LEHTIKUVA
Kansanedustaja Immonen kysyy hallitukselta ulkomaalaisten seksuaalirikoksista – “Kansan mitta on täynnä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen on jättänyt tänään eduskunnassa hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen ulkomaalaisten tekemiin seksuaalirikoksiin liittyen. Immonen kysyy, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta ulkomaalaisten tekemät seksuaalirikokset saadaan loppumaan.
Mediassa on uutisoitu viimeisen kuukauden aikana useista kantaväestöön kohdistuneita seksuaalirikoksia, joissa tuomittuina tai epäiltyinä on ollut ulkomaalaistaustaisia miehiä.
Haittamaahanmuuton lopputulos
Järkyttävin tapaus paljastui viimeksi Oulussa, jossa poliisi kiinniotti useita henkilöitä epäiltyinä pitkään jatkuneesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta. Uhri on vain noin kymmenvuotias tyttö. Samaan aikaan Oulussa tutkitaan seksuaalirikostapausta, jossa uhrina on ollut niin ikään kaksi alaikäistä tyttöä.
– Nämä tapaukset osoittavat yksiselitteisesti sen, miten turvattomaksi ympäristöksi Suomi muuttuu haittamaahanmuuton seurauksena, Immonen toteaa.
Raiskauksia hyssytellään
Yle käsitteli maanantai-illan A-studiossa maahanmuuttajien tekemiä raiskauksia hyvin lyhyesti. Studiossa tilastoja ja Oulun seksuaalirikoksia kommentoimassa olivat sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) ja professori Johanna Niemi.
– Ohjelma todisti jälleen median ja poliitikkojen halun vaieta maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista. Tätä koko Suomea puhuttavaa aihetta käsiteltiin vain joitain minuutteja. Lisäksi ulkomaalaisten tekemien raiskausten suurta määrää puolusteltiin vanhalla argumentilla, jonka mukaan ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista ilmoitettaisiin herkemmin, Immonen sanoo.
Eivät halua kotoutua
Hallitukselle jättämässään kirjallisessa kysymyksessä Immonen vaatii hallitusta vihdoin myöntämään kulttuurierot selittävinä syinä ulkomaalaisten tekemissä seksuaalirikoksissa.
– Maahantulijoiden oma haluttomuus kotoutua johtaa välinpitämättömyyteen suomalaisia, suomalaista yhteiskuntaa, maan lakeja ja käytäntöjä kohtaan. Vastikään uutisoitiin tapauksesta, jossa turvapaikanhakija oli raiskannut useita naisia ja perustellut raiskauksia kulttuurieroilla. Tekijä ei omien sanojensa mukaan ollut vielä sopeutunut suomalaiseen yhteiskuntaan.
– Eikö röyhkeydellä ole enää mitään rajaa! Hallituksen on ryhdyttävä välittömästi konkreettisiin toimiin haittamaahanmuuton lopettamiseksi ja suomalaisten suojelemiseksi. Kansan mitta on täynnä, Immonen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- alaikäiset uhrit Johanna Niemi haittamaahanmuutto maahanmuuttajat Kai Mykkänen Raiskaukset Turvattomuus Olli Immonen media
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Juvonen ja Rantanen Oulun epäillyistä lapsiraiskaajista: Me emme halua näitä tyyppejä Suomeen – karkotusautomaatti käyttöön ja ulos!
Halla-aho: Oulun raiskausten kaltaisten rikosten ehkäiseminen olisi yksinkertaista
Jenna Simula kiteyttää Oulun raiskauskohun tunnelmat: “Ensin te sanoitte, ettei tulijoista ole vaaraa. Nyt te kerrotte..”
Antti Rinne sitoo silmänsä – Oulun raiskausten suututtama Purra: “Eikö ymmärrä signaalia?”
Sebastian Tynkkynen organisoi maanantaiksi Ouluun mielenosoitusta alaikäisiin kohdistuvien seksuaalirikosten vuoksi – “Tätä aihetta eivät päättäjät vain yksinkertaisesti voi ohittaa”
Jälleen yksi turvapaikanhakija surmasi suomalaisnaisen, Ohisalo vaikenee – Ronkainen: Hallituksen välinpitämättömyys käsittämätöntä – ”Perussuomalaisten varoitukset kaikuneet kuuroille korville”
Viikon suosituimmat
Keskisuomalaisen päätoimittaja Yle-pomo Riikka Räisäsestä: Näillä näytöillä joku muu päätoimittaja olisi jo eronnut
Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola arvioi, että Riikka Räisäsen asemassa joku muu päätoimittaja olisi jo joutunut eroamaan tehtävästään.
Aamulehden ex-päätoimittaja: Ylen piikkiin rakastajansa kanssa matkustanut uutispomo Riikka Räisänen pitäisi siirtää syrjään
Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu kummeksuu Ylen toimintaa tuoreessa kohussa, joka liittyy Ylen päätoimittajan Riikka Räisäsen matkusteluun Euroopassa tuoreen miesystävänsä kanssa Ylen rahoilla.
Poliisi nappasi Helsingin yliopiston kunniatohtorin kiinni kahdesti – ensin Kööpenhaminassa, sitten Tukholmassa
Palestiina-huivin harteilleen kietonut ilmastoaktivisti ja kunniatohtori Greta Thunberg pidätettiin viime viikolla Israelin vastaisen mielenosoituksen aikana Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa. Thunberg on myös Suomen ja Ruotsin poliisin vanha tuttu.
Halla-aho: Arvelen, että moni muukin kuin persukansa alkaa ymmärtää Ylen prioriteetteja – ”Leikkausvaraa riittää myös tulevaisuudessa”
Samana päivänä kun maltilliset leikkaukset julkistettiin, Yle ilmoitti aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun.
Antikainen: Yle on väärässä – uutiset somaliaksi ja arabiaksi eivät auta sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan
Torstaina 12.9. Yle ilmoitti aloittavansa arabian- ja somalinkieliset uutispalvelut 23.9. Yle perustelee päätöstään sillä, että se auttaa kyseisiä kieliä puhuvia sopeutumaan yhteiskuntaan ja ymmärtämään paremmin suomalaista elämäntapaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä somalian- ja arabiankielisten uutisten lisääminen ei edistä maahanmuuttajien integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.
Purra oudoksuu Ylen valikoivaa tarmokkuutta – Jos väläytetään jopa Pikku Kakkosen tai MM-hiihdon lakkauttamista, miten rahaa ja energiaa riittää somalian- ja arabiankielisiin uutislähetyksiin?
Yle ilmoitti torstaina aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun. Ylen Ykkösaamussa tänään vieraillut puheenjohtaja, valtionvarainministeri Riikka Purra oudoksuu Ylen valintoja,
Nuorisokoteja myydään rikollisjengeille: ”Todellisuus muistuttaa karmeaa pilaa”
Netin .se-päätteisillä kauppapaikoilla saattaa tulla vastaan otsikko: ”Hyvämaineinen ja erittäin kannattava nuorisokoti myynnissä – luvat kunnossa”. Ostajaksi kelpaa kuka vain – vaikka jengirikollinen. Ruotsin poliisin mukaan useita kuntien ja valtion rahoittamia nuorisokoteja pyörittääkin jo järjestäytynyt rikollisuus.
Vihersiirtymän vaikeudet kasaantuvat – akkutehdas kuilun reunalla: ”En ihmettele, jos konkurssi olisi edessä puolen vuoden sisällä”
Kiinalaisautojen esiinmarssi kiristää kilpailua autonvalmistajien välillä. Eurooppalaiset sähköautojen valmistajat leikkaavat tuotantoaan. Vuonna 2025 tuotetaan viisi kertaa kysyntää enemmän akkukennoja. Vihreän siirtymän vauhtisokeus voi käydä kalliiksi sijoittajille ja akkutehtaiden työntekijöille.
Päivän Pointti: Elokapina huutelee herkästi omien oikeuksiensa perään, mutta loukkaa samalla tietoisesti muiden liikkumisvapautta
Elokapina-liike vähät välittää muiden ihmisten oikeudesta liikkua kaupunkialueella, koska elokapinalaisten mukaan liikkumisen vapaus saa väistyä elokapinalaisten oikeuksien tieltä. Äskettäin Elokapina on vaatinut syytesuojaa syyttäjälaitokselta.