Karlsruhen tuomarit: Tarkoituksenamme on vahvistaa Eurooppaa
Saksan Karlsruhessa sijaitseva maan perustuslakituomioistuimen tuomarit jakoivat kahdelle saksalaislehdelle haastattelun. He kertoivat, että heidän päätöksen tähtäin on Euroopan vahvistaminen. Eurooppa vahvistuu, kun se on paremmin yhteydessä lainvoiman kanssa. EU-tuomioistuin ja EKP ovat olleet “rikkinäisen puhelimen” vastaanottajien päässä. Aiheesta uutisoi Politico.
Saksalaistuomarien julkinen markkinointitempaus, roadshow, näyttää valuneen hiekkaan. Tuomarit muistuttivat, että EU on kansallisvaltioiden liitto, ei liittovaltio. EU-lait eivät voi olla jäsenmaiden perustuslakien kanssa ristiriidassa.
– Niin kauan kuin emme ole Euroopan valtio jäsenmaata hallitaan sen perustuslailla, tuomari Peter Huber kertoi.
Huber ihmettelee EU:n yksipuolista ja kiihkomielistä palautetta.
Karlsruhen tuomarit päättivät, että EKP joutuu perustelemaan yli 2 000 miljardin euron arvopaperiostoja. Jos perusteita ei kuulu tai ne eivät kelpaa, joutuu Saksan keskuspankki lopettamaan arvopaperiostot ja jopa myymään jo EKP:n elvytysohjelmien aikana ostetut arvopaperit pois taseestaan. Ekonomistit uskovat tämän merkitsevän euron loppua.
Tyynen rauhallisesti
EKP-päätöksen aikana päätuomarina toiminut Andreas Voßkuhle jakoi niin ikään haastatteluja. Politicon mukaan se kielii siitä, ettei perustuslakituomareiden päätä kylmää palautemyrskyn keskellä.
– Olemme vakuuttuneita siitä, että päätöksemme on hyväksi Euroopalle, koska se vahvistaa sidettä lakiin ja se näkyy pitkällä ja keskipitkällä aikavälillä, hän totesi.
Hän ei pidä EU-tuomioistuinta merkityksettömänä. EU-tuomioistuimen tulisi vain huomioida jäsenmaiden perustuslakeja tarkemmin ja konsultoida esimerkiksi Saksan perustuslakituomareita useammin.
Saksan arvostetuin instituutio
Saksan liittokansleri Angela Merkel tasapainoili tuomarien päätöksen jälkeen. Hän kertoi, että EKP-kiistan ratkaisuun tarvitaan älykkäitä ratkaisuja.
– Päämääränä on toimia vastuullisesti ja älykkäästi varmistaaksemme, että euro voi jatkaa olemassaoloaan, minkä tulisi jatkua ja mikä jatkuu, Merkel toppuutteli euron repeämistä pelkääviä tahoja.
Viisautta vaaditaan. Merkelkään ei voi painostaa perustuslakituomioistuinta, koska se on saksalaisten eniten arvostama instituutio. Kaiken lisäksi Saksan keskuspankki on toiseksi arvostetuin instituutio.
EKP voi toivoa Saksan keskuspankin esittelevän riittävät perusteet arvopaperiostoille EKP:n puolesta. Toisaalta Saksan keskuspankki äänesti vuonna 2015 arvopaperien osto-ohjelmaa vastaan.
Komissio uhosi kurinpitotoimilla
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ehti jo väläyttää kurinpitotoimia Saksaa vastaan. Mietittyään toimea toisen kerran, on uhoaminen laantunut.
Kurinpitotoimi kohdistuisi jäsenmaata eli tässä tapauksessa Saksan hallitusta vastaan. Saksan hallitus ei ole EKP:n arvopaperiostoja tyrmännyt – pikemminkin päinvastoin.
Kurinpitotoimiin ryhtyminen voisi heikentää saksalaisten luottamusta EU:ta kohtaan. Perustuslaillinen soppa kiehuu jo niin kuumana, ettei komission taida kannattaa työntää enää omaa lusikkaansa keitokseen.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Saksan perustuslakituomioistuin varoittaa: EKP:n bondiostokset voivat olla laittomia
Jättiläiset törmäyskurssilla – onko EU:n “luova laintulkinta” tulossa tiensä päähän Saksan EKP-linjauksen vuoksi?
Karlsruhen päätös ilahduttaa valituksen tehneitä – EKP voi joutua leikkimään tulella
Nyt puskee yhteisvastuullisia takaushimmeleitä oikealta ja vasemmalta – Vähämäki torppaisi ongelmalliset yhteisvastuumekanismit
Saksa liittymässä EU:n kurittomien kakaroiden listalle Unkarin ja Puolan seuraksi – komission saksalainen puheenjohtaja tiukkana kotimaalleen
PS-edustajat Puisto ja Vallin ärähtävät: Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmassa ei katsota riittävän pitkälle, vaan heittäydytään EKP:n käsivarsille
SDP:ltä varovaista nyökkäilyä valtavalle EU-elpymisrahastolle – Halla-aho: “Moraalisesti hyvin rappeuttava vaikutus, nostaisi Euroopan unionin tulonsiirtoluonteen uudelle tasolle”
Saksan sisäministeri mustamaalasi AfD:tä ministeriön verkkosivuilla – Karlsruhen tuomarit tyrmäsivät teon
Joukkokanne Saksan perustuslakituomioistuimeen EKP:n pandemian arvopaperiostoista
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää