Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Kankaanniemi, Elomaa ja Vähämäki: Suomen maatalouden näkymät synkkenevät – elintarvikeketjun tulolaki säädettävä välittömästi

18.01.2019 |17:19

Eduskunnan täysistunnossa käytiin tiistaina keskustelua Suomen maatalouden kriisiytymisestä ja huoltovarmuudesta.

Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi toi esille historiallisia syitä miksi maamme maatalous on ajautunut kriisitilanteeseen:

– Kansallisen tukipaketin purku keväällä 1995, EU:n seitsemänvuotisten kehysmenettelyjen avulla tehdyt maatalouden tukien kurjistamiset, maitokiintiöiden purku, täydet tuet Baltian maille, Puolalle ja muille 2004 liittyneille, satovahinkojärjestelmän purkaminen sekä Venäjän vastapakotteet. Nämä kaikki ovat osaltaan heikentäneet maatalouden kannattavuutta.

Ruuantuotanto suuri työllistäjä

Kansanedustaja Ritva “Kike” Elomaa korosti, että suomalainen ruuantuotanto työllistää välillisesti noin 300 000 kansalaista.

– Tilojen kannattavuus täytyy saada kuntoon, muuten tuhannet tilat uhkaavat ajautua vararikkoon. Hallituksen esitys Makeran kautta myönnettäville maksuvalmiuslainojen valtiotakauksille helpottaa maatalouden ahdinkoa. Maatilojen velkaantumista tämä ei kuitenkaan ole estämässä, vaan helpottaa hetkellisesti maatilojen maksuvalmiutta ja kevään tuotantopanosten hankkimista.

Oikeudenmukaisempaa tulonjakoa

Kansanedustaja Ville Vähämäki ihmetteli joulukuun budjettiäänestyksien tulosta. Perussuomalaisten tekemä ehdotus maatalouden oikeudenmukaisemmasta tulonjaosta eli elintarvikeketjun tulolaki sai taakseen vain 31 kansanedustajaa.

– Kannatusta asialle ei tullut hallituspuolueiden tai SDP:n edustajilta. Toivottavasti tulevissa hallitusneuvotteluissa asia nostetaan esille ja saadaan yhteinen tahtotila maatalouden oikeudenmukaisesta tulonjaosta.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää