisten kauppasopimusten ehtojen uusimista. Yhdysvallat ja Kiina ovat riippuvaisia toisistaan taloudellisesti. Kiina tarvitsee kipeästi Yhdysvaltain markkinoita ja Yhdysvallat puolestaan Kiinan luottoja.
Brysselissä 2.6.2017 nähty EU:n ja Kiinan ilmastoromanssin kariutuminen osoittaa EU:n neuvotteluaseman olevan Yhdysvaltoja heikompi suhteessa Kiinaan.
Matti Hukari
Kirjoittaja on kansainvälisiin luonnonvarakysymyksiin sekä Yhdysvaltain ja Iso-Britannian poliittiseen historiaan erikoistunut vapaa artikkelitoimittaja. Tässä artikkelissa esitetyt näkemykset ovat henkilökohtaisia.
