Historioitsija, kansanedustaja Teemu Keskisarja puhui lauantaina Helsingin perussuomalaisten kuntavaalikampanjan avauksessa.
Aiemmin Keskisarja on puheissaan viitannut ”Turun tautiin”, jolla hän nyt sanoo tarkoittaneensa arvorakennusten repimistä ja kaupunkiympäristön rumentamista.
– Pääkaupunkiseutua vaivaa nyt Turun taudin viheliäisempi variantti: hillitön himorakentaminen. Puistot ja tiet ovat kraattereita ja sorakenttiä. Joka toinen kaista on poikki kuin panssariesteellä.
– Lähiluontoon kohdistuu raiskaus. Se on oikea sana. Ennen muinoin seksuaalirikos oli väkisinmakaaminen ja raiskaus tarkoitti nimenomaan puihin ja metsään kohdistuvaa väkivaltaa. Himorakentaminen ja himokas raiskaaminen eivät noudata talouden lakeja. Kiinteistökupla puhkeaa, etätyö tyhjentää keskustan toimistot. Kauppakeskuksia on liikaa. Julkisessa liikenteessä on valmiina viisi erilaista vaihtoehtoa ja uusien rakentaminen ainoastaan hidastaa entisiä.
Törsäysepidemia jyllää julkisella sektorilla
Keskisarja nimittää tilannetta törsäysepidemiaksi.
– Törsäysepidemia riehuu julkisella sektorilla. Yhteisiä, ei kenenkään velkamiljardeja piisaa haaskattavaksi. Niillä syntyy väistötilaa ja väistötilan väistötilaa sekä betonisia laatikostoja, joissa supisuomalaiset eivät suostu asumaan ainakaan ilman asumistukea.
Moinen ei olisi ollut mahdollista 1800-luvulla, Keskisarja sanoo.
– Julkinen sektori tahkosi niukalla rahoituksella tajutonta tulosta, josta nykyajan syytä olla kateellinen. Puisia kansakouluja nousi joka niemen notkoon saarelmaan. Helsinkiin. Monumentteja. Senaatintorin liepeistä Ateneumiin ja Kansallisteatteriin saakka. Kaikki tämä aikalaisten piikkiin ilman velkaa.
– Tuolloin kuntien ja kaupunkien velkaantuminen oli miltei mahdotonta. Jokainen kulu meni saman tien kuntapäättäjän omasta pussista. Siitä syystä Helsingin kaupungintalon byrokratiassa ei ollut kehityspäällikköä ja siitä syystä viheliäinen vaivaistalo ei työllistänyt etuuskäsittelijöitä.
Menneisyydestä voi oppia
Keskisarja sanoo, että hän ei kaipaa paluuta rutiköyhään entisyyteen, mutta menneisyydestä voi silti oppia jotain.
– Isossa kuvassa fennomania voitti kielitaistelun 1900-luvun taitteessa. Suomen kieli sai tasa-arvon, ja rahvas ihmisarvoa. Kunnallinen äänioikeus laajeni veroäyreistä yleiseen ja yhtäläisyyteen. Palvelurakenne parani sitä mukaa kuin rahatilannekin. Järkevä paikallishallinto, jos mikä, oli itsenäisen Suomen valtti.
– Eriväriset puolueet hoitivat tuolloin yhdessä kotikonnun asioita. Suomeen vakiintui ylihuomisesta huolehtimisen kulttuuri. Tärkeä sana. Toistakaamme siis ylihuomisesta huolehtimisen kulttuuri. Sen ansiosta katuvalaistus toimii ja jäte päätyy kaatopaikalle. Ylihuomisesta huolehtiminen hengittää historian seuraaviin polviin. Niin kauan kuin supisuomalaiset ja supisuomenruotsalaiset ihmiset ovat ketjussa mukana.
Mitä kuntien rahakirstuille tapahtuu
Kuinka huolehtiminen räjähti nykyajan huolettomuuteen ja moderneihin huoliin? Mitä hemmettiä tapahtuu kuntien ja kaupunkien rahakirstuille, Keskisarja kysyy.
Keskisarja moittii suomalaisen kunnallishallinnon paisunutta byrokratiaa ja samalla läksyttää kuntapäättäjiä velkarahan tuhlaamisesta.
– 30-40 vuotta sitten kunnat vapautuivat velanottoon tavalla, joka ei ollut enää talonpojan taikka porvarin lesken omalla kontolla. Moderneja kuntia luotottivat vastedes kansainväliset rahamarkkinat ja korot tasaantuivat riippumatta siitä, oliko asukkaiden vauraudessa eroa. Kauniaisissa ja Reisjärvellä käteisen puute hellitti.
– Kunnat kautta maan aloittivat kerskakulutuksen, laittoivat laskuun tulevaisuuteen tuleville syntymättömille kuntalaisille. Eritoten väkirikkaat kaupungit ryhtyivät vielä kokoaankin suurimmiksi politikoitsijoiksi. Luoton patojen murtumisesta, velkarahan tulvasta pohjimmiltaan johtuu toimien paisutusresurssien paisutus. Tarjonta luo kysynnän. Jokin ilmaispalvelu ilmaantui äskettäin ja nyt kuntalaiset väittävät sitä jo ihmisoikeudekseen.
Menneisyydessä kuntien vastuulla oli huomattavasti vähemmän tehtäviä kuin nyt.
– Vuosisatoja sitten oli lähiympäristön välttämättömyyksien hoitaminen, nyt lopun aikoina 2020-luvulla suurkunnan suunnaton virkakoneisto, laki, lukemattomat lakisääteiset velvoitteet ja itse keksityt turhakkeet aiheuttavat pilvilinnan rakentelun maailman syleilyyn saakka.
– Voi taivahan Jumala, ei voi mennä näin. Upporikkaan Stadi, ja jopa kaikkivoipa heppu nimeltä yhteiskunta lyyhistyvät mahottoman taakkansa alle.
Onko sateenkaariaktivistien paikka kouluissa?
Keskisarjan mukaan ensi kevään kuntavaalit eivät koske pelkästään käytännön seikkoja.
– Minun mielestäni ilmassa on myös kulttuurisota. Monikulttuuri ja kehitysmaalaistaminen ovat rankkoja kunta-asioita. Suomen kielen oikeudet ovat taas vaakalaudalla, kuten 1800 luvun fennomaanien taistoissa.
– Sateenkaarikin on kunta-asia. Niin, ainutkaan persu ei karsasta seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Minä kaikkein vähiten kun olen senkin alan historioitsija. Sukupuolikäyttäytyminen on absoluuttinen yksityisasia. Mutta kunta-asioiden puolelle kulkeudumme, jos muoti-ideologiat riehaantuvat ja itse ylittävät yleisen ja yksityisen rajan. Nämä eivät ole vaatimuksia ja väittämiä, vaan kysymyksiä, joita esitän teille: Onko ylpeysparaatilla oikeus äärettömään kaupungin avustukseen? Entä virastojen haltuunottoon liputuksilla taikka elämöintiin viikkoja ja kuukausia jatkuvissa julkisrahoitteisissa bakkanaaleissa? Ja edelleen kysymysmerkki perässä: täytyykö sateenkaariaktivistien tunkea jokaiselle ylä- ja ala-asteelle omintakeisine sukupuolinensa?