LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Keskustelu käy taas kierroksilla: ”Jenginuoret ryöstävät ruotsalaisia, koska klaanit eivät suojele heitä”
Maahanmuuttajataustaiset pojat ryöstivät joulukuussa 18-vuotiaan nuorukaisen, nöyryyttivät tätä ja huusivat siinä samalla ”saatanan hurri”. Lopuksi ryöstäjät virtsasivat uhrinsa päälle. Entinen poliisi Mustafa Panshir arveli SVT:ssä, että jenginuoret ryöstävät ruotsalaisia muun muassa siksi, että klaanit eivät suojele heitä.
Ruotsalaisnuorukaisen ryöstäneet ja häntä nöyryyttäneet maahanmuuttajataustaiset tekijät ovat poliisin mukaan 16-vuotiaita.
– Mustaihoiset ryöstäjät saatiin ruotsalaispojan antamien tuntomerkkien perusteella kiinni viikkoa myöhemmin. Toista heistä epäillään kolmen muunkin nuoren ryöstämisestä, kirjoitti Suomen Uutiset aiemmin helmikuussa.
– Lundin yliopistossa jo vuonna 2005 tehdyssä tutkimuksessa haastateltiin yhtätoista ulkomaalaistaustaista poikaa, jotka ryöstivät muita lapsia. Pojat ilmoittivat suoraan, että he etsivät ruotsalaisia ja haluavat nähdä nämä maassa suutelemassa nöyryyttäjiensä varpaita. Etua on myös siitä, että ruotsalaiset eivät vastusta, kun heidän arvoesineensä viedään, kuvailee entinen poliisi ja Mustafa Panshir SVT:n Agenda -ohjelmassa.
Ryöstöillä selvä etinen tausta
Panshir kulkee kouluissa luennoimassa maahanmuutosta ja hänen mielestään viimeaikaisilla ryöstöillä on selvä etninen tausta.
– Välttämättä kyse ei aina ole rasismista, vaan ryöstäjät etsivät henkilöitä, joilla ei ole kykyä tehdä vastarintaa. Ryöstöjen uhrit eivät ole kiinni klaanikulttuurissa, heillä ei siten ole suurta sukua tai serkkuja, jotka voisivat iskeä takaisin.
Löysän maahanmuuttopolitiikan seuraukset
Ruotsidemokraatteja lähellä oleva Samtiden-verkkojulkaisu esittää vastuullisille puolueille piukan kysymyksen löysän maahanmuuttopolitiikan seurauksista.
– Valtaapitävät ja media kailottivat kautta 2010-luvun sitä, kuinka maahanmuutto on ruotsalaisen yhteiskunnan lottovoitto. Tulijoiden sanottiin olevan korkeasti koulutettuja ja loppujenkin työllistyvän hoiva-aloille. Kunnat ja maaseutu puhkeavat uuteen loistoon.
Mutta miten siinä sitten kävikään:
– Kyseessä oli märkä uni, jolla ei ollut mitään tekemistä totuuden kanssa. Tulijat eivät olleet korkeasti koulutettuja, eivätkä he tulleet tänne töihin. Kahdeksan vuoden jälkeen vain 25 prosenttia tulijoista oli työllistynyt muualle kuin valtion tukemiin työpaikkoihin. Hyvinvointivaltio natisee liitoksissaan ja hinnan maksavat vähäväkiset ruotsalaiset sekä köyhyysrajalla sinnittelevät eläkeläisemme, kirjoittaa Samtiden.
”Rikoksen uhrin etu aina ensin”
Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson jättää selittelyt sikseen ja vaatii konkreettisia toimenpiteitä nuorisorikollisuuden kitkemiseksi. Rikosoikeudellinen vastuu on laskettava 15 vuodesta 13 vuoteen.
Ruotsidemokraatit haluavat erityisen ongelmallisille nuorille oman sisäoppilaitoksen, jossa painotettaisiin kuria, selkeitä sääntöjä ja arvoperäistä kanssakäymistä. Valtio siis ottaisi vastuun ongelmanuorista, eikä se jäisi koulumaailmaan opettajien ja oppilaiden kontolle.
Tähän asti rikoksen uhri on saanut kysellä rikolliselta korvaustensa perään mutta Åkesson ja ruotsidemokraattien valtiopäiväryhmän puheenjohtaja Henrik Vinge vaativat korvausvastuuta suoraan valtiolle.
– Rikoksen tekijä on tehnyt selkeä valinnan, kun on lähtenyt haavoittamaan uhria ja yhteiskuntaa. Aivan liian pitkään rikoksen tekijää on yritetty auttaa eikä rankaista. Me asetamme rikoksen uhrin edun aina rikoksen tekijän edun edelle, linjaavat Åkesson ja Vinge.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rikosoikeudellinen vastuu nuorisorikolliset SVT Agenda nöyryytysryöstöt Jengirikollisuus Rasismi Ruotsidemokraatit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Jimmie Åkesson: “Mieletöntä jaella miljardeja muiden maiden kansalaisille – hoidetaan omien asiat ensin”
Nöyryytysryöstöistä lievät rangaistukset – Halla-aho kirjoitti ongelmasta jo 2006
Aftonbladet selvitti nuorten henkirikollisten taustat: Jengi vie ja yhteiskunta vikisee
Jengi potki ruotsalaistyttöä päähän ja videoi teon: “Wallah tappakaa se”
Luodinkestävät lasit eläkeläisten suojaksi Trollhättanissa – ongelmalähiön lapset kivittävät ikääntyneitä
Normiviikko Ruotsin jengirintamalla – kaksi kuollutta ja useampia haavoittuneita
Poliisi otti Ruotsissa dronet käyttöön häirikköalueen nuorisojengien valvonnassa
Ruotsissa yhä suurempi riski tulla ammutuksi vahingossa – laukausten määrä tuplaantunut julkisilla paikoilla
Rikollispomo ensimmäistä kertaa käräjillä vihollisjengiläisten murhista – ankarat tuomiot odottavat nuoria syytettyjä Tanskassa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää