Kolonialismin perinne elää ja voi hyvin Afrikassa. Siirtomaaherrat eivät enää ole Euroopasta vaan Itä-Aasiasta. Kiina toimii toisin kuin edeltäjänsä ja lisää vaikutusvaltaansa meteliä pitämättä. Afrikan maat liukuvat Kiinan määräysvallan alle velkavivulla.
Angola on velkaa Kiinalle 21 miljardia euroa eli 624 euroa per kansalainen. Se on paljon rahaa maassa, jonka bruttokansantuote on 3 000 euroa asukasta kohden vuodessa. Kiinan kiinnostuksen Angolaa kohtaan ymmärtää, sillä öljy tuottaa 85 prosenttia Angolan BKT:sta ja 95 prosenttia maan viennistä.
Ongelma ei olekaan itse laina vaan lainan luonne. Quarz African toimittaja Yinka Adegoken mukaan Afrikan toiseksi suurin öljyntuottaja Angola kuittaa velkaansa Kiinalle öljynviennillä. Angola ei siis myy itse öljyään markkinahintaan maailmalle saadakseen valuuttatuloja vaan sopimuksen mukaan suoraan Kiinalle.
Kenian ulkomaisesta velasta taas 55 prosenttia on peräisin Kiinasta. Se poikkeuksellista, sillä yleensä valtiot ovat velkaa kansainväliselle toimijoille kuten Maailmanpankille. Kuinka ollakaan, Kenia on viimeisin jäsen, joka liittyi Kiinan johtaman Aasian infrastruktuuri-investointipankin (AIIB) jäseneksi (Suomi on tämän pankin perustajajäsen). AIIB on Kiinan työkalu maan taloudellisen vallan levittämiseksi ja tavallaan Maailmanpankin suora kilpailija.
Keskustelu Kiinan roolista Afrikassa pyörii paljolti uuskolonialismin ympärillä; se nähdään taisteluna kahden talousjättiläisen, Kiinan ja Yhdysvaltain välillä. Vain toinen niistä voi olla voittaja. Monet Afrikan valtiot ovat halukkaita – jopa epätoivoon asti – löytämään ulkomaisen investoijan. On lyhytnäköistä, jos ne eivät samaan aikaan huolehdi siitä, että investoinnit luovat myös paikallisia työpaikkoja ja kehittävät maan omia tiedollisia sekä teknisiä valmiuksia.
Muuten voi käydä niin, että kiinalaiset autoilevat ja lämmittävät pilvenpiirtäjänsä afrikkalaisella öljyllä ilman, että alkuperäiskansat hyötyvät tapahtuneesta millään tavalla.
