

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kankaanniemi: Yksi sote-uudistuksesta pahiten kärsivistä väestöryhmistä on yksinäiset miehet
Monet poliitikot kantavat perustellusti huolta lapsiperheistä. Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi kuitenkin toteaa, että yksin asuvat henkilöt, joita Suomessa on noin 1,25 miljoonaa naista ja miestä, eivät saa riittävää huomiota yhteiskunnan palveluverkossa.
– Erityinen huomio on syytä kohdistaa yksinäisiin miehiin. He elävät monenlaisten vaikeuksien saartamina. Toisin kuin yksinäisille naisille, yksinäisyys on monelle miehelle syynä heikkoon ruokavalioon, asuinolojen ja hygienian puutteisiin, päihteiden käyttöön ja terveyden ongelmiin, sanoo kansanedustaja Toimi Kankaanniemi.
– Näistä puolestaan seuraa usein työttömyys ja syrjäytyminen. Elatusmaksut ja katkenneet yhteydet entiseen puolisoon ja lapsiin kärjistävät monen vaikeuksia. Toisaalta poikamiehille juuri nuo ongelmat ovat usein syynä yksinäisyyteen, muistuttaa Kankaanniemi.
Yksin asuvat miehet erityisen hyviä työntekijöitä
Kankaanniemi huomauttaa, että yksin asuvat miehet ovat erityisen hyviä työntekijöitä, mikäli heidän elinolonsa ovat yksinäisyydestä huolimatta kunnossa. Tämän vuoksi sekä inhimillisistä että taloudellisista syistä “vanhojen poikien” yhteiskunnallisen aseman parantaminen on tärkeää.
– Sote-uudistuksessa luodaan laajat hyvinvointialueet. Valitettavasti epäilen, että palvelut keskittyvät ja etääntyvät. Yksi pahimmin tästä kärsivä väestöryhmä on yksinäiset miehet. He eivät helposti lähde etäältä hakemaan tukea ja apua arjen tarpeisiin ja ongelmiin. Massiiviseksi muodostuva ja resurssipulasta kärsivä sote-järjestelmä ei heitä tavoita edes niin hyvin kuin kuntapohjaiset palvelut ovat saavuttaneet, toteaa Kankaanniemi ja vaatii lähipalvelujen turvaamista.
Kankaanniemi ehdottaa lisäksi, että jokaisella hyvinvointialueella selvitettäisiin asianmukaisesti toimivien poikamiespankkien perustamista edistämään puolisoiden löytymistä poikamiehille matalalla kynnyksellä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- terveysongelmat yksinäiset miehet sote-hyvinvointialueet palveluverkko lähipalvelut yksinäisyys resurssipula päihdeongelmat yksin asuvat sote-uudistus Syrjäytyminen Toimi Kankaanniemi työttömyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valmistaudu maksamaan – maakuntavero tulee, vaikka keskusta ja demarit uskottelevat nyt muuta

Leena Meri: Sote-hallintoon hupenevat miljardit olisi pitänyt kohdistaa perusterveydenhuollon resursseihin – ”Veronmaksajien rahaa kuluu paljon, mutta palvelut eivät parane”

Julkinen sotejärjestelmä on kriisissä – ”Kaikki voimavarat pitäisi kohdistaa suomalaisten ihmisten auttamiseen, hoitamiseen, parantamiseen ja pelastamiseen”

Perussuomalaiset eivät hyväksy uutta verottajaa ja veronkorotuksia – ”Sote-uudistus ei korjaa yhtään ongelmaa, mutta luo uusia”

PS-Naiset: “Laitammeko varoja laittomasti maassa olevien sosiaalipalveluihin vai omien nuortemme tulevaisuuteen?”

Ajaako keskusta enää suomalaisten ja haja-asutusalueiden asiaa?

Eduskunnasta eläkkeelle jäävä Toimi Kankaanniemi: Suomella on edessä vaikeat ajat
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.