Artikkeli kuva

SU

Kansanedustaja murtui kyyneliin muistellessaan edesmennyttä äitiään

26.11.2020 |13:24

Eduskunnan 20.11.2020 kyselytunnilla keskusteltiin omaishoitajien aseman parantamisesta. Suomen Uutiset haastatteli kyselytunnin jälkeen Jari Koskelaa, Minna Reijosta ja Arja Juvosta. Haastattelussa koettiin koskettava hetki, kun Jari Koskela kertoi kuluneena kesänä menehtyneestä äidistään.

Suomen Uutisten toimittaja Maria Asunta tiedusteli Koskelalta, onko hänellä omakohtaista kokemusta omaishoidosta. Koskela vastasi:

“Näin voisi sanoa. Oma äitini kuluneena kesänä menehtyi 96-vuotiaana. Lupasimme hänelle aikanaan, että hän saa olla loppuun asti omassa kodissaan. Tämä oli hänelle hyvin tärkeää. Tämä myöskin toteutui. Hänellä oli hyvin kaunis lähtö. Saimme olla perheenä siinä yhdessä ihan loppuun asti. Aika hyvin muisti ja järkikin toimi loppuun asti. Hän oli kartalla ja äärimmäisen tyytyväinen siitä, että lapset olivat ympärillä ja että hän sai omasta koti-ikkunasta katsoa pihaa.

Hän muisteli vielä sitä, kuinka hän on tämän kaiken rakentanut ja puut istuttanut.

Koskettavat sanat olivat siellä sairaalassa ennenkuin hän lopullisesti sulki silmänsä. Hän sanoi perheellensä, että älkää jättäkö. Me kuljimme sen tien loppuun yhdessä.”

Katso eduskuntakeskustelu videota sekä kansanedustajien haastattelu. Koskelan äidin tarina on videon lopussa.

Youtube, 5 min 9 sek.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
4.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
8.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
9.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää