

Kankaanniemi: Ilmastohysteria ryöstää perheiden rahat
Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi tyrmää eri puolueiden avaukset, joilla korotettaisiin asumisen, liikkumisen sekä ruoan hintaa.
– Kaikki muut eduskuntapuolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta ovat sitoutuneet epärealistisiin ja kalliisiin ilmastopoliittisiin tavoitteisiin, joiden valtava lasku lankeaa suomalaiselle veronmaksajalle, mutta joiden globaali vaikutus on käytännössä nolla, Toimi Kankaanniemi toteaa.
Asumisen hinta kasvussa
Kankaanniemi huomauttaa, että asuminen Suomessa on jo nyt kallista ja siitä tehdään yhä kalliimpaa muiden puolueiden linjauksilla.
– Kiinteistövero, hulevesimaksut, jätemaksut ja niin edelleen. Kylmä pohjoinen maa vaatii energiaa myös asunnoissa. Juuri siihen nuo kahdeksan puoluetta iskevät.
Auto on monelle välttämättömyys
Kankaanniemi korostaa, että oma auto on pitkien etäisyyksien Suomessa useimmille välttämätön. Työ, asiointi ja harrastukset eivät onnistu ilman autoa, kun julkinen liikenne ei vastaa tarpeisiin.
– Myös ruoan hinta uhkaa nousta, mikäli kuljetuskustannukset kasvavat entisestään.
Tavallinen kansa maksaa viulut
Kankaanniemi huomauttaa, että jopa erilaisia haittaveroja on esitetty, kun maito- ja lihatuotteen on nostettu tikunnokkaan.
– Kaikki nuo – asunto, auto ja ruoka – ovat kohteita, joiden hintaa korottamalla kahdeksan puoluetta uhkaavat siirtää ilmastonmuutoksen vastustamisen kustannukset tavallisen kansan maksettavaksi.
– Avaimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi ovat todellisilla saastuttajilla kuten Kiinalla ja Yhdysvalloilla. Hyväksymme ja tuemme järkeviä uudistuksia ilmastonmuutoksen torjumiseksi, mutta emme hyväksy avointa vekseliä Suomen kansan maksettavaksi, Kankaanniemi päättää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmastohysteria työmatkaliikenne liikkuminen autoilijat veronmaksajat kustannukset Kiina ilmastopolitiikka Suomi Yhdysvallat Toimi Kankaanniemi perussuomalaiset Asuminen lapsiperheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset varoittaa kalliista ilmastointoilusta: Öljylämmittäjille luvassa kylmää kyytiä – edessä jopa kymmenien tuhansien eurojen lämmitysremontti

Putkonen: Demareiden kestävän kehityksen arvonlisävero vie duunareilta lauantaimakkaran suusta

Halla-aho: Suomen teollisuus kuristetaan hengiltä liian kunnianhimoisilla ilmastotavoitteilla

Halla-aho: Syntyvyyden ulkoistaminen maahanmuuttajille ei ratkaise ympäristö- tai ilmasto-ongelmia, mutta se kuormittaa huikealla tavalla julkista taloutta

Perussuomalaiset: Rauman paperiduunarit ensimmäiset Rinteen ilmastopolitiikan uhrit

llmastoaktivistit seilasivat joukolla tutkimaan sulavaa Arktista – juuttuivat jäihin
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

Analyysi: Euroopan merkittävin maa käy vaaleihin – Saksa on menettänyt maahanmuuton kontrollin täysin
Saksa äänestää tänään ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa. Valtiovarainministerin erityisavustaja Mikael Lith analysoi kirjoituksessaan poliittista tilannetta.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää