MATTI MATIKAINEN
Kansanedustaja Tynkkystä iskettiin naamaan Lahden yössä – tekee rikosilmoituksen: ”En suostu olemaan nyrkkisäkki”
Perussuomalaisten kansanedustajaa Sebastian Tynkkystä lyötiin nyrkillä kasvoihin yökerhossa Lahdessa. Kyseessä oli jo toinen kerta, kun Tynkkyseen kohdistui väkivaltaa, jonka taustalla on poliittisia motiiveja. -Menen huomenna tekemään rikosilmoituksen, Tynkkynen kertoo Suomen Uutisille.
Parhaillaan perussuomalaisten suomalainen ensin-vaalikiertueella oleva Sebastan Tynkkynen kertoo tapahtumista myös vastikään julkaisemassaan videossa.
Suomen Uutiset tapasi Tynkkysen sunnuntaiaamuna Hausjärvellä, ja Tynkkynen vahvistaa, että alustavien tietojen mukaan teon taustalla oli poliittisia motiiveja.
– Sain eräältä silminnäkijältä tiedon, että ennen kuin tilanne yökerhossa lähti käyntiin, kimppuuni käynyt henkilö oli ensin kysellyt, että pääseekö persut muka sisään (yökerhoon). Sen jälkeen hän tuli luokseni kysymään, olenko Sebastian Tynkkynen. Kun vastasin myöntävästi, tuli nyrkkiä naamaan.
– Jos siis en olisi ollut perussuomalainen kansanedustaja olisin tältä säästynyt.
Tynkkynen sanoo, että lyönnistä ei jäänyt ulkoisia fyysisiä vammoja.
– Täällä toreilla ei siis tarvitse esiintyä sen näköisenä kuin olisin ollut viime yönä tappelussa. Vasenta poskea kuitenkin jomottaa. Yöunet jäivät vähiin, Tynkkynen kertoo.
Somen viestiboksit täynnä
Tynkkysen sosiaalisen median viestiboksit paukkuivat viime yönä täyteen, eikä kansanedustaja ole vielä ehtinyt käydä kaikkia saamiaan viestejä läpi.
– En vielä tiedä, onko kimppuuni käynyt henkilö pyrkinyt jälkikäteen olemaan minuun yhteydessä, esimerkiksi anteeksipyyntöä varten, mutta olipa tai ei, niin olen ajatellut että kun kyseessä oli jo toinen kerta, kun minuun kohdistuu poliittista väkivaltaa, vien tapauksen oikeuteen.
Asian eteenpäin viemisellä Tynkkynen sanoo haluavansa samalla asettaa päätepisteen häneen itseensä kohdistuvalle väkivallalle.
– Menen huomenna tekemään rikosilmoituksen. Katsotaan, miten asiat etenevät. En suostu siihen, että meikäläisestä tulee nyrkkisäkki poliittisten mielipiteiden vuoksi. Minun kanssani saa tietysti olla asioista eri mieltä ja minua saa haastaa asiapohjalta. Raja menee siinä, että aletaan hakkaamaan toista. Se ei kuulu suomalaiseen politiikkaan.
Poliittinen väkivalta nostaa päätään
Poliittinen väkivalta on pitkään ollut Suomessa lähes täysin vieras asia. Viime vuosina uudesta ikävästä ilmiöstä on kuitenkin nähty väläyksiä.
Ex-pääministerin, kansanedustaja Juha Sipilän kimppuun käynyt mies tuomittiin syksyllä sakkoihin pahoinpitelystä.
Tynkkysen kohdalla tämä oli jo toinen kerta. Elokapina-aktivistit kävivät kansanedustajan päälle syyskuussa Eduskuntatalon pihalla.
Kansanedustaja arvioi, että taustalla on yhteiskunnallisessa keskustelussa, etenkin sosiaalisessa mediassa pitkään jatkunut poliittinen demonisointi ja leimojen lätkiminen.
– Sitten joku saattaa alkaa kokea, että joku taho tai henkilö on niin paha, että kritisoinnin sijaan olisi muka oikeus käydä päälle ja vastustaa tätä väkivaltaa käyttämällä. Siitähän tässä on kyse.
Kritiikkiä myös medialle ja poliitikkokollegoille
Tynkkynen kohdistaa kritiikkiä myös valtamedian suuntaan.
– Kun media uutisoi politiikasta, niin toimituksissa on hyvä miettiä, käsitelläänkö asioita asioina, vai ollaanko samalla luomassa sellaista vastakkainasettelua, joka on omiaan johtamaan myös väkivaltaan.
Kansanedustaja kehottaa vastuuta myös poliitikkokollegoiltaan.
– Kun poliittista väkivaltaa tapahtuu, niin riippumattta siitä, keneen se kohdistuu, poliitikkojen tulisi välittömästi tuomita väkivalta. Tältä osin parannettavaa on. Viimeksi, kun kimppuuni käytiin Elokapina-mielenosoituksessa, maan johtajat eli lähinnä ministerit olivat hiljaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- poliittiset mielipiteet rikosilmoitus kansanedustaja Lahti Sebastian Tynkkynen Pahoinpitely Juha Sipilä Väkivalta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Välikohtaus suorassa lähetyksessä, miehet hyökyivät Tynkkysen kimppuun – “elokapinalaiset käyttävät väkivaltaa jopa kansanedustajia kohtaan”
Elokapina tukki Pitkänsillan, saavat ankaraa kuritusta Tynkkysen verkkostriimissä (video)
Ranne: Pohjoismaiden vihervasemmisto siunaa äärivasemmistolaisen ja uskonnollisen väkivallan
Halla-aho: Sisäisestä turvallisuudesta vastaavalla ministeri Ohisalolla ikävä tapa asemoitua laittomuuden puolelle
Äiti ja isäpuoli kiduttivat toistuvasti 4-vuotiasta pikkutyttöä, syyttäjä vaatii ehdollista – Koponen: Missä ovat kunnon rangaistukset?
Antikainen: Onko poliittinen väkivalta hallituksen mielestä ongelma silloinkin, kun se kohdistuu oppositioon kotimaassamme?
Tynkkysen pahoinpitelystä nostettiin syyte: “Tämä ei voi olla se suunta, mihin Suomessa ollaan menossa”
Tynkkysen pahoinpitelijä tuomittiin 60 päiväsakkoon – poliittinen motiivi kovensi tuomiota
Saksan suojelupoliisi varoittaa: ilmastoaktivistit radikalisoituvat ja liittoutuvat äärivasemmiston kanssa – “Samalla tiellä kuin Baader-Meinhof-ryhmä”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää