Artikkeli kuva

Kankaanniemi kukitettiin eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi

04.05.2017 |16:29

Toimi Kankaanniemi valittiin perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi torstaina eduskuntaryhmän kokouksessa. Hänet valittiin ensimmäisellä kierroksella äänin 16-6-6-yksi tyhjä.

Kun äänten enemmistö oli näin suuri, toista kierrosta ei tarvittu. Toiset ehdokkaat olivat Kaj Turunen ja Kari Kulmala.

Leena Meri luopui ehdokkuudestaan ennen äänestystä kuultuaan, että Kankaanniemi asettuu ehdolle. Hän antoi tukensa Kankaanniemelle.

– Ääniä tuli yli 50 prosenttia, joten toista kierrosta ei tarvittu, Kankaanniemi iloitsi silminnähden liikuttuneena ryhmältä saamastaan luottamuksesta.

Hän sanoi yllättyneensä kannatuksen vahvuudesta ja valinnasta jo ensimmäisellä kierroksella: kun ehdokkaita oli kolme, hän odotti toisen kierroksen ratkaisevan.

Hallintarekisteristä puhuttiin kokouksessa

Kankaanniemi kertoi, että viime aikoina kovasti keskustellusta hallintarekisteriasiasta puhuttiin kokouksessa, mutta hän ei osannut arvioida, olisiko asia vaikuttanut äänestyksen tulokseen.

Talousvaliokunnan puheenjohtajana toimiva Turunen on ollut asiassa myrskyn silmässä. Hän on suutaroinut kompromissia, jossa hallintarekisterin käyttö omistuksen salaamiseen ja veronkiertoon tehtäisiin kannattamattomaksi lähdeveron avulla.

Se olisi vähintään 50 prosenttia, Turusen tuoreimman vaatimuksen mukaan 60 prosenttia eli sama kuin työntekijän veroprosentti, jos hän ei toimita palkan maksajalle verokorttia.

Kankaanniemi piti tätä vaikeana ja päivänpolttavana kysymyksenä, josta vielä taistellaan eteenpäin. Se tulee ensi viikolla toiseen käsittelyyn. Sitä joudutaan pohtimaan, kun tyytyväisyys ei ole täydellinen. Katsotaan mitä on tehtävissä, Kankaanniemi puntaroi.

Hän piti ryhmäpäätöksen tekoa vaikeana.

– Toki hallitusryhmän pitää linjansa tehdä. Henkilökohtaisesti ajattelen, että asia pitäisi palauttaa käsittelyyn tai ponsien sisältöä pitäisi täsmentää, Kankaanniemi tuumaili.

Pyyntöjä tuli pitkin viikkoa

Kankaanniemi kertoi, että häntä pyydettiin ryhtymään ehdolle heti sen jälkeen, kun kävi ilmi, että Sampo Terho ryhtyy ministeriksi. Kyselyitä tuli jatkuvasti.

– Mielialani vaihteli niin, että yhtenä päivänä olin ryhtymässä ehdolle ja joka toisena päivänä en. Eilisiltana päätin, että en kieltäydy, Kankaanniemi kertoi valintansa tunnelmista.

Luja yhteistyö eduskunta- ja ministeriryhmän välillä

Kankaanniemi ei povannut suurta muutosta aiempaan toimintaan, mutta hän painotti vankan yhteistyön merkitystä eduskunta- ja ministeriryhmän välillä. Hän arvioi, että puolueen politiikka tulee saamaan uutta leveyttä, kun Terho nousee ministeriksi ja tuo kulttuuria mukaan puolueen politiikkaan.

– Kyllä tässä haasteita riittää. Minulla on kokemusta pienestä seitsemän hengen ryhmän johtamisesta parinkymmenen vuoden takaa. Siinäkin oli työtä ihan riittävästi. Nyt kun on 37 jäsenen hallituspuolueryhmä, se on erittäin haasteellinen ja nyt alussa on puoluekokouskin. Mutta eduskuntaryhmän tehtävä on toimia eduskunnassa kansan lähettiläinä yhteistä linjaa etsien ja asioita eteenpäin vieden hallitusohjelman pohjalta, Kankaanniemi suunnitteli.

Ministeriryhmä ei saa olla liian lepsu

Kankaanniemi piti ykkösasiana, että ryhmä antaa vankkumattoman tukensa ministeriryhmälle ja samalla edellyttää tavoitteiden eteenpäin viemistä.

Onko se ollut aiemmin lepsua, häneltä kysyttiin.

– Sanotaan, että olisi voinut olla jämäkämpääkin. Ryhmä ei saa olla kumileimasin. Puolueen, eduskunta- ja ministeriryhmän tiivis, luottamuksellinen ja avoin yhteistyö on äärimmäisen tärkeää, Kankaanniemi korosti.

Hän kertoi pitäneensä itse yhden esittelypuheenvuoron, kuten muutkin ehdokkaat.

– Ilmoitin, etten ole SMP-läinen, en soinilainen, en halla-aholainen, en terholainen enkä meriläinen enkä ruoholainen, vaan suomalainen perussuomalainen, Kankaanniemi paljasti.

Lisäys 5.5.2017 klo 11:22 – täsmennetty sitaatteja.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää