YLE:n päätoimittaja Riikka Räisänen Päätoimittajat penkissä -paneelikeskustelussa keskustelutapahtuma Talk Helsingissä Helsingissä 16. elokuuta 2023 / LEHTIKUVA
Viikon 37/2024 luetuin
Keskisuomalaisen päätoimittaja Yle-pomo Riikka Räisäsestä: Näillä näytöillä joku muu päätoimittaja olisi jo eronnut
Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola arvioi, että Riikka Räisäsen asemassa joku muu päätoimittaja olisi jo joutunut eroamaan tehtävästään.
Seiska kertoi viime viikolla, kuinka Ylen uutispäätoimittaja Riikka Räisänen aiheutti skandaalin aloittamalla suhteen varatun alaisensa kanssa ja matkustamalla hänen kanssaan yhteiselle työmatkalle, joka oli yhdistetty pariskunnan lomamatkaan.
Räisänen lähetteli naimisissa olevalle Ylen työntekijälle työpäivän aikana ryöpyittäin viestejä, osa sanamuodoiltaan hyvinkin rohkeita.
“Viestitulvaa voi pitää valta-aseman väärinkäyttönä, kun organisaation johtaja-asemassa oleva lähentelee alaistaan”, Mervola kirjoittaa.
Miesystävä on Ylen työntekijä ja kuuluu Räisäsen johtaman linjaorganisaation alaisuuteen.
“Tässä tapauksessa lopputulos (heistä tuli pari) kuitenkin pyhitti keinot.”
Keskisuomalaisen päätoimittajam Pekka Mervolan mukaan ydinongelma tulee esiin Räisäsen matkassa. Räisäsen mieystävä oli lähdössä Ranskaan visuaaliseen seminaariin. Räisänen päätti myös lähteä samaan seminaariin.
Kun aiheesta nousi kohu, Riikka Räisänen postasi Ranskasta kuvan omille FB-sivuilleen. Siinä hän ja miesystävä ilvehtivät pilkallisesti kameralle. Teksti on uhmakas: “Skandaali!? Rakastakaa enemmän, katkeroitukaa vähemmän.”
Mervolan mukaan Räisänen osoittaa ihan itse päivityksellään, että motiivi reissuun oli väärä.
“Jos Räisänen olisi osannut erottaa suhteensa ja johtaja-asemansa toisistaan, hän ei missään tapauksessa olisi lähtenyt samaan tapahtumaan Ranskaan kuin uusi miehensä”, Mervola kirjoittaa.
Mervolan mukaan päätoimittaja Räisäsen harkintakyky näyttää kyseenalaiselta.
“Eloisa elämä ja vastuullinen asema eivät sovi yhteen. Näillä näytöillä joku muu johtaja olisi saanut jo erota tehtävästään.”
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää