LEHTIKUVA
Kansalaisaloite Malmin lentokentän säilyttämiseksi ei etene äänestykseen – perussuomalaiset pettyneitä
Eduskunta käsitteli eilen niin sanottua Lex Malmi -lakialoitetta. Kansalaisaloitteessa vaaditaan säätämään laki Helsinki-Malmin lentopaikan säilyttämiseksi ilmailukäytössä, sen oheistoiminnan kehittämiseksi sekä lentopaikan kulttuuriympäristöarvojen säilyttämiseksi.
Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen teki kansanedustaja Leena Meren kannattamana esityksen, että kansalaisaloite toimii päätöksenteon pohjana. Käytännössä tämä tarkoittaa kansalaisaloitteen hyväksymistä. Kansalaisaloite tuli täysistunnon käsittelyyn liikenne- ja viestintävaliokunnan kautta, joka ei hyväksynyt Lex-Malmia.
Esitystä ei käsitellä
Normaalisti perussuomalaisten tekemä esitys kansalaisaloitteen hyväksymisestä menisi äänestykseen, mutta tänään puhemies on päättänyt, että kansalaisaloitteen lakiehdotus on sisällöltään perustuslain vastainen, eikä siitä näin voi äänestää.
– Kaikkemme tehtiin, Raatikainen toteaa.
Ei vain kunnallinen asia
Perussuomalaisten edustajien mielestä Malmin lentokentän toiminnan jatkuvuus ei ole vain kunnallinen asia. He pitävät kentän jatkuvuutta tärkeänä koko valtakunnan huoltovarmuuden ja liikennöinnin kannalta.
– Malmin kenttä on Suomen ylivoimaisesti vilkkain yleisilmailukenttä. Sillä on merkittävä asema myös liikelentojen tukikohtana. Lisäksi huoltovarmuus kärsii huomattavasti, jos kriisitilanteessa pääkaupunkiseudulla on vain yksi kenttä, Raatikainen muistuttaa.
Myös selvästi kunnallisia asioita päätetty valtioneuvostossa
Perussuomalaiset muistuttavat, että kuntien asioista on ennenkin säädetty valtiojohdossa. He muistuttavat tapauksesta reilun kymmenen vuoden takaa, jossa valtioneuvosto päätti, että Helsinki saa suuren palan Sipoon kuntaa.
– Jollain kumman syyllä Helsinki sai aikanaan Sipoolta valtion avustuksella valtavat maa-alueet. Perusteena oli väestönkasvu ja niin edelleen. Sipoolta vallatulle alueelle ei ole saatu mitään aikaiseksi ja sitten laitetaan Malmi nurin – perusteena asuntojen tarve! Raatikainen tylyttää
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaiset asettuu puolueena tukemaan Malmin lentoaseman säilyttämistä
Yleiskaava kuohuttaa Helsingissä – “Kähmintää, peittelyä ja poliittista junttaamista”
PS: Malmin kenttä säilytettävä ilmailukäytössä
Packalén: Helsinki-Malmin lentokentän tuhoaminen on poliittinen katastrofi
Mika Raatikainen manaa Malmin lentokentän kohtaloa – “Valtuustohistoriani synkin kokous”
Perussuomalaiset: Malmin lentokentän säilyttämisen puolesta puhuvat luontoarvot sekä järki
Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmä vaatii vastuunkantoa virheistä Malmin lentokenttään liittyvissä asioissa: “Käsittämätöntä huolimattomuutta”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää