

LEHTIKUVA
Keskusta hinkuu Suomeen lisää halpatyövoimaa – perussuomalaisten Mäkelältä tyrmäys: ”Suomen tulee suojella omia työmarkkinoitaan”
Perussuomalaisten kansanedustaja, eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Jani Mäkelä puolusti suomalaista työtä ja suomalaisia työmarkkinoita eilen Turun Eurooppa-foorumilla. Mäkelä huomautti myös, ettei EU voi pelastaa ilmastoa sillä, että Suomessa tehdään mahdottomaksi metsäteollisuuden ja maanviljelyn harjoittaminen.
Paikalla olleet kansanedustajat pohtivat muun muassa sitä, tulisiko EU:lle siirtää työperäiseen maahanmuuttoon liittyvää toimivaltaa. Jani Mäkelä totesi, että ensinnäkin EU-jäsenvaltioiden työmarkkinatilanne ja palkkatasot vaihtelevat suuresti jäsenvaltioiden välillä.
– Suomen ja Romanian työmarkkinoita ei voi verrata keskenään, saati sitä, miten molempiin ehkä otettaisiin sisään työperäistä maahanmuuttoa.
Mäkelä huomautti myös, että EU on jo itsessään 500 miljoonan ihmisen vapaan liikkuvuuden työmarkkina-alue.
– Voi kysyä, miksei EU-alueen sisältä löytyisi työntekijöitä Suomeen, kun jo nyt työntekijät voivat siirtyä vapaasti maasta toiseen.
Liika on aina liikaa
Mäkelä painotti, että Suomen pitää suojella omaa yhteiskuntaansa ja omia työmarkkinoitaan. Kansanedustaja vertasi maahanmuuttoa veden juontiin, joka lähtökohtaisesti on ihmiselle välttämätöntä, mutta liika on silti liikaa.
– Vesi on hyvää ja kaikille tarpeellista. Jos kuitenkin juo liikaa vettä, viime kädessä voi jopa menettää henkensä. Maahanmuutto on samankaltainen kysymys. Saattaa olla, että maahanmuutto on jossain tapauksessa hyväksi, jos tulija tuo jotain hyvää vastaanottavaan yhteiskuntaan, haluaa sopeutua paikallisiin tapoihin ja lakeihin sekä elättää itsensä ja perheensä, Mäkelä sanoi.
Hän huomautti, että on tärkeää, että maahanmuuttajia tulee vain sen verran, että vastaanottava yhteiskunta kykenee sulauttamaan tulijat omiin tapoihinsa ja yhteiskuntarakenteeseensa.
– Mikään yhteiskunta ei voi toimia niin, että ovista ja ikkunoista saapuu sisään porukkaa, joka tulee hakemaan leveämpää leipää siksi, että omassa kotimaassa asioita ei ole saatu kuntoon.
SDP:n kansanedustajalta irtiotto
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma asettui Mäkelän linjoille. Hän totesi suomalaisen palkkatason ja työehtojen säilyttämisen muuttuvan haastavaksi, jos samaan aikaan edistettäisiin työperäistä maahanmuuttoa EU:n ulkopuolelta.
Hallituspuoluetta edustavan Heinäluoman näkemys on yllättävä, sillä se on ristiriidassa pääministeri Sanna Marinin linjausten kanssa. Marin on usein väittänyt, että työperäistä maahanmuuttoa olisi lisättävä reilusti nykyiseen verrattuna. Samoilla linjoilla on valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk), joka myös haluaa helpotuksia työperäiseen maahanmuuttoon. Kumpikaan ministeri ei ole juuri osoittanut kiinnostusta työllistää suomalaisia työttömiä.
Keskustan kansanedustaja Jouni Ovaska sentään asettui Eurooppa-foorumilla hallituksen tueksi.
Rakenteellisen työttömyyden riivaamaan Suomeen tarvitaan Ovaskan mukaan jostain syystä EU:n ulkopuolelta lisää ”osaajia”, joille pitäisi luoda ”väyliä ja prosesseja” saapumiseen.
Suomen erityisolot huomioitava
EU pyrkii eri tasoilla entistä yhtenäisempiin ilmastotoimiin ja jäsenvaltioiden kireisiin päästövähennystavoitteisiin. Suomen kannalta EU:n toimet toteutuessaan tarkoittaisivat pahimmillaan sitä, että EU:lle avautuisi mahdollisuus rajoittaa hakkuita Suomessa.
Mäkelä huomautti, että ilmastoa ei voi pelastaa sillä, että Suomessa metsäteollisuuden ja maanviljelyn harjoittaminen tehdään mahdottomaksi.
– Jatkossakin on huomioitava Suomen erityisolot, eli se että me olemme pohjoinen, pitkien etäisyyksien maa. Täällä tarvitaan energiaa lämmittämiseen ja liikkumiseen. Suomessa on myös energiaintensiivinen teollisuus.
Mäkelä muistutti Suomen tehneen jo tähän saakka erittäin laajasti ilmastotoimia ja vähentäneen päästöjään.
– Nyt olisi myös muiden vuoro hoitaa oma osansa kokonaisuudesta. Niin EU:n sisällä kuin ulkopuolellakin.
lmasto ei pelastu moraaliposeerauksella
Mäkelän mukaan EU:n tulisi moraaliposeerauksen, kuten sähköautointoilun sijaan pyrkiä vahvasti painostamaan maailman suuria saastuttajia leikkaamaan päästöjään.
Mäkelä myös huomautti, että pohjimmiltaan kyse on liiallisen väestönkasvun aiheuttamasta ongelmasta, kuten kaikki muutkin isot ongelmat.
– Siksi tarvitaan toimia myös väestönkasvun taittamiseen. Jos maapallolle tulee koko ajan lisää ihmisiä, jopa miljardeja, mitkään ilmastotoimet eivät riitä. Kivikaudelle emme voi enää palata, koska yhteiskuntamme perustuu talouskasvuun ja teollisuuteen, eli takapakkia emme voi ottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Jouni Ovaska Eurooppa-foorumi ilmastotoimet maaviljely moraaliposeeraaminen Työmarkkinat halpatyövoima Eveliina Heinäluoma Annika Saarikko Sanna Marin Jani Mäkelä Metsäteollisuus hallitus EU maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sisäministeriössä leikataan maahanmuuttomenojen sijasta poliisilta – Antikainen: “Vihreiden suunnitelmat vaarantavat Suomen sisäisen turvallisuuden”

Vasemmiston Saramo rehenteli työpaikoilla – Leena Meri palautti hallitusedustajan maan pinnalle: ”Yksityinen sektori on se, joka oikeasti työllistää”

Perussuomalaiset: Hallitus keskittyy työllisyyden sijaan ilmastohumppaan – ideologista puuhastelua veronmaksajien rahoilla

Koponen: Työelämä huutaa muutosta – “Suomesta katoaa pian viimeisetkin ammattitaitoiset hoitajat”

Rantanen: Suomi ei tarvitse sosiaaliturvaan tukeutuvaa työperäistä maahanmuuttoa

Ministerit Marin ja Saarikko intoilivat ilmastotoimista ja työperäisestä maahanmuutosta – Purra: ”Hallitus on vihreän varauman vanki”

Petteri Orpo intoili halpatyövoimasta: ”Tuhansia ja tuhansia työperäisesti maahan tulevia” – Purra ihmetteli kokoomuspomon ylenkatsetta suomalaisia hoitajia kohtaan

Wihonen: Mitkä ovat ulkomaisen työvoiman kustannukset ja vaikutukset yhteiskunnalle?

Mäkynen: Aluevaaleista tulossa keskustan vallankaappaus maakuntiin
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää