Artikkeli kuva

SU

Kansanedustaja Olli Immonen videohaastattelussa: ”Eliitti sensuroi sinua, sananvapaus on uhattuna”

12.06.2021 |17:23

MEILLÄ ON ASIAA | Perustuslakivaliokunnan jäsen, kansanedustaja Olli Immonen (ps.) pui videohaastattelussa sananvapauden kapenevaa tilaa.

Vihapuhetta on metsästetty ahkerasti vuodesta 2015. Esimerkiksi Juha Sipilän hallitus ilmoitti turvapaikkakriisin mainingeissa suitsevansa netin vihapuhetta ”todenteolla”.

Suitsimista onkin riittänyt, kun lukuisia vihapuheen vastaisia raportteja, hankkeita ja selvityksiä sekä erikoisia ”hälytyssanojen listoja” on tuotettu eri ministeriöiden ja järjestöjen toimesta.

Katso videohaastattelu (juttu jatkuu videoikkunan alla):

Olli Immonen pohtii sensuuria ja sananvapauden heikkenevää tilaa. Maria Asunta haastattelee. Youtube, 24 min.

Lisäksi vihapuhejahtiin on valjastettu poliisi ja jopa tuomiolaitos esimerkiksi kansanedustaja Päivi Räsäsen tapauksessa. Kyseessä on myös bisnes, jota valtion lisäksi rahoittaa EU.

Erikoisen vihapuheen torjunnasta tekee se, että suhteellisen tuore vihapuheen käsite itsessään on juridisesti täsmentymätön termi. Tästä ovat debatoineet esimerkiksi professori Markku Jokisipilä kritisoidessaan vihapuhetermin hämäryyttä ja kirjailija Leena Krohn kyseenalaistaessaan valtioneuvoston kummallista informaatiovaikuttamista.

Toimittaja Maria Asunta ja kansanedustaja Olli Immonen keskustelivat aiheesta vihapuhe, sensuuri ja sananvapaus ”Meillä on asiaa”-ohjelmassa. Juttu jatkuu kuvan alla.

Suomessa kaikuja Neuvostoliitosta ja DDR:stä

”Meillä on asiaa”-ohjelmassa sivutaan monia tuoreita, valtion operoimia ilmianto- ja kyttäysjärjestelmiä kuten Valtiovarainministeriön julkaiseman ”kansalaispaneelin” raporttia. Siinä esitetään 25 suositusta toimenpiteistä ”vihapuheen” ja ”maalittamisen” ehkäisemiseksi esimerkiksi eri verkkoalustoille koulutettujen, vihapuhetta ja trollausta vastustavien vaikuttajien eli ”some-agenttien” ja ”antitrolliarmeijoiden” avulla.

Immonen on aiemminkin nostanut esiin somealustojen sensuuritoimet. Talvella 2021 hän jätti yhdessä ps-kansanedustaja Veikko Vallinin kanssa hallitukselle kirjallisen kysymyksen. Siinä he vaativat hallitukselta toimenpiteitä, jotta sosiaalisen median palvelujen toimintaperiaatteiden yhdenvertaisuus ja läpinäkyvyys toteutuisivat julkisen tilan viestinnällisessä infrassa.

Kaiken kukkuraksi on kulttuurimaailmaan kaavailtu aimo annos lisää ”valvovaa isoveljeä”, sillä Suomeen halutaan perustaa kulttuurialan eettinen toimielin valtion alaisuuteen. Kolumnisti Jyrki Lehtola totesikin Ilta-Sanomissa: ”Eettinen toimielin sulla on housuissas.”

Sananvapautta rapauttavassa Suomessa näkyy kaikuja niin Stalinin ajoista ja DDR-todellisuudesta. Suunta on vaarallinen, mutta siitä huolimatta myös koominen.


Kevennyksenä: Suomen Uutisten videolla on loppupuolella niin kutsuttu ”hepulikohtaus”, jonka Asunta ja Immonen saavat ilmiantokulttuurista keskustellessaan. Hepulin annettiin jäädä lopulliseen videoversioon, koska ohjelman alussa luvattiin katsojille vapaaseen sanaan perustettu keskusteluohjelma..

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää