

LEHTIKUVA
Kansainväliset liigat vievät autoista nyt ratit ja turvatyynyt – osat päätyvät varastetun tavaran markkinoille Liettuaan
Kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus on lähes kaikkien autovarkauksien takana Ruotsissa. Poliisin mukaan Liettuan toiseksi suurin kaupunki on varastettujen eurooppalaisten autojen ja autonosien keskusvarasto. SVT kävi pääkallonpaikalla Kaunasissa.
– Tutkimme jatkuvasti Ruotsista tulleita lasteja, sanoo Aleksej Gubenko Kaunasin poliisista.
– Toimitukset voivat olla suuria, vaikkapa 60 autonrattia. Se tarkoittaa 60 vahingoitettua autoa, Gubenko jatkaa ja sanoo tekevänsä tiivistä yhteistyötä Ruotsin poliisin kanssa.
Rikollisuus ei tunne rajoja
Vaikka rikollisten pääkohde on Ruotsi, he operoivat myös Suomessa. Viime vuoden lopun ja alkuvuoden aikana Espoossa on kirjattu 30 BMW-merkkisiin autoihin kohdistunutta varkautta.
Autoista on viety – kuinka ollakaan – ratteja, turvatyynyjä sekä navigaattoreiden näyttöjä, kertoo Helsingin Sanomat. BMW:n ratti saattaa maksaa 2 500-3 000 euroa, joten se on kokoonsa nähden kiinnostava varkauden kohde. Rikokset ovat tapahtuneet pientalovaltaisilla alueilla kuten Laajalahdessa ja Mankkaalla.
Varkaudet kolminkertaistuneet vuodessa
Autovarkaudet ovat Euroopassa miljardibisnes. Tuoreen raportin mukaan yhdeksän kymmenestä autovarkaudesta Ruotsissa on kansainvälisen rikollisliigan tekosia. Tukholmassa autoihin kohdistuneet varkaudet kolminkertaistuivat vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana, edelliseen vuoteen verrattuna.
Varkaiden tähtäimessä ovat Tukholmassakin olleet kalliit autot, etunenässä Audi, BMW, Mercedes ja Porsche. Kiinnostuksen kohteena ovat jälleen olleet yksittäiset osat, kuten ajovaloumpiot, turvatyynyt ja kosketusnäytöt.
Ammattilaiset asialla
Ruotsin keskusrikospoliisin raportin mukaan autovarkauksiin syyllistyneet henkilöt tulevat Itä-Euroopasta kuten Liettuasta tai Romaniasta. Heidän rikosrekisterinsä on usein puhdas, joten rajapoliisi ei kiinnitä heihin huomiota.
Tulli taas keskittyy vahtimaan maahan tulevia ihmisiä ja tavaroita, joten voroille jää tilaa operoida.
– Käytämme ehkä prosentin ajastamme maasta poistuvien autojen tutkimiseen. Loput 99 prosenttia työajasta kontrolloimme maahan saapuvia autoja, ihmisiä ja tavaroita, sanoo tullin virkaatekevä päällikkö Peter Mattson.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Porsche Mercedes Audi varasliigat autonosien varkaudet Kaunas Liettua autovarkaudet BMW Tulli järjestäytynyt rikollisuus Romania
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Järjestäytynyt rikollisuus hyötyy vapaasta liikkuvuudesta – Hakkarainen: “Joko aletaan uskoa, ettei Afrikasta ja Lähi-idästä meille tunkeutuva monikultuurisuus ole rikkaus, vaan kirous?”

Ruotsin järjestäytynyt rikollisuus ulkomaalaistaustaisten käsissä – tutkija yllättyi jengiläisten jäsenmääristä ja koulutustasosta

Kerjäläiset ja maahanmuuttajat ulkomaisten varasliigojen apuna Ruotsissa

Immonen: Kasvava maahanmuuttotaustainen rikollisuus murentaa yhteiskuntarauhaa ja aiheuttaa paljon inhimillistä kärsimystä suomalaisille

Kokoomus kannattaa vapaata liikkumista EU-alueella, perussuomalaiset ei – Halla-aho: Vapaata liikkuvuutta ei ole tarkoitettu mahdollistamaan rajat ylittävää rikollisuutta tai laitonta muuttoliikettä

Poliisi otti Ruotsissa dronet käyttöön häirikköalueen nuorisojengien valvonnassa
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Luonnonvarakeskus ei vastannut määräajassa kansanedustajan tietopyyntöön susitietojen ristiriitaisuuksista – Antikainen: Salaileeko Luke jotakin?
Tiedotusvälineissä pohdittiin alkuvuodesta, miksi Luonnonvarakeskuksen (Luke) susien kanta-arvioiden määrän mukaan niiden lukumäärä ei ole Suomessa juurikaan kasvanut viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen lähetti Lukelle 24.3. virallisen tietopyynnön, jossa hän pyysi selvennystä susien määräarvioiden perusteista ja DNA-näytteiden käytöstä kanta-arvioissa. Luke toimitti vastauksensa tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vihreät ajavat järjettömässä autovihassaan alas Helsingin katuverkostoa – ”Ei kiusattaisi enää autoilijaa”, vetoaa varatuomari

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Keskusta ja SDP karsivat terveyspalveluita kovalla kädellä Keski-Suomessa – ”Demarit olivat valmiita vielä rajumpiin palveluverkoston leikkauksiin”
Julkisten terveyspalveluiden saatavuus huolestuttaa kansalaisia eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Keski-Suomen hyvinvointialueella palveluita karsitaan SDP:n ja keskustan johdolla rajusti.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää