Kiilusilmät nousevat kumpujen yöstä – Woke ei ole ideologia vaan fanatismia
Wokessa on kyse yhdestä ainoasta ja oikeasta totuudesta. Woke on vanha ja koeteltu keino valtaan pääsemiseksi ja toisinajattelijoiden vaientamiseksi. Woke on fanatismia, analysoi filosofian tohtori Eli Göndör yhteiskunnallisessa Fokus-aikakauslehdessä.
Uppsalan yliopiston museo- ja kulttuuritieteiden dosentti Inga-Lill Aronsson meni taannoin käyttämään afrikkalaisperäisistä henkilöistä jo ammoin Pekka Puupää -elokuvan nimessäkin hyödynnettyä, rodullisen merkityksen omaavaa sanaa. Tarkoituksena oli demonstroida sitä, kuinka vanhat arkistoluokitukset voivat erota uusista.
Neljä opiskelijaa valitti dosentista yliopiston johdolle. Heidän mukaansa Aronssonilla ei ollut oikeutta käyttää kyseistä sanaa, koska hän itse ei ole musta eikä koskaan ole ollut rasismin kohteena. Dosentti pahoitti ilmiannosta mielensä mutta myöntää, ”ettei koskaan tule saamaan anteeksipyyntöä yliopistolta”.
Toisessa vastaavassa tapauksessa muotoiluhistorian professori Sara Kristoffersson erehtyi asettamaan kyseenalaiseksi taideyliopiston anonyymin opiskelijayhteisön vaatimuksen muuttaa Valkoinen meri -näyttelytilan nimi vähemmän rasistiseksi. Taas tuli bannia.
Maailman sivu on woketettu
”Yksinkertaisesti sanottuna nämä ovat esimerkkejä ilmiöstä nimeltä Woke”, kirjoittaa Eli Göndör Fokus-aikakauslehdessä.
– Termi yhdistetään usein opiskelijakapinoinnin eri muotoihin tai vaatimuksiin epämiellyttäviksi koettujen asioiden ja ihmisten sulkemiseksi pois tietoisuudesta.
Göndörin mukaan woketusta on ollut maailman sivu varsinkin tilanteissa, jossa yhteiskuntajärjestelmä on etsinyt oikeutusta olemassaololleen. Artikkelin ulkopuolelta tulee mieleen Neuvostoliitossa käytössä ollut ”kansanvihollinen”-nimitys. Nykyisinhän se on Venäjällä korvattu termillä ”ulkomainen agentti”.
Suomessa vaikutti aikoinaan yliopistoissa ja erityisesti Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksella voimakas taistolaiskultti. Ideologian ytimenä oli horista muun muassa ”Nevan kristallinkirkkaasta vedestä” Leningradissa. Muut harhat olivat samaa luokkaa, mutta liikkeen naisoletetut usein erittäin kauniita sekä laulutaitoisia.
Woke on fanatismia
Göndör perustaa artikkelinsa kaikuihin Jonathan Haidtsin kirjasta The Righteous Mind (2013). Haidtin mukaan ihminen luotu moraaliseksi ja tuo moraali on ennen kaikkea ”tunne tai intuitio”.
– Woke ei ole ideologia. Se on eliitin keino käyttää hyväksi yhteisyyden ja moraalisen johtajan kaipuuta, Göndör tulkitsee. Tavallaan kyse on yhden oikean totuuden tavoittelusta kaoottisessa maailmassa.
Jos haluaa paneutua asiaan, kannattaa tutustua filosofi Friedrich Nietzschen teokseen Tragedian synty, osa 1.
Woke-asiantuntijan esittämien argumenttien kyseenalaistaminen johtaa helposti kriittisen yksilön monenmoiseen maalittamiseen ja sulkemiseen ryhmän ulkopuolelle. Näin tapahtuu, koska kyseenalaistajan väitteet eivät ole tarpeeksi moraalisia. Siten wokessa on kyse silkasta fanaattisuudesta.
Woke on tässä ja nyt
– Wokessa on useimmiten kyse asioista, jotka ovat akuutteja tässä ja nyt. Kyse voi olla rasismista, ympäristökysymyksistä, seksuaalisesta identiteetistä tai suuren väestönosan kohtaamasta vääryydestä. Woke on toiveiden täyttymys, absoluuttinen moraali ja absoluuttinen ratkaisu.
Woken ongelmanasettelu on poikkeuksetta kaksitahoinen: se koostuu uhrista sekä kaikkeen syyllisestä tekijästä. Ratkaisu ongelmaan onkin sitten kolmitahoinen: lopputulos on oleva mainio, kunhan myrkytetty nykyisyys puhdistetaan ja tuhotaan tämä niin sanottu syyllinen.
– Näin ollen sekä islamismi että natsismi ovat wokea, kirjoittaa Eli Göndör.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- syyllisyys yksi oikea totuus intuitio tunne poissulkeminen taideyliopisto ulkomainen agentti kansanvihollinen fanatismi Jonathan Haidts Sara Kristoffersson Eli Göndör Inga-Lill Aronsson syyllinen wokekulttuuri Woke-ideologia Taistolaisuus Friedrich Nietzsche Woke moraali eliitti uhri Yliopisto Neuvostoliitto Rasismi Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Wokettava Disney-toimari tuputti seksuaalisisältöä lapsille, yhtiön arvo laski sata miljardia – potkuthan siitä tietenkin tuli, ja osake ampaisi nousuun
Vasemmisto ja media kauhistelevat Elon Muskin aikomuksia palauttaa Twitterin jäädyttämiä tilejä ja tehdä selonteko yhtiön aikaisemmasta poliittisesta manipuloinnista
Kryptojätti FTX hurmasi, hyvesignaloi, voiteli mediaa ja vasemmistoa miljoonilla, repi korkean ESG-vastuullisuusluokituksen – kunnes korttitalo romahti
Intersektionaalinen feminismi ei suojele syrjittyä naista vähemmistön sisällä – alistettujen musliminaisten kohdalla etnisyys nousee määräävämmäksi tekijäksi kuin naissukupuoli
Greta Thunberg haluaa nyt syrjäyttää kapitalismin – syyttää sitä woken hengessä myös rasismista ja kolonialismista
Yliopistoissa kiehuu: Tästä syystä sinulle väitetään, että woke-ilmiötä ei ole olemassakaan – “on mahdotonta vastustaa ilmiötä, jolle ei ole annettu nimeä”
Woken olemusta selvitetään maailmalla huippututkijoiden voimin – kysymys kuuluu, miksi marxilaisista juurista ponnistava ilmiö leviää yrityksissä
Päivänpolttava kysymys Norjassa: voivatko miehet olla lesboja?
Monty Python-legenda tuomitsee nykymenon: Woke tappaa luovuuden
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää