Artikkeli kuva

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio. Kuva: Matti Matikainen

Käynnissä kristittyjen vaino – Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio vaatii Rinteen hallitukselta toimia

08.08.2019 |09:34

Kristittyihin kohdistuvia vainoja tutkivan ihmisoikeusjärjestö Open Doorsin mukaan maailmassa on yli 200 miljoonaa kristittyä, jotka joutuvat kokemaan sortoa uskonnostaan johtuen. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio pitää äärimmäisen vakavana, että kristittyjä sorretaan jopa kymmenissä maailman maissa. Joka päivä keskimäärin 11 kristittyä tapetaan uskonnollisista syistä.

Tavio aikoo nostaa eduskunnassa esiin kysymyksen, miten pääministeri Antti Rinteen hallitus aikoo reagoida käynnissä oleviin kristittyjen vainoihin.

Tavion mielestä hallituksen tulee reagoida asiaan sekä sisä- että ulkopolitiikassa. Tavio toivoo Suomelta tiukempaa linjaa kristittyjä sortavien maiden hallituksia kohtaan ja toivoo vainotuiksi tunnettujen kristittyjen asettamista etusijalle, mikäli turvapaikkajärjestelmää ja pakolaiskiintiötä jatketaan.

Valtamedian uutisoitava

Tavion mielestä Suomen kansan olisi syytä tiedostaa maailmalla käynnissä oleva kirkkojen polttaminen ja kristinuskon tuhoaminen tietyillä alueilla. Siksi Tavio pitää aiheellisena, että Suomessa myös valtamedia kertoisi kattavammin siitä, kuinka vainottuja kristityt ovat monilla alueilla.

Kristittyjen elämä on vaarallista varsinkin Afrikan ja arabimaiden islamistisesti hallituilla alueilla. Muita kuin islamistisesti motivoituneita maita, joissa kristittyjen uskonnonvapautta rajoitetaan, ovat etenkin Intia, Kiina ja Pohjois-Korea.

Kehitysyhteistyö ei saa tukea islamisteja

Tavio katsoo myös, että Rinteen hallituksen kasvavat panostukset kehitysyhteistyöhön on käytävä läpi kristittyjen aseman näkökulmasta.

– Suomen ei pidä kehitysyhteistyön kautta auttaa sellaisia hallituksia pysymään vallassa, jotka eivät kunnioita uskonnonvapautta, Tavio linjaa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
7.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää