Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Kamala Harris tunnusti tappionsa ja toivotti valoa kansalle

07.11.2024 |11:36

Kamala Harris ei puhunut kannattajilleen heti vaalitappion käytyä selväksi. Itsensä kokoaminen otti aikansa. Harrisin kaivattu puhe sisälsikin sitten paljon kauniita ja rohkaisevia sanoja mutta niukalti pohdintaa häviön syistä.

Kamala Harrisin puheenkirjoittajat olivat – välillä hihaansa niiskutellen – ahertaneet puoli vuorokautta saadakseen aikaan puheen, joka toisi edes hieman balsamia rökäletappion haavoihin.

 Asiaa ja analysointia puheessa oli niukalti.

Ehkä siksi puhe oli tyyliltään valtiomiesmäinen, toki tunteenomainen myös, ja yritti soitella demokraattien herkkiä sieluja, nyrkkiä kuitenkin taskussa samalla puristaen:

– Älkää antako periksi vaan sylkäiskää kämmeniinne. Nyt on aika järjestäytyä ja taistella vapauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta, yhteisen tulevaisuuden puolesta.

Perustuslakia kunnioitettava

Harris ilmoitti odotetusti, ettei hän aio kiistää vaalitulosta. Vallanvaihto tapahtuu rauhanomaisesti ja perustuslakia on syytä kunnioittaa.

– Amerikkalaisen demokratian perusperiaate on se, että hävittyämme vaalit hyväksymme tuloksen. Tämä erottaa enemmän kuin mikään muu demokratian monarkiasta sekä tyranniasta ja jokaisen kansan luottamusta tavoittelevan on syytä sitä kunnioittaa, Harris julisti.

– Meidän on syytä olla uskollisia perustuslaille, ei presidentille tai puolueelle.

Tunteet pinnalla

Monet läsnä olevista naisista itkivät 12-minuuttisen puheen aikana Washingtonissa, Harrisin nuoruuden Howard-yliopistolla. Myös kirvelevän tappion kokeneen ehdokkaan oma ääni petti välillä.

– Kuulkaa minua, kun minä sanon teille, Amerikan luvatun maan valo palaa ikuisesti kirkkaana. Niin kauan kun emme anna periksi ja niin kauan kun jaksamme taistella, Harris riimitti raamatullisesti.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
6.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
10.
Suomen uutiset logo

EVA tutki: Jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yleisradion uutisoinnin kallistuvan tiedonvälityksessään poliittisesti vasemmalle

25.03.2025 |12:54

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää