

PS ARKISTO
Kansanedustaja Rami Lehtinen teki lakialoitteen ryhmärahan lopettamisesta: “Tällaisessa taloudellisessa tilanteessa pitää mielestäni kaikkien olla valmiita säästämään”
Hyvinvointialueuudistuksen lakiin kirjattiin pykälä, jonka mukaan hyvinvointialue voi taloudellisesti tukea valtuustoryhmien toimintaedellytyksiä. Rahaa on käytetty esimerkiksi työntekijöiden palkkaamiseen, mainoslehtien tekemiseen, heijastimien jakamiseen ja jopa grillin hankkimiseen.
– On mielestäni irvokasta, että samalla kun ihmisten palveluita hyvinvointivaltuustojen toimesta karsitaan, niin puolueet yrittävät väkisin keksiä, miten ne voisivat käyttää valtuustoryhmille suotua demokratiarahaa. Osa puolueista ei ole edes keksinyt, miten ne käyttäisivät tuon rahan kokonaan. Seuraavaksi varmaan kehitetään ”huvitoimikunta”, jonka tehtävä on keksiä, mihin rahat käytetään, kansanedustaja Rami Lehtinen puntaroi.
Ryhmäraha ei ole perusteltu
Eduskuntapuolueille jaetaan vuosittain 34,5 miljoonaa euroa puoluetukea. Hyvinvointialueiden ryhmäraha tulee siis sen lisäksi. Ryhmärahaa on perusteltu muun muassa sillä, että valtuustoryhmät voivat tuoda julki tekemisiään kansalaisille.
– Mielestäni on median tehtävä kertoa, mitä aluevaltuustoissa tapahtuu, ja sen ne ovatkin hoitaneet hyvin. Tämän perusteella raha ei ole perusteltu. Jos hyvinvointialueiden aluevaltuustoryhmät oikeasti tarvitsevat rahaa johonkin, niin mielestäni se pitäisi ottaa tuosta nyt jo jaettavasta 34,5 miljoonan euron potista, Lehtinen toteaa.
Rahaa tarvitaan palveluihin
Edustaja Lehtinen on juuri tehnyt lakialoitteen ryhmärahan lopettamisesta. Se on nyt muiden kansanedustajien allekirjoitettavana, minkä jälkeen se siirtyy valmisteluun. Jos lakialoite hyväksytään, eivät hyvinvointialueet enää saisi jakaa ryhmärahaa vaan tuo rahamäärä siirtyisi alueiden palvelutuotantoon.
– Tällaisessa taloudellisessa tilanteessa pitää mielestäni kaikkien olla valmiita säästämään. Ryhmäraha ei ole erityisen tarpeellinen hyvinvointialueilla, mutta palveluihin tarvitaan rahaa. Tämän takia halusin tehdä aloitteen ryhmärahan lopettamisesta, Lehtinen lopettaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Rami Lehtinen ryhmäraha hyvinvointialueuudistus demokratiaraha aluevaltuustoryhmät hyvinvointialuevaltuustot aluevaltuustot palvelutuotanto hyvinvointialueet lakialoite Puoluetuki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hyvinvointialueiden valtuustoryhmille ylimääräistä hillotolpparahaa jopa 6 000-10 000 euroa per valtuutettu – suurista puolueista ainoastaan perussuomalaiset vastustaa: “Piilopuoluetukea”

Aluevaltuutettujen kohtuuttomat palkkiot ovat osoitus välinpitämättömyydestä ja piittaamattomuudesta – ”Kun naamiot on riisuttu, paljastuvat poliitikkojen ahneet kasvot”

Hyvinvointialueiden rahoituksesta valuu satoja tuhansia euroja turhiin kokouspalkkioihin ja ryhmärahoihin – Juuso kehottaa valtuutettuja pohtimaan asioiden tärkeysjärjestystä

PS-Nuoriso: Soterahat eivät ole valtuutettuja varten – “Ryhmäraha joutaisi kokonaisuudessaan romukoppaan”

Rami Lehtinen: Hyvinvointialueiden ”demokratiarahasta” tulee luopua
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää