Ulkomaat
Miksi vasemmiston hallitsemassa Piilaaksossa tapahtui joukkopako Trumpin leiriin, kysyy mahtilehti New York Times
Internetin alkuaikojen pioneeri ja Piilaakson tunnetuimpiin teknologiavaikuttajiin lukeutuva Marc Andreessen kertoo New York Timesin podcastissa, miten vasemmistohenkisessä Piilaaksossa petyttiin demokraatteihin, ja teknologiajohtajat karkasivat Trumpin taakse. Keskustelussa Andreessen taustoittaa teknologia-alan suhdetta politiikkaan 1990-luvulta lähtien. Hän nostaa esille mm. vasemmistoradikalismin leviämisen korporaatiomaailmaan, demokraattien poliittisen painostuksen teknologiasektoria kohtaan sekä yritysjohtajien taipumuksen woke-henkiseen moraaliposeeraamiseen.
Pommi-iskut räjähdysmäisessä kasvussa ja käskyt tulevat ulkomailta – Ruotsin hallitus taas kriisikokoukseen
Pommi räjähti alkuviikosta eri puolilla maata peräti kuusi kertaa. Tammikuussa on pommi-iskuja ollut jo kolmekymmentä. Käskyt iskuihin tulevat ulkomailta ja pommittajat ovat hatkassa nuorisokodista. Ruotsin hallituksen on taas aika kokoontua kriisikokoukseen.
Tehdastuoreet sähköautot jäävät liikkeeseen – valtavista alennuksista huolimatta
Sähköautojen kauppa tökkii koko Euroopassa. Syitä on monia tukiaisten loppumisesta yleiseen taloudelliseen alakuloon. Suurin hypetys ympäristöajattelustakin on muisto vain. Ruotsissa pelkästään yhdeltä sivustolta löytyy lähes tuhat käyttämätöntä, pari vuotta vanhaa sähköautoa. Niitä myydään jopa 170 000 kruunun alennuksella, todennäköisesti myös maan rajojen ulkopuolelle.
Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen
Argentiinan presidentti Javier Milei osallistui World Economic Forumin kokoukseen Davosissa ja piti maailman eliitin edessä räväkän puheen. Milei arvosteli feminismiin, DEI-periaatteisiin, ympäristöradikalismiin ja sukupuoli-ideologiaan liittyviä ilmiöitä ja luonnehti massamaahanmuuttoa sekä kulttuurista häpeää itsetuhoiseksi. Hän peräänkuulutti länsimaille historiallista muutosta – paluuta juurilleen.
4. luetuin
Trump poisti puolustusvoimista transseksuaalit ja DEI-hankkeet
Presidentti Trump on antanut useita presidentin asetuksia Yhdysvaltain asevoimiin liittyen. Kaikki "positiivisen erityiskohtelun" hankkeet tullaan peruuttamaan. Jatkossa ketään ei enää suosita eikä syrjitä ihonvärin tai sukupuolen perusteella, vaan ansiot ja osaaminen ratkaisevat. Gender-ideologiasta luovutaan, joten transseksuaalit eivät kelpaa palvelukseen lainkaan. Myös pronomineilla pelleily kielletään. Koronarokotteesta kieltäytyneet otetaan takaisin palvelukseen ja heille maksetaan palkka takautuvasti.
Jengiläinen: “En mene takaisin Haitiin!” – Trumpin rajapomo: “Kyllä menet”
Laittomasti maassa olevien rikollisten karkotukset on saatu käyntiin Yhdysvalloissa. Demokraattipoliitikot ja karkotettavat jengiläiset kiukuttelevat, mutta maahanmuuttopoliisit tekevät kiukuttelusta välittämättä ratsioitaan. Ensimmäiset palautuslennot on jo suoritettu onnistuneesti.
1. luetuin
Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan
Tulitaukosopimuksen toinen Punaisen Ristin välittämä vankienvaihto tapahtui 25.1. Terroristijärjestö Hamas vapautti neljä naispanttivankia ja Israel vastineeksi 200 palestiinalaisvankia. Palestiinalaisvankien joukossa oli useita terrorismirikoksista tuomittuja. MTV Uutisten mukaan vapautettavien palestiinalaisvankien joukossa oli nimettömien lähteiden mukaan 120 vankia, jotka oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen.
7. luetuin
Ampumistilastoja korjattiin ylöspäin – taustalla Ruotsin poliisin tehostunut rikostutkinta
Ampumistapausten määrä on Ruotsissa ollut laskussa toista vuotta peräkkäin. Virkavalta huomasi kuitenkin tarkistuslaskennassa, että ilo oli osin ennenaikainen. Ampumisia oli vuonna 2024 itse asiassa 10 prosenttia enemmän kuin aiemmin oli kerrottu.
Presidentti Trump vieraili Yhdysvaltain katastrofialueilla ja lupasi laittaa byrokratian palvelemaan menetyksistä kärsineitä asukkaita
Donald Trump suuntasi ensimmäisen matkansa presidenttinä Yhdysvaltain luonnonkatastrofeista pahoin kärsineisiin Pohjois-Carolinan ja Kalifornian osavaltioihin. Byrokratia ei saa enää olla presidentin mielestä tuhojen korjaamisen esteenä ja paras ymmärrys tarvittavista toimista on aina lähinnä tuhoaluetta. Donald Trump on edelleen poliitikko, mutta nyt hän on myös toivon ääni ja koko kansan presidentti.
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
5. luetuin
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
9. luetuin
Irak hyväksyi lapsiavioliitot sallivan lain – jopa 9-vuotiaan kanssa saa mennä naimisiin
Irakissa on hyväksytty laki, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia "laillistettuna lapsenraiskauksena".
Panttivankien vapautuksesta mauton spektaakkeli – terroristijärjestö Hamas antoi helvetistä palanneille karamelleja sekä diplomin
Kolmen israelilaisen panttivangin 470 päivää kestänyt helvetti päättyi mauttomalla tavalla terroristijärjestö Hamasin järjestämään viimeiseen nöyryytykseen. Helvetistä palanneet naiset saivat lähtiäislahjaksi terroristien valokuvia, Gazan kartan sekä karamelleja diplomin kera. Riippumattoman median on päästävä pikaisesti Gazan alueelle selvittämään, mikä on totuus propagandan takana.
Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?
Väistyvä presidentti Joe Biden on myöntänyt yli kahdeksantuhatta armahdusta. Monet kysyvät tietääkö hän edes itse mitä papereita hän on allekirjoittanut. Bidenin useille sukulaisilleen myöntämät ennakoivat armahdukset herättävät ajatuksen, että jotain rikollista on tapahtunut. Myös koronatoimia johtanut tohtori Fauci ja rokotevalmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta.
Sisäministeri Rantanen Somaliassa: “Suomen prioriteettina on toimivien paluujärjestelyjen vakiinnuttaminen”
Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen vieraili Somaliassa tiistaina 21.1. ja tapasi siellä pääministeri Hamza Abdi Barren ja sisäisen turvallisuuden ministeri Abdullahi Sheik Ismailin. Rantanen kertoo Somalia-maaohjelman saavan uutta rahoitusta sen jälkeen, kun maiden välisissä paluujärjestelyissä on tapahtunut kehitystä.
Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Trump juhli virkaanastujaisiaan Village People -yhtyeen tahdissa – maahanmuuttoon tulossa kovia tiukennuksia
Presidentti Donald Trumpin virkaanastujaisjuhliin sisältyi rentoa jammailua Village People -yhtyeen tahdissa, teehetki väistyvän presidenttiparin kanssa ja väkevä virkaanastujaispuhe, jossa Trump lupasi Yhdysvalloille uutta kultaista aikaa. Monet Trumpin lupaamista uudistuksista liittyvät maahanmuuttopolitiikan tiukentamiseen: etelärajalle julistetaan poikkeustila ja laittomasti maassa olevien karkotukset alkavat. Trump haluaa myös lopettaa vihreän siirtymän ja lisätä kotimaista energiantuotantoa.
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia: Passi pois kaksoiskansalaisilta, jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia voidakseen ottaa passin pois niiltä kaksoiskansalaisilta, jotka ovat saaneet Ruotsin kansalaisuuden vilpillisin keinoin tai jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle.
Tukipetokset maksavat ruotsalaisille miljardeja – summalla voisi tuplata poliisien määrän valtakunnassa
Hyvinvointivaltiossa erilaiset tuet muodostavat valtavan kasan rahaa, joka on revitty ahkerien veronmaksajien selkänahasta. Valitettavan moni näkee oikeudekseen varastaa muiden työn tuloksen ja vaikeuttaa tukea todella tarvitsevien asemaa. Oikeudenmukaisella yhteiskunnalla on perustavanlaatuinen velvollisuus suojella nettomaksajien työn tulosta.
Tuleva presidentti Trump Gazan tulitaukosopimuksen osapuolille: “Sopimuksen on parempi olla valmis ennen kuin vannon virkavalan”
Wall Street Journalin (WSJ) haastatteleman lähteen mukaan tulitaukosopimuksen ensimmäinen, kuusi viikkoa kestävä vaihe alkaa maanantaina 20.1. Republikaanien Donald Trump vannoo myös virkavalansa samana päivänä.
Sadistinen ja täysin mielenvikainen väkivalta yleistyy Ruotsissa – asialla saatananpalvojilta vaikutteita saaneet lapset
Tammikuun alussa koiraansa ulkoiluttanut 55-vuotias nainen yritettiin murhata veitseniskuilla Boråsissa. Kyseessä oli lyhyessä ajassa jo toinen törkeä väkivallanteko, joka on yhdistetty verkon pimeimmässä nurkassa majaansa pitämään natsihenkiseen saatananpalvojayhteisöön. Jäljet johtavat myös sylttytehtaisiin Venäjällä.
Tamponit poistetaan Facebookin konttoreiden miestenvessoista – DEI-ideologia tekee kuolemaa Amerikassa
DEI-ideologia jyllää vielä vahvasti Suomessa, varsinkin julkisella sektorilla, mutta synnyinmantereellaan DEI vetää viimeisiä henkäyksiään. Facebookin omistava Meta-konserni on liittynyt niiden suuryritysten joukkoon, jotka ovat ilmoittaneet lopettavansa DEI-hankkeensa. Käytännössä se näkyy muun muassa siten, että jatkossa Facebookin toimitilojen miestenvessoissa ei ole enää tarjolla ilmaisia tamponeja.
Viikon 3/2025 luetuin
Yliopistotutkimuksen karu tulos: Ulkomaalaistaustaisten yliedustus raiskauksissa jopa 7-kertainen – syrjäytyminen ei ole syynä
Suuri enemmistö kaikista Ruotsissa raiskaustuomion vuosina 2000-2020 saaneista oli maahanmuuttajataustaisia. Ero etnisesti ruotsalaisiin oli jopa 7-kertainen. Sosioekonomiset seikat ja syrjäytyminen eivät selitä rikoksia, selviää Lundin yliopiston tekemästä tutkimuksesta. Syyt on etsittävä muualta.
Brittihallinto leimaa termin “aasialaiset raiskausringit” rasistiseksi – tilaston mukaan pakistanilaiset syyllistyvät neljä kertaa todennäköisemmin lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön
Paikallishallintojen alueet, joilla brittiläis-pakistanilaiset miehet raiskasivat nuoria vaaleaihoisia tyttöjä, ovat hyväksyneet Iso-Britannian työväenpuolue Labour Partyn virallisesti hyväksymän islamofobian määritelmän, joka pitää ilmausta "aasialaiset raiskausringit” rasistisena.
Jättimäinen grooming-skandaali lopulta julki: rasismisyytösten pelko ja väestösuhteiden vaaliminen tukkivat viranomaisten suut -“Suurin rauhan ajan rikos ja sen peittely Britannian historiassa”
Useamman vuosikymmenen ajan jatkunut tuhansien englantilaistyttöjen järjestelmällinen groomaus, ahdistelu ja sarjaraiskaukset ovat suurin rauhanajan rikos modernin Euroopan historiassa, kirjoittaa historioitsija ja kolumnisti Dominic Green amerikkalaisessa The Free Press -lehdessä. Nämä rikokset ovat enimmäkseen pakistanilaistaustaisten muslimimiesten tekemiä, ja valtaosa heistä ei ole joutunut vastuuseen. 2010-luvulla sekä oikeiston että vasemmiston johtamat hallitukset yrittivät hyssytellä vyyhtiä muutamien symbolisten oikeudenkäyntien jälkeen. Se näytti onnistuvan, kunnes Elon Musk perehtyi osaan oikeudenkäyntiasiakirjoista ja nosti asian esille omistamallaan X-alustalla. Nyt skandaali ravistelee Ison-Britannian yhteiskuntajärjestystä, eikä vyyhtiä voi enää hyssytellä.
Bryssel ohitti Wienin Euroopan vakoilupääkaupunkina – Venäjä urkkii entistäkin aggressiivisemmin
Vakoilijat asettuvat sinne, missä ovat vallan kammarit. Siksi Wien menetti asemansa Euroopan urkintapääkaupunkina. Tilalle tuli Bryssel, jossa sijaitsevat EU:n tärkeimmät instituutiot sekä Naton päämaja. Keinot ovat nyt monet ja asialla myös kätyrit.
DEI-ideologia ei varjellut Kaliforniaa maastopaloilta – viranomaisille kovaa kritiikkiä
Yksi kritiikin kohde Los Angelesin alueen maastopaloihin liittyen on se, että monien mielestä poliitikkojen ja pelastuslaitoksen johdon olisi pitänyt ideologisen yhdenvertaisuuspuuhastelun sijasta keskittyä perusasioihin, kuten varmistamaan palopostien toimivuus ja sammutusveden saatavuus. Los Angelesin pelastuslaitoksella on viime vuosina panostettu vahvasti DEI-ideologian edistämiseen.
Somaleista puolet työttöminä ja lopuilla usein toimeentulovaikeuksia Ruotsissa – maan työikäisistä enemmistö ulkomaalaistaustaisia jo vuonna 2033
Yli puolet Ruotsin työikäisestä väestöstä on ulkomaalaistaustaisia vuonna 2033. Heistä useimpien tausta on Euroopan ulkopuolella. Kohti mielenkiintoisia aikoja ollaan menossa ja äänestämisessä saattaa piillä demokratian muutoksen avain. Göteborgs-Posten on haastatellut somalivaikuttajaa.
Uusimmat
Puheenjohtaja Riikka Purra tavattavissa Satakunnassa ja Pohjanmaalla
Purra A-studiossa: Emme siirrä vastuuta seuraavalle hallitukselle
Viikon suosituimmat
Facebook sulki perussuomalaisten Keski-Suomen piirin kotisivut
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää