

Woke-ilmiö ryöpsähti suomalaisten tietoisuuteen, kun Yle-toimittaja Renaz Ebrahimi hyökyi absurdilla tavalla Esko Valtaojan kimppuun suorassa lähetyksessä marraskuussa 2021.
Kansainvälinen bisneskäsikirja varoittaa wokesta – yritysten on päätettävä, irtisanotaanko taitava työntekijä jos hän ajattelee väärin
2020-luvun johtamishaasteita käsittelevässä käsikirjassa ruoditaan woke-kapitalismia. Maailman johtavat bisnesprofessorit kirjoittavat, että woken myötä yritykset kilpailevat innovoinnin sijaan entistä enemmän hyvesignaloinnilla ja identiteettipoliittisella asemoitumisella. Globalisaation myötä nykytilanne on kärjistyneempi kuin menneiden vuosikymmenten kulttuurisodissa. Woke kuluttaa resursseja. Yrityksiin pesiytyneet aktivistit ja woke-teolliset konsultit hyötyvät, kun taas kokonaisuudessaan organisaatiot ovat allttiimpia häviämään ja kantamaan ylimääräisiä riskejä. Tavanomaiset kuluttajat ja epäpoliittiset työntekijät ovat todennäköisimpiä häviäjiä.
Keskustelu woke-kapitalismista on käynyt entistä kriittisemmäksi. Vuosi sitten Suomen uutiset teki koosteen kansainvälisissä medioissa orastavista soraäänistä. Arvostettu Newsweek-lehti julkaisi nyt elokuussa tuoreen katsauksen woke-kapitalismin ongelmista.
Myös kansainvälinen tietokirjakustantaja Edward Elgar ilmoittaa julkaisevansa käsikirjan 2020-luvun “turbulentin ajan” johtamishaasteista. Kirja erottuu tavanomaisista bisneskäsikirjoista sillä, että siinä käsitellään myös woke-kapitalismia.
Aiheesta kappaleen kirjoittaneet Nicolai Foss ja Peter G. Klein ovat maailman kuuluja bisnesprofessoreita. Hiljattain myös heidän artikkelinsa hyvävelikapitalismista ja akatemian vasemmistolaisuudesta palkittiin Yhdysvalloissa arvovaltaisen johtamistieteellisen foorumin parhaana julkaisuna.
Woke näyttäytyy historiallisen erottuvana ja merkittävänä ilmiönä länsimaisille organisaatioille. Huippuprofessoreiden analyysi on täysin vastakkainen niille journalisteille, poliitikoille ja tutkijoille, joiden mielestä wokea ei ole olemassakaan.
Mitä on woke ja woke-kapitalismi?
Kirjoittajat avaavat woken merkityksiä selväsanaisesti. Heidän mukaansa wokelle tyypillistä on henkilökohtaisen kokemuksen ylikorostaminen suhteessa yleiseen faktatietoon ja logiikkaan. Woke korostaa identiteettien merkitystä sortaja-uhri-hierarkiassa, moralisoi ja on taipuvainen marxilaiseen sekä postmoderniin ajatteluun.
Wokelle tyypillistä on henkilökohtaisen kokemuksen ylikorostaminen suhteessa yleiseen faktatietoon ja logiikkaan.
Woketuksen keskeisimpiä periaatteita on ajatus siitä, että kaikki toiminta on poliittista. Tällä ei enää viitata vain pelkkään perinteiseen poliittiseen lobbaamiseen. Aatteellisuus hivuttautuu sellaisille elämän osa-alueille, joille politiikka ei ole perinteisesti kuulunut. Tämän johdosta epäpoliittisten ja poliittisten strategioiden väliset erot hämärtyvät.
Uuden aatteellisuuden ytimessä ovat identiteettipoliittiset uskomukset mm. rakenteellisesta rasismista, seksismistä, sukupuolen moninaisuudesta ja näitä teemoja iskostavasta uudelleenkoulutuksesta. Muutosta ajavat erityisesti keskijohto, henkilöstöhallinto ja yritysten välillä hääräävät konsultit.
Miksi korporaatiot wokettavat?
Tutkijat muistuttavat, että organisaatiot mukailevat tietyissä asioissa toisiaan tavoitellakseen ulkopuolista hyväksyntää. Woke näyttäytyy päällisin puolin poliittisena mielikuvapelinä. Sen ympärille on syntynyt jopa kokonainen teollisuudenala. Kutsuttakoon sitä paremman puutteessa termillä woke-teollinen kompleksi.
Joissain yhtiöissä saatetaan myös uskoa, että woketus olisi kannattavaa.
Kirjoittajien mukaan yhtiöt ovat antaneet valtaa markkinoinnista ja yhteiskuntasuhteistaan keskijohdolle ja henkilöstöjohdolle, joiden parissa esiintyy enemmän aatteellista intoilua. Joissain yhtiöissä saatetaan myös uskoa, että woketus olisi kannattavaa. Se on myös voitu nähdä edullisena keinona liehitellä ajan henkeen uskovia asiakkaita.
Kun yritykset kohtaavat ympäröivän maailman epävarmuutta, ne voivat reagoida jäljittelemällä kilpailijoitaan. Ajatellaan, että yleiset käytännöt ovat toimivia, parhaita käytäntöjä. Vastaavasti poikkeaminen valtavirrasta nähdään riskinä. Kirjoittajat muistuttavat, ettei tämä ole niin yksioikoista. Yhden kohderyhmän myötäily voi ärsyttää toista kohderyhmää. Lisäksi jopa tavoitellun kohderyhmän myötäily voi epäonnistua.
Monissa tapauksissa suuret brändiyhtiöt ovat olleet ylintä johtoa myöten aktiivisia wokettajia. Esimerkiksi Disney, Netflix, Nike ja Gillette ovat tulleet surullisenkuuluisiksi woke-kampanjoiden edelläkävijöinä.
Aatteellinen intoilu altistaa bisneksen uudenlaisille riskeille. “go woke, go broke” (suom: valitse woke, valitse konkurssi). Yhdysvaltalaisen olutbrändi Bud Lightin arvioidaan menettäneen jopa 400 miljoonan dollarin edestä liikevaihtoa uhkarohkean woke-henkisen kampanjan myötä.
Kirjoittajat pitävät todennäköisenä, että markkinoilla tapahtuu eriytymistä arvojen suhteen. He muistuttavat viimeaikaisesta bränditutkimuksesta. Sen mukaan suosituimmat kansainväliset brändit ovat sellaisia, jotka välttelevät wokettamista.
Woke-ilmapiirissä yhtiöiden on yhä hankalampi ennakoida, mistä heitä saatetaan ylipäätään syyttää.
Identiteettipolitiikka muodostaa joka tapauksessa uuden ulottuvuuden markkinoilla. Se pakottaa yhtiöt valitsemaan oman puolensa woken suhteen.
Ajan hengen myötä syntyy kannustimia tekopyhälle hyvesignaloinnille ja muille symbolisille eleille. Kirjoittajat käyttävät esimerkkiä pride-kampanjoita, sateenkaari-, ja pinkkipesua. Kun yhä useampi yritys liputtaa muodin vuoksi sateenkaariviestiä, on myös hankalampi sanoa, miten yhtiöt ovat tosiasiassa edes sitoutuneet woke-agendoihin.
Seurauksena voi olla loputonta ja kuluttavaa puhdasoppisuudessa kilvoittelua. Woke-ilmapiirissä yhtiöiden on yhä hankalampi ennakoida, mistä heitä saatetaan ylipäätään syyttää. Hyvesignaloivaltakin yhtiöltä voi aina löytyä epäkohtia, jotka altistavat sen kohulle tai boikotille. Wokettavat yhtiöt saattavat tällöin tukeutua yhteistyöhön julkishallintojen tai järjestökentän kanssa. Dynamiikasta tulee mieleen anekauppa, lunnaat ja suojelurahat.
Kirjoittajien mukaan nämä haasteet johtavat todennäköisesti resurssien hukkaan sellaisiin asioihin, jotka eivät paranna varsinaisia tuotteita tai palveluja asiakasnäkökulmasta saati hyödytä osakkeenomistajia kuten eläkesäästäjiä. Toimialojen välillä voi myös ilmetä eroja.
Huippututkijat näkevät woketuksen vaikuttavan siihen, miten yksilöt ja työyhteisöt hahmottavat todellisuutta. Kirjoittajat ehdottavat, että woke-henkisten koulutusten vastapainoksi yhtiöt panostaisivat myös koulutuksiin, jotka valistavat woken kääntöpuolista ja politisoituneen bisneksen kääntöpuolista.
Wokettaminen aiheuttaa lieveilmiöitä
Kirjoittajien mukaan kiistanalaisimpia piirteitä wokessa on suvaitsemattomuuden kasvaminen ja valtavirrasta poikkeavien näkemysten syynääminen, “cancel-kulttuuri”. He nostavat esille Googlen James Damoren tapauksen, jossa monimuotoisuuskäytäntöjä kritisoinut insinööri sai potkut. Arvokkaat henkilöstöresurssit kuten ohjelmistokehittäjät voivat muuttua yhtiöille taakaksi yhdessä yössä pelkkien sosiaalisen median päivitysten vuoksi. Yhtiöt joutuvat puuttumaan entistä hanakammin työntekijöidensä vapaa-ajan toimintaan ja “väärinajatteluun”.
Yhdenmukaisuus on tyypillistä wokelle. Kirjoittajat pitävät tätä taloudellisena riskinä. Woke-henkiset työntekijät muistuttavat toisiaan työpaikasta riippumatta. Tämä heikentää sitoutumista ja panostusta työpaikan kannalta erityisten taitojen omaksumiseen.
Woken myötä ryhmäpaine yleistyy. Valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä edustavat työntekijät pelkäävät esittää ajatuksiaan leimaamisen ja paitsioon joutumisen pelossa. Yllä mainitut seikat ovat kirjoittajien mukaan yhteydessä heikompaan innovointiin ja alhaisempaan tuottavuuteen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- James Damore Gillette Nike Netflix Edward Elgar Peter G. Klein Nicolai Foss woke-kapitalismi Woke Disney
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Politico-lehti: Kamppailu “tiedostavaa kapitalismia” vastaan on alkamassa EU:ssa

Rock-legendoilta täystyrmäys woke-sukupuolisekoilulle: “Täysin järjetöntä”

Woke on moderni riita-ideologia, jonka määrittämät ongelmat asettuvat normaaliväestön arkisen ymmärryksen ulottumattomiin

Woke elää ja voi hyvin syntisissä yliopistokaupungeissa – taustalla eliitin ja kansan ikiaikainen kuilu sekä kaipuu paratiisiin

Olutbrändi Bud Light ryhtyi wokettamaan: Emoyhtiön osake rommasi, tuohtuneet asiakkaat vaihtoivat toiseen kaljamerkkiin

Olutbrändi Bud Lightin woke-tuska pahenee: Amerikkalaisten entinen suosikkikalja ei enää mene kaupaksi edes alennusmyynnissä

Wokettaminen ei kannata: Halpahalliketjulle miljarditappiot Pride-tuotteiden takia USA:ssa

Monty Python-legenda tuomitsee nykymenon: Woke tappaa luovuuden

Woke-hulluutta Berliinissä: Ylioppilaskunta kieltää ilmoittamasta poliisille seksuaalisesta ahdistelijasta – “Rasismin uhri”
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää