Kansanedustaja Meri maahanmuuton kustannuksista: ”On huolestuttavaa, ettei edes ministeriö uskalla paljastaa näitä lukuja kansalle”
Perussuomalaiset kysyivät eilen suullisella kyselytunnilla maahanmuuton aiheuttamista kuluista, kun talousasiantuntija, KHT Pauli Vahtera oli julkaissut selvityksensä, jonka mukaan kulut olisivat noin 3,2 miljardia euroa vuodessa.
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) totesi keskustelussa, että hän pitää Vahteran laskelmia ylimitoitettuina ja täsmensi, että Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa.
Orpo vähätteli, Meri vaati lukuja
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri pyysi Orpoa täsmentämään arvioitaan.
– Kun totesitte, että Pauli Vahteran laskelmat eivät voi pitää paikkaansa, niin kertoisitteko yksityiskohtaisesti ne vastaavat luvut? Meri pyysi.
– Hän (Vahtera) on ottanut erilaiset prosessit, asumistuet, terveydenhoidot ja muut osa-alueet huomioon, Meri huomautti.
Ministeri syytti leimaamisesta
Orpon mukaan hän on pyytänyt valtiovarainministeriön virkamiehiä käymään läpi Vahteran tutkimuksen, ja ensimmäiset arviot siitä eivät ole kovinkaan mairittelevia ja sitä ei pidetä kovinkaan tarkkana tai paikkansapitävänä.
– Pidän hieman vaarallisena sitä, että kaikki maahanmuutto pistetään samaan pakettiin ja leimataan sitä kautta ihmisiä, jotka Suomeen tulevat eri syistä, esimerkiksi tekemään töitä, jotka jäisivät Suomessa muuten tekemättä, Orpo totesi.
Nettokustannuksista ei haluta puhua
Meri ei ole tyytyväinen Orpon vastaukseen.
– Valtiovarainministeri ei kertonut, mikä on maahanmuuton nettokustannus valtiontalouteen. On huolestuttavaa, ettei edes ministeriö uskalla paljastaa näitä lukuja kansalle, Meri ihmettelee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Valtiovarainministeriö haittamaahanmuutto Leena Meri Petteri Orpo Maahanmuuton kustannukset Pauli Vahtera
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Elomaa: Paine muuttoliikkeelle Afrikasta Eurooppaan voimistuu, maahanmuutosta jo nyt miljardikustannukset – “Suomi ei voi lakaista näitä riskejä maton alle”
Perussuomalaiset kyselytunnilla: Maahanmuuton kulut jopa 3,2 miljardia vuodessa – jo murto-osalla saisi hoitajamitoituksen kuntoon
Tutkimus: Työikäinen Irakista tai Somaliasta saapuva kuormittaa julkista taloutta keskimäärin yli 13 000 eurolla joka vuosi, eikä kotoutuminen auta asiaa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää