Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Kamala Harrisin vastaus meni “sanasalaatiksi” – TV-yhtiö julkaisi parannellun version haastattelusta

09.10.2024 |19:36

Kamala Harris oli vaalikampanjansa tiukimmassa haastattelussa "60 minuuttia" -ohjelmassa. Harrisin vastaus Yhdysvaltain ja Israelin suhteita koskien oli niin sekava ja sisällötön, että TV-kanava joutui editoimaan ennakkomainoksiaan uudestaan. Ukrainan mahdolliseen Nato-jäsenyyteen Harris kieltäytyi ottamasta kantaa.

Varapresidentti Kamala Harrisia on syytetty siitä, että hän välttelee haastatteluja, koska ei osaa vastata kysymyksiin ilman etukäteen kirjoitettuja vastauksia ja teleprompteria. Jopa Helsingin Sanomat myöntää, että Harris on antanut nihkeästi haastatteluja sellaisille toimittajille, jotka voisivat haastaa hänen näkemyksiään.

Viime aikoina Harris on kuitenkin vihdoinkin alkanut antaa haastatteluja, joista merkittävin on hänen ennakolta nauhoitettu keskustelutuokionsa “60 minuuttia” -uutismakasiinin toimittajan kanssa. Tällä kertaa Donald Trump oli se, joka kieltäytyi “60 minuuttia” -ohjelman haastattelusta.

CBS-kanavan toimittaja Bill Whitaker teki kuten oikean toimittajan pitää ja vaati Harrisilta selviä vastauksia selkeisiin kysymyksiin. Haastattelun aiheina olivat talous, Lähi-idän ja Ukrainan sodat ja laiton siirtolaisuus.

Käsittämätön vastaus johti somepilkkaan

CBS-kanava julkaisi sunnuntaina ennakkomainoksena pätkän, jossa Bill Whitaker kysyy Lähi-idän kriisiin liittyen, että kuunteleeko Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu Yhdysvaltain neuvoja. Kamala Harris vastasi tähän käsittämättömällä sanasalaatilla, jossa oli paljon vaikuttavalta kuulostavia sanoja peräkkäin mutta ei juurikaan järkeä.

– Meidän tekemämme työ on johtanut tuolla alueella useisiin Israelin tekemiin liikkeisiin, joihin me olemme kannustaneet, tai monien asioiden lopputuloksena, mukaan lukien meidän neuvomme siitä, mitä tuolla alueella pitää tapahtua, Harris vastasi.

Kamala Harrisin täysin käsittämätön vastaus sai sosiaalisessa mediassa osakseen niin paljon pilkkaa, että CBS-kanava päätti korvata ennakkomainospätkänsä versiolla, joka on editoitu siten, että Harris antaa aivan eri vastauksen. Uusi vastaus on hieman selkeämpi kuin alkuperäinen, mutta ei silti vastaa kysymykseen, kuunteleeko Israelin pääministeri Yhdysvaltain neuvoja.

– Me emme lakkaa pyrkimästä siihen mikä on tarpeen, jotta Yhdysvaltain näkemys tämän sodan lopettamisen tarpeesta tulee selväksi, Harris vastasi uudessa versiossa.

Uutismakasiinin lopullisesta versiosta tämä kohta oli jätetty kokonaan pois, joten jää epäselväksi mitä Harris on oikeasti tuohon kysymykseen vastannut. Republikaanit ovatkin vaatineet CBS-kanavaa julkaisemaan täyden tekstiversion haastattelusta, mutta sellaista tuskin on tulossa.

Toimittaja: Onko rajapolitiikassa tehty virheitä?

Laiton siirtolaisuus oli tietenkin yksi niistä aiheista, joista haastattelussa puhuttiin paljon. Toimittaja Bill Whitaker kysyi tekikö Joe Bidenin ja Kamala Harrisin hallinto virheen löysentäessään Trumpin presidenttikaudella käyttöön otettuja rajamääräyksiä, mikä johti tulijoiden määrän moninkertaistumiseen.

Bidenin hallinnon “rajatsaarina” tunnettu Harris ei suostunut myöntämään tehneensä mitään virheitä rajapolitiikassa vaan vetosi siihen, että kyse on pitkään jatkuneesta ongelmasta ja siirtyi syyttelemään Trumpia siitä, että republikaanit kampittivat Bidenin haluaman rajalain käsittelyn kongressissa. Toimittaja Whitaker kuitenkin tivasi, että jos tiukemmat rajamääräykset ovat vastaus ongelmiin, miksi niitä ei otettu käyttöön heti Bidenin ja Harrisin valtakauden alussa.

– Minä kysyin, että oliko [siirtolais]tulvan salliminen alun perin virhe, toimittaja näpäytti.

Harris ei ottanut kantaa Ukrainan Nato-jäsenyyteen

Haastattelussa käsiteltiin myös Ukrainan ja Venäjän välistä sotaa ja Ukrainan mahdollista Nato-jäsenyyttä. Tähän Kamala Harris ei halunnut ottaa selvää kantaa.

– Edistäisittekö presidenttinä Ukrainan ottamista Natoon?

– Nuo ovat asioita, jotka hoidetaan jos ja kun ne tulevat ajankohtaisiksi, Harris vastasi.

– Juuri nyt me tuemme Ukrainan kykyä puolustautua Venäjän oikeudettomalta hyökkäykseltä, Harris jatkoi.

Aseista puhuttaessa Kamala Harris kertoi itsekin omistavansa aseen, jonka hän on ostanut suojelutarkoitusta varten. Hänellä on poliisien suosima Glock-pistooli, jolla hän on ampunut radalla.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Kamala Harrisin politiikka on ääriliberaalia ja äärivasemmistolaista – rajakysymys jakaa eniten amerikkalaisia

20.08.2024 |10:42

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää