Artikkeli kuva

Kansanedustaja Tavio: Isis on homojen vihollinen

14.06.2016 |14:25

Kansanedustaja Ville Tavio (ps.) uskoo yhä useamman länsimaalaisen ymmärtävän Orlandossa tapahtuneen terrori-iskun jälkeen, että ääri-islamistien toiminta on uhka varsinkin länsimaissa asuville homoseksuaaleille.

Lehtitietojen mukaan Orlandon terroriteon tekijän motiivina oli terroristijärjestö Isiksen tavoitteiden toteuttaminen.

– Islamistinen käsitys seksuaalitasa-arvosta eroaa länsimaisesta, mutta eri kulttuurien sulautumista tavoitteleva suvaitsevaisto ei ole myöntänyt tätä, Tavio toteaa.

Tavion mukaan poliittiset mielikuvat ovat Suomessa vääristyneitä siltä osin, että homoseksuaalien oikeuksien uskotaan olevan yhdenmukaisia liberaalin maahanmuuttopolitiikan kanssa.

Tavio kutsuu seksuaalivähemmistöt mukaan maahanmuuttokriittiseen rintamaan.

– Perussuomalaisten toiminta tähtää koko Suomen kansan hyvinvointiin, myös homojen, Tavio muistuttaa.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää