Kankaanniemi oppositiotaipaleesta: En ihmettele, jos ryhmässä on vaihtelevia tunteita

12.06.2017 |17:10

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Toimi Kankaanniemi tervehti hallituskumppaneilta tullutta viestiä hämmentynein mielin. Keskustan ja kokoomuksen johtajat kertoivat twitterin ja tiedotusvälineiden välityksellä, ettei yhteistyö voi jatkua perussuomalaisten kanssa. Kankaanniemi totesi, että puolue teki johtajavalintansa sääntöjen mukaan demokraattisesti ja valinnat syntyivät selvillä ääntenenemmistöillä. Se oli kokousväen selvän enemmistön tahto. Siinä ei siis pitäisi olla sanomista, mutta hallituskumppaneille ei yhteistyö kuitenkaan kelvannut.

Ihminen on luotu tunteelliseksi

Mutta mikä on tunnelma eduskuntaryhmässä?

– Ryhmä ei ole vielä koolla ollut, mutta voin kuvitella, että monella edustajalla on vaihtelevia tunteita, kun näin suuri muutos tapahtui niin hallituksen johdon henkilövalinnoissa että hallituspolitiikassa. Se vaikuttaa ihmisellä väistämättä myös tunteisiin, kun ihminen on tunteelliseksi luotu, Kankaanniemi pohdiskeli.

Oppositiopolitiikka on iso muutos

Milläpä mielin nyt lähdetään oppositiopolitiikkaan?

– Sitä pitää kyllä pohtia. Tämä on iso muutos ja osalle porukasta oppositiossa toimiminen on uutta, osalle toki tuttua aiemmilta kausilta. En tiedä vielä tarkalleen, miten se lähtee käymään, mutta ministerimme palaavat nyt ryhmään ja tuovat mukanaan paljon kokemuksia ja uusia taitoja. Kyllä me saamme taas oppositiopolitiikan toimimaan ja ajamme jälleen kansalaisille hyviä asioita opposition kautta, Kankaanniemi suunnitteli.

Nettiä käyttäneet kaikki

Mitä Kankaanniemi sanoo esimerkiksi Ilta-Sanomien kertomaan väitteeseen, kuinka puoluekokousväkeä olisi masinoitu paikalle kuukausien ajan internetin keskusteluryhmien kautta?

– Minulla ei ole mitään mahdollisuutta väittää tällaisesta mitään. Kaikki paikalle tulleet olivat oikeutettuja tulemaan. Mutta netti on nykyajan vaikutuskanava niin hyvissä kuin huonoissa asioissa. Jos sitä on käytetty, niin todennäköisesti sitä ovat käyttäneet kaikki – toiset paremmilla ja toiset huonommilla taidoilla, Kankaanniemi aprikoi.

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää