Artikkeli kuva

Markku Ulander. Arkistokuvaa.

“Kehysriihipäätöksillä vaikutuksia väestörakenteen tulevaisuuteen”

26.03.2014 |18:15

Vesa-Matti Saarakkalan (ps.) mukaan kehysriihipäätökset ovat lapsiperheiden kannalta taloudellisesti negatiivisia, ja niillä on myös kielteisiä väestörakenteeseen liittyviä välillisiä vaikutuksia. Valtiovallan viesti on hänen mukaansa omiaan lisäämään epävarmuutta harkittaessa perhekoon kasvattamista.

– On pelättävissä, että yhä useampi nuori kokee, ettei yhteiskunnan mielestä perheen perustaminen ja sen koon kasvattaminen ole valtiovallan näkökulmasta tärkeimpien asioiden joukossa. Perheen taloudellinen tukeminen konkreettisesti vähenee mm. lapsilisäleikkausten seurauksena. Takaraivoon iskostuu ajatus, että lapset ovat taloudellinen riski ja kustannuserä, Saarakkala kertoo.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
3.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää