Artikkeli kuva

Kansanedustaja vastusti äänekkäästi Altian myyntiaikeita – vaikeni tosipaikan tullen

24.06.2014 |13:41

Hallituspuolueet jyräsivät juhannusta edeltävänä keskiviikkona läpi linjansa, jonka mukaan valtion alkoholiyhtiö Altia voidaan myydä yksityiselle, todennäköisesti ulkomaiselle omistajalle. Eduskunnan enemmistö kannatti myyntivaltuuksia äänin 98-80.

Altia valmistaa muun muassa Jaloviina- ja Koskenkorva-viinoja.

Yksikään hallitusryhmien edustaja ei äänestänyt valiokunnan mietintöä vastaan, vaikka moni edustaja moitti alkoholitehtaiden myyntiaikeita aiemmin äänekkäästi aina SDP:n nykyistä puheenjohtajaa, valtiovarainministeri Antti Rinnettä myöten.

Valiokuntakin äänesti

Myös valtiovarainvaliokunta äänesti asiasta jo aiemmin keskiviikkona. Valiokunnan varapuheenjohtaja Pentti Kettunen (ps.) kertoo, että varsinkin SDP:n edustajat kiemurtelivat myyntivaltuuksia koskevissa puheenvuoroissaan vaikean oloisesti.

– Mutta kun asetin heidät selvän kysymyksen eteen ja esitin äänestettäväksi Altian myyntivaltuuksien puolesta tai vastaan, he asettuivat kokoomuksen puolelle, joka kannattaa Altian myymistä. Äänestys päättyi äänin 12-8 ja yksi tyhjä ääni. Vain opposition edustajat vastustivat myyntivaltuuksia. Tyhjää äänesti kokoomuksen Pertti Hemmilä, joka oli kotimaakunnassaan Varsinais-Suomen vaalipiirissä vastustanut äänekkäästi Altian myyntiaikeita, Kettunen kertoo.

Hallitus pyrkii rahoittamaan Altian osakkeiden myynnillä lisäbudjetin menoja. Valtion omistajaohjauksesta vastaavan ympäristöministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan valtio voisi pysyä osaomistajana. Perussuomalaiset vastustavat myyntiä jyrkästi. Muun muassa Vesa-Matti Saarakkalan (ps.) mukaan Altian osakkeet voisivat mennä kaupaksi pilkkahinnalla.

Hallitusryhmien ponsi pelkkää selittelyä

Hallituspuolueet ajoivat valiokunnan mietintöön ponnen, jonka mukaan valtioneuvoston tulee ennen lopullista myyntipäätöstä selvittää, miten työllisyys, suomalaisen viljan käyttö ja Altiasta saatavien rahojen tuotto-odotus on varmistettu. Myös mahdollisuudet yleisöantiin pitäisi selvittää. Samalla tulisi selvittää valtion mahdollisuus säilyä osaomistajana Altiassa ja vaikuttaa sitä kautta yhtiön päätöksentekoon.

– Se on pelkkää selittelyä, joka ei tarkoita mitään, Kettunen tulkitsee.

Antti Rinne vastusti Altian myyntiä vankasti toimiessaan vielä ammattiliitto Pro:n puheenjohtajana.

– Ne ovat olleet SDP:n pehmoisia puheita, joilla Rinne ohitti Jutta Urpilaisen SDP:n puheenjohtajuuskisassa, Kettunen toteaa.

Perussuomalainen ei saanut Pertti Hemmilää kiinni kertomaan omista näkemyksistään Altian myyntiaikeista.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”

25.01.2025 |21:52
3.
Suomen uutiset logo

Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja

24.01.2025 |20:21
4.
Suomen uutiset logo

Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen

28.01.2025 |22:21
6.
Suomen uutiset logo

Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan

28.01.2025 |08:49
8.
Suomen uutiset logo

Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä

27.01.2025 |18:32
10.
Suomen uutiset logo

Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia

24.01.2025 |09:46

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää