

Kiinalaisella torilla käy taas kauppa entiseen malliin. / LEHTIKUVA
Kiina koronan jälkeen: Maailmanvalloitus jatkuu pehmein keinoin
Elämä koronan jälkeen palaa askel askeleelta Kiinan kaduille. Viruslinko Wuhanin asukkaatkin pääsevät eristyksestä 8 huhtikuuta. ”Lohikäärme” on heräämässä koomasta ja Kiina valmistautuu jatkamaan maailmanvalloitustaan. Näin analysoi Kurier-verkkomedia.
Kiinan media toistaa yksiäänisesti sanomaa, jonka mukaan pandemia on kotimaassa voitettu ja suurvalta on valmis auttamaan koronan uhreja kautta maailman. Lentokoneet pullistelevat suojamaskeja ja testisarjoja matkalla Kiinasta eri puolille maailmaa.
Suojavarustus on välttämätöntä koronan vastaisessa kamppailussa. Euroopan maat ovat tosin kieltäytyneet toimittamasta niitä toisilleen.
Kiina täyttää tyhjiön
Ilman kiinalaisia veljiämme Serbia ei olisi voinut puolustautua virusta vastaan, kehuu Serbian presidentti Aleksandar Vučić ja piikittelee samalla Euroopan unionia:
– Euroopassa ei ole solidaarisuutta, se on silkkaa satua.
Kiina on toimittanut pandemian aikana sairaalatarvikkeita myös Italiaan, Ranskaan ja Espanjaan. Maa käyttää pehmeää voimaa tyhjiössä, joka on seurausta kompuroivasta Euroopan unionista ja kuoreensa vetäytyvästä USA:sta, analysoi Kurier-verkkomedia.
Jos Kiina vielä toimittaa lääketieteellistä apua 54 afrikkalaiselle valtiolle, suurvallan vaikutusvalta kasvaa entisestäänkin myös Afrikan mantereella.
Vaitelias anteeksipyyntö
Pandemiadiplomatia voidaan toki nähdä sanattomana anteeksipyyntönä sille, että koronavirus todella lähti liikkeelle Kiinasta. Globaalia katastrofia olisi todennäköisesti voitu rajoittaa, jos Kiinan viranomaiset olisivat toimineet toisin.
Kiinassa elpyminen pandemian talousvaikutuksista alkaa todennäköisesti jo toisella vuosineljänneksellä, kun länsimaat ovat vasta syöksymässä koronan mustaan aukkoon. Kiina tekee kaikkensa estääkseen mahdolliset uudet takaiskut omassa kansantaloudessaan. Siksi asiantuntijat epäilevät Kiinan viimeisimpiä, myönteisiä koronalukuja.
– Odotan, että koronaan sairastuneiden lukumäärät nousevat jälleen, sanoo saksalainen virologi Christian Drosten.
Hän arvelee, että uusia tartuntoja ei näy virallisissa tilastoissa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pandemian talousvaikutukset uusi silkkitie Aleksandar Vučić Wuhan Christian Drosten pandemia koronavirus Kiina Ranska Italia Espanja
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Suomalaista hoitohenkilökuntaa ei saa lähettää Espanjaan

Suojaako huivi, astiapyyhe tai kasvoille kiedottu t-paita koronavirukselta? Cambridge-tutkimus selvitti

Saksa aikoo sulkea rajansa koronan takia – myös turvapaikanhakijoilta

Italian epidemia pahenee joka rintamalla – Etelä-Italiassa pelätään tragediaa

Perussuomalaiset: Kaikki Suomeen palaavat matkailijat koronatestaukseen ja sairastuneet valvottuun karanteeniin

Boris Johnsonilla koronatartunta

Tynkkyseltä kirjallinen kysymys varautumisesta koronakriisiin: Millaiset varaukset kenttäsairaaloille ja tilaukset esimerkiksi uusista hengityslaitteista hallituksella todellisuudessa on?

Korona lisäsi kansan kyttäämistä – puhelinsovellukset ja korttelipoliisi ovat Kiinan poliittisen johdon pitkä käsi

Afrikassa köyhät suljetaan pandemian takia slummeihin eikä siitä seuraa mitään hyvää
Viikon suosituimmat

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.