

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kansalaisaloite keräsi nimet kasaan parissa päivässä: Kipuraja ylitetty – autoilun elvytyspaketti etenee eduskuntaan
Perussuomalainen Nuoriso käynnisti 10.1.2021 uuden kansalaisaloitteen, joka tähtää kertaluontoisen ja tarkkarajaisen elvytyspaketin luomiseksi autoilulle. Elvytyspaketin keskeisenä tavoitteena on nestemäisten polttoaineiden valmisteverosta luopuminen yhden vuoden määräajaksi ja tämän jälkeen valmisteveron puolittaminen vuoden 2021 tasosta.
Tänään aloite on kerännyt tarvittavat 50 000 nimeä ja etenee näin ollen eduskuntaan.
– Marinin hallituksen on aika herätä todellisuuteen. Polttoaineen hinta on kasvanut kestämättömälle tasolle sekopäisen ilmastopolitiikan vuoksi. Siksi esitämme suomalaista aidosti hyödyttävää elvytyspakettia, joka helpottaisi autoilijoiden ja teollisuuden tilannetta, toteaa järjestön puheenjohtaja Miko Bergbom.
Jatkuvat korotukset kurjistavat kansaa
Polttoaineen litrahinta on noussut monin paikoin yli kahden euron. Vaikutukset näkyvät jo nyt kotitalouksissa ja yrityksissä. Vihervasemmistolaisella hallituksella on tavoitteena polttoaineveron jatkuvat korotukset, joita perustellaan ilmastosyillä.
Esimerkiksi Puolassa polttoaineiden verotusta on väliaikaisesti laskettu vastauksena kohonneisiin hintoihin ja tavallisten kansalaisten vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen.
Autoilijoiden kipuraja ylitetty
Perussuomalainen Nuoriso haluaa kiittää Stop Autoilijoiden kuritukselle -Facebook-ryhmää, TikTok yleisöä sekä jokaista allekirjoittajaa.
– Polttoaineveron korotuksilla hallitus saa aikaan ainoastaan sen, että he hankaloittavat tavallisten kansalaisten kulkemista ja työssäkäyntiä, yrityksistä puhumattakaan. Autoilijoiden kipuraja on ylitetty jo kauan sitten. Tämä on elvytyspaketti, jolle suomalaiset haluavat antaa äänensä, toteaa yhdistyksen 2. varapuheenjohtaja Jonni Levaniemi.
Kansalaisaloite on allekirjoitettavissa kansalaisaloitepalvelussa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Jonni Levaniemi polttoaineiden hinnankorotukset Perussuomalainen Nuoriso Miko Bergbom ilmastotoimet Elvytyspaketti työssäkäynti kurjistaminen autoilijat suomalaiset Yritykset kansalaisaloite hallitus Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ilmastohypetys maksaa: Kaupassa joutuu miettimään entistä tarkemmin, mitä laitetaan ostoskärryyn – ”Ruuan hinta on noussut selvästi”

Perussuomalainen Nuoriso käynnisti uuden kansalaisaloitteen: Kertaluontoinen ja tarkkarajainen elvytyspaketti autoilulle

Perussuomalaisen Nuorison alullepanema kansalaisaloite polttoaineverojen alentamisesta etenee eduskuntaan – aloitteella yli 106 000 allekirjoittajaa

Polttoaineveron kohtuullistamista esittävä kansalaisaloite tykitti vaadittavat 50 000 nimeä kasaan hirmuvauhdilla

Suomalaiset helisemässä polttoaineiden hintojen kanssa – Peltokangas: Suora leikkaus veroon on ainoa toimiva keino

Polttoaineiden hinnat pilvissä – kasvavat ilmastotoimet ajavat suomalaisia energiaköyhyyteen: ”Kyllähän tämä hirvittää”
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.

Purra Maaseudun Tulevaisuudessa: Maahanmuuton hokeminen ratkaisuna on järjetöntä
Mikäli maahanmuutto aidosti toisi mukanaan näin valtavan positiivisia seurannaisvaikutuksia, ei Suomen ja muiden Länsi-Euroopan maiden käytännössä tarvitsisi tehdä mitään talouden kivuliaita sopeuttamis- tai uudistamistoimenpiteitä, vaan pelkästään kasvattaa muuttoliikettä, kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra tuoreessa Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissaan.