Missä viipyy koulujen kännykkälaki? Tätä kysymystä toistelivat niin rehtorit, opettajat kuin oppilaitten vanhemmatkin koko viime vuoden eriasteisissa oppilaitoksissa.
Eikä ihme. Kouluilla on mahdollisuus puuttua kännyköitten häiritsevään käyttöön, mutta jokainen vähänkin kouluarkea ja teini-ikäisten maailmaa tunteva tietää, etteivät koulun nykyiset keinot kännykkäsirkuksen rajoittamiseen riitä. Joissakin kouluissa kännykät kerätään oppitunnin ajaksi koriin tai kaappiin, mutta viime kädessä oppilaalla on oikeus kieltäytyä luopumasta laitteestaan ja vääntö jatkuu.
Siksi asiasta tarvitaan laki.
Miten asia siis etenee, vai eteneekö lainkaan? Hallitus kirjasi ohjelmaansa pitkälti perussuomalaisten toiveesta jo yli vuosi sitten näin:
”Hallitus tekee tarvittavat lainsäädäntömuutokset, joilla voidaan nykyistä tehokkaammin rajoittaa esimerkiksi mobiililaitteiden käyttöä koulupäivän aikana ja näin vahvistaa oppilaiden keskittymistä opetukseen.”
Kesäkuussa 2023 PS-edustaja Jaana Strandman teki ns. toimenpidealoitteen mobiililaitteiden käytöstä kouluissa. Toimenpidealoite ei ole sama kuin lakialoite, mutta sen avulla kansanedustaja voi kiinnittää hallituksen huomion johonkin asiaan ja kiirehtiä sen etenemistä.
– Opetusministeri Henriksson on luvannut, että asiasta tehtäisiin esitys syksyllä, mutta tämän tarkempaa tietoa meillä ei ole, huokaa toinen kouluasioihin perehtynyt PS-edustaja Sara Seppänen.
Strandmanin toimenpidealoite on nyt saapunut sivistysvaliokuntaan, mutta sitä ei ole valiokunnassa vielä käsitelty.
Kuunteleeko opetusministeri?
Seppänen on hieman pettynyt tapaan, jolla pian paikkansa jättävä opetusministeri Henriksson on asiaan suhtautunut.
– Toivomme, että saamme jatkossa opetusministerin, joka oikeasti tuntee koulumaailmaa ja sen arkea, jatkaa Seppänen.
– Tutkimustiedostahan ei ole puutetta. Lastenlääkärit, aivotutkijat, neurologit ja monet muut vastaavat asiantuntijatahot tuovat tarjolle joka päivä uusia hälyttäviä tuloksia siitä, miten ruutuaika ja erityisesti kontrolloimaton kännykän käyttö vievät keskittymiskyvyn sekä altistavat mielenterveyden ongelmille ja monille vaaratilanteille kiusaamisesta alkaen, muistuttaa Seppänen.
– Ja muissa sivistysmaissa on jo kauan sitten huolehdittu lainsäädännöllä siitä, että kännykät eivät sekoita koulun arkea.
Henriksson on julkisissa kannanotoissaan – esimerkiksi PISA-tulosten julkistustilaisuudessa viime joulukuussa – tuonut esiin, että hän ei varauksetta kannata kännykkäkieltoa. Opetushallituksessa ja -ministeriössä on jossain määrin vallalla ajatus, että kännykkäkielto on ”liian yksinkertainen ratkaisu monimutkaiseen ongelmaan.”
– Niinhän se olisikin yksinkertainen ja halpa ratkaisu, ei kaikkiin koulun ja nuorten ongelmiin todellakaan, mutta työrauhaongelmista se kyllä ratkaisisi ainakin osan. Tämän tietää varmasti jokainen opettaja ja rehtori. Koen, että OKM ei riittävästi kuuntele meitä kouluelämän oikeita asiantuntijoita, sanoo Seppänen.
– Me emme edes kuvittele voivamme ratkaista nuorten ja koulutuksen monisyisiä ongelmia jollakin yksittäisellä asialla. Mutta me voimme ja meidän pitäisi käyttää niitä keinoja, jotka meillä on käytössämme. Lasten kotioloille ja vapaa-ajalle emme voi mitään, mutta voimme suojella nuoria koulussa ja oppitunneilla. Se on enemmän kuin ei mitään. Jostakin pitää aloittaa.
Ongelmien taustalla inkluusio ja digitalisaatio
Seppänen ja Strandman toki tietävät, että kännykän haltuunotto nuorelta voi olla juridisesti ja siten myös lainsäädännöllisesti vaikea kysymys.
– Siksi olenkin ehdottanut, että mahdollisimman pian järjestäisimme pyöreän pöydän neuvottelun, jossa paikalla on yhtä aikaa oikeuskansleri, oikeusministeri ja opetusministeri esikuntineen. Näin päästään kerralla läpivalaisemaan omaisuudensuojaan, yksilönvapauteen ja toisaalta lastensuojelullisiin seikkoihin liittyvät sudenkuopat lain valmistelussa ja muotoilussa.
Entä millä asiantuntemuksella Seppänen ja Strandman itse puhuvat?
Kumpikin on taustaltaan opettaja: Strandmanille opettajan ja erityisopettajan kokemusta ehti kertyä 26 vuotta ennen kansanedustajuutta, Seppänen on työskennellyt sekä luokanopettajana että erityisopettajana.
Seppänen valmistelee parhaillaan myös väitöskirjaa kasvatustieteen alalta, joskaan sen aihe ei liity koulujen kännykkäsääntöihin mitenkään.
Väitöskirjatutkijana Seppäsellä kuitenkin on näköalapaikka kasvatustieteen maailmaan ja filosofiaan. Näkymä kyseisen tieteenalan syvyyksiin ei välttämättä ole mairitteleva.
– Koulujen nykyiset työrauhaongelmat ovat seurausta muun muassa inkluusiosta ja liian innokkaasta digitalisaatiosta. Nämä ajatussuunnat löivät kouluissa läpi, koska niin moni uskoi niihin tai niihin oli virkansa turvatakseen pakko uskoa. Kriittisiä kysymyksiä ei 2010-luvulla juuri sallittu, ei opettajankoulutuksessa eikä kasvatustieteessä muutoinkaan, muistelee Seppänen.
Mai Allo