Eduskuntatalo Elokapinan veri-iskun jäljiltä. Oikealla Saksan liittotasavallan julkaisema etsintäkuulutus Bader-Meinhofin jäsenistä. / Lehtikuva
Kansallisarkiston ex-pääjohtajalta vakava varoitus Elokapinan radikalisoitumisriskistä – vertaa terroristijärjestö Punaiseen armeijakuntaan
Punainen armeijakunta (RAF) oli Saksan liittotasavallassa 1970-luvulla vaikuttanut äärivasemmistolainen terroristiryhmä, jonka tavoitteena oli kommunistinen kansannousu. Baader-Meinhof-ryhmänä tunnettu RAF vastusti kapitalismia. Se murhasi iskuissaan kymmeniä ihmisiä.
Kansallisarkiston ex-pääjohtaja Jussi Nuorteva varoittaa Elokapinan radikalisoitumisriskistä terroristijärjestöjen tapaan. Hän kirjoittaa tänään:
– Juuri julkaistut väkivallalla leikittelevät viestit eivät ole vitsi, vaan tyypillinen osa tätä kehitystä. Tutkin 1980-luvulla vankeinhoitoa ja kiersin useissa vankiloissa, mm. Stammheimissa (RAF).
Nuorteva viittaa mediassa laajalti esiin nousseeseen, Elokapinan suljetulla keskusteluosastolla käytävään keskusteluun, jossa fantasioidaan päättäjiin kohdistuvalla massamurhalla.
Nuoreva kommentoi asiaa myös aiemmin viikolla, Eduskuntatalon veritöhrinnän jälkeen:
– Elokapina katsoo, että hyvä päämäärä oikeuttaa laittomiin keinoihin. Kun niiden teho ei enää tuo tulosta, kovennetaan keinoja. Muistan RAF:n saman logiikan. Se johti väkivaltaan, terroriin ja ryhmän irtautumiseen muusta yhteiskunnasta. Terrori kääntyi lopulta itseään vastaan.
Oikeistoradikalisoitumista tutkiva Tommi Kotonen toppuuttelee Nuortevaa:
– Vasemmistolainen 1960-l. nuorisoliikehdintä oli meillä monella tapaa hyvin samantyyppistä kuin Saksassa, muttei koskaan kehittynyt terrorin suuntaan, vaikka siihenkin monenlaisia ituja olisi ollut. Radikalisoituminen ei ole väistämättä mikään yksisuuntainen polku.
Johon Nuorteva vastaa:
– Aivan totta, ja hyvä niin. Toisaalta Neuvostoliiton toimintaan suhtauduttiin hämmästyttävän naiivisti. Olin Suomen YK-nuorten sitoutumaton (ei helppoa) vpj, mutten ymmärtänyt kritiikitöntä uskoa NL:n rauhanvoimiin. NL:n “rauhanfestareilla” kulkivat kaikkien puolueiden edustajat.
Saksan liittotasavallan julkaisema etsintäkuulutus Bader-Meinhofin jäsenistä. INTERFOTO / LEHTIKUVA
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Elokapinan salaisella palstalla ohjeistetaan: poliisiviha ei taktisista syistä saa näkyä
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Tommi Kotonen Jussi Nuorteva RAF Punainen armeijakunta Elokapina Baader-Meinhof Äärivasemmisto Väkivalta Terrorismi
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää