Keskusta vaatii Kyprokselta rahanpesuselvitystä

15.03.2013 |14:26

Keskusta vaatii Kyprokselta rahanpesuselvitystä tukipaketin vastineeksi. Kyprokselta on pyydetty selvitystä asioiden tilasta, mutta toistaiseksi sellaista ei ole saatu.

– Keskusta ei näillä tiedoilla voi tukea Kyproksen tukipakettia, eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk.) totesi torstaina eduskunnan kyselytunnilla.

Kaikkosen mielestä Kyproksen pankkien saneeraus ei johtaisi koko euroalueen kaaokseen. Sijoittajien pitää kantaa vastuunsa, keskustan edustaja huomautti Suomenmaan mukaan.

– Ei tämä voi mennä niin, että Euroopan pankit pelastetaan aina, kaikkialla ja kaikissa olosuhteissa. Ei voi olla niin, että tappiot kaatuvat veronmaksajien niskaan mutta voitot jäävät sijoittajille, Kaikkonen vetosi.

Kypros on pyytänyt 17 miljardin euron tukipakettia, josta 10 miljardia menisi pankeille. Viime päivinä on neuvoteltu myös mallista, jossa osa paketista katettaisiin talletusverolla. Myös yhteisöveron korottamista on vaadittu. Nämä pienentäisivät tukipaketin kokoa jopa vain 10 miljardiin euroon. Mutta Kyproksen valtiovarainministeri on vastustanut “hair cutia” eli tappioiden sälyttämistä sijoittajien ja tallettajien niskoille. Kypros vastustaa myös yhteisöveron korottamista 10 prosentista 12,5 prosenttiin.

Kaikkonen ihmetteli myös , voiko Suomen hallitus tukea Kyproksen tukipakettia, jos alle vuorokautta aikaisemmin ei asiasta ole käytettävissä tarkkoja tietoja. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) vastasi tähän.

– Kyproksen lainaohjelman neuvottelut ovat edelleen auki. Olemme vaatineet selvitystä Kyprokselta. Tätä odotan, Urpilainen täsmensi.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää