Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Kansanedustaja Jaana Strandman toivoo suomalaisen elämäntavan ja kulttuurin nostamista keskiöön: “Maassamme jokaisen tulee kantaa vastuuta velvollisuuksistaan”

18.01.2025 |09:38

Sanonta “maassa maan tavalla” kuvastaa ajatusta, että maassa asuvat tai siellä vierailevat henkilöt kunnioittavat maan kulttuuria, kieliä, lakeja ja tapoja. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman haluaa, että suomalainen elämäntapa on nostettava keskiöön.

Suomessa eletään ja asutaan neljän hyvin erilaisen vuodenajan mukaisesti. Niin on ollut vuosisadat ja tulee olemaan. Suomi on nostettu sotien jälkeen vahvalla työnteolla, ja kansanedustaja Jaana Strandmanin mielestä sen tulee olla tahtotilamme myös jatkossa. Maamme tarvitsee kasvua, ja siihen ainoa lääke on se, että työkykyiset ryhtyvät työhön, jotta hyvinvointiyhteiskuntamme yhteiset palvelut saadaan pidettyä.

– Tutkimus- ja kehitystyö sekä koulutus ovat monilla aloilla maailman parhainta. Tämän osaamisen ja tietotaidon hyödyntäminen tuotteidemme ja raaka-aineidemme jatkojalostamisessa ja viennissä on avain menestykseemme, Strandman kertoo.

– Maassamme noudatetaan niitä lakeja ja asetuksia, joita demokraattisesti valittu eduskunta säätää. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu rehellisyys ja oikeudenmukaisuus, joka tarkoittaa sitä, että Suomessa asuminen tai oleskelu edellyttää maan sääntöjen ja tapojen noudattamista. Maassamme jokaisen tulee kantaa vastuuta velvollisuuksistaan, jotta yhteiskuntamme pysyy yhtenäisenä ja turvallisena.

Suomalaisista perinteistä pidettävä kiinni

Maamme kulttuuriset ja paikalliset tavat luovat suomalaisten identiteetin. Suomalaiset rakastavat saunaa, ja se löytyykin lähes jokaisesta kodista tai ainakin jokaisella on mahdollisuus saunomiseen. Luontomme on ainutlaatuinen ja puhdas, ja sen kokemiseen on jokamiehen oikeuksilla mahdollisuus kaikilla kansalaisilla. Ruokakulttuurimme tarjoaa meille ja matkailijoille maukkaita makuja ympäri maan.

– Suomen kieli on äidinkielemme, ja sen oppiminen nähdään tärkeänä osana integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Luotetaan suomalaisiin nimiin vaikkapa yritysmaailmassa. Kielemme murteet tuovat aivan omalaatuisen alueellisen arvon. Lappi on lappalaisten ja Savo savolaisten kotimaakunta. Olkaamme niistä ylpeitä.

– Pidetään hyvää huolta perinteistämme, kulttuuristamme, kielestämme ja osaamisestamme suomalaisina Suomessa, kotimaassamme. Luotetaan suomalaisuuteen, ahkeruuteen ja työllä elämiseen. Niillä ollaan pärjätty ja tullaan pärjäämään, Strandman uskoo.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää