Artikkeli kuva

Joe Biden valitsi Kamala Harrisin varapresidentiksi, koska tämä on tummaihoinen nainen. / LEHTIKUVA

Kamala Harris on positiivisen erityiskohtelun tuotos – maailman menestynein “DEI-rekry”

Kamala Harris on uransa joka käänteessä hyötynyt siitä, että hän on nainen ja kuuluu rodulliseen vähemmistöön. Hän on malliesimerkki siitä, miten paljon positiivinen erityiskohtelu voi edistää vähemmistöjen menestystä. Varapresidenttinä hän oli Bidenin "DEI-rekry", joka lopulta syrjäytti presidentti Bidenin. Nyt hänellä on mahdollisuus nousta maailman mahtavimman maan presidentiksi.

Yhdysvaltain istuva varapresidentti Kamala Harris on sananmukaisesti 1960-luvun mustan kansalaisoikeusliikkeen hedelmä: hänen vanhempansa tapasivat ja rakastuivat rasisminvastaisen liikkeen kokouksissa. He menivät naimisiin vuonna 1963 ja seuraavana vuonna heille syntyi tyttövauva, joka otettiin mukaan ihmisoikeusmarsseille isän työntäessä lastenrattaita.

Kamala Harrisin äiti oli intialainen biologi Shyamala Gopalan, joka tuli Kalifornian yliopistoon jatko-opiskelijaksi vuonna 1958. Hän teki uransa syöpätutkijana. Kamalan isä Donald J. Harris tuli Jamaikalta 1961 opiskelemaan taloustieteitä ja sai myöhemmin viran arvostetussa Stanfordin yliopistossa. Häntä on luonnehdittu marxilaiseksi taloustieteilijäksi.

Kamala sai hyvät lähtökohdat elämälleen kahden huippuälykkään ja korkeasti koulutetun ihmisen lapsena, vaikka perhe hajosikin avioeroon Kamalan ollessa seitsemän. Isä jäi etäisemmäksi hahmoksi, josta Kamala ei ole vaalikampanjassaan juurikaan puhunut, vaikka 86-vuotias Donald J. Harris on yhä elossa.

Kaksi identiteettiä: musta ja intialainen

Äiti Shyamala Gopalan vietti avioeron jälkeenkin paljon aikaa mustien aktivistien kanssa. Hän halusi kasvattaa tyttärensä sekä mustaan että intialaiseen identiteettiin. Kamalan omien sanojen mukaan hänen äidillään oli “kaksi mustaa lasta, jotka hän kasvatti mustiksi naisiksi”.

Myöhemmin Kamala Harris on tilanteen mukaan painottanut joko intialaista tai mustaa identiteettiään. Harrisin tultua valituksi senaattiin vuonna 2016 hänet esiteltiin historian ensimmäisenä intialais-amerikkalaisena senaattorina. Pyrkiessään ensimmäistä kertaa presidentiksi vuoden 2020 vaaleissa Kamala julkaisi YouTube-kanavallaan kampanjavideon, jossa hän kokkailee intialaista ruokaa intialaisen näyttelijän kanssa ja on niin intialaista kuin voi olla. Näissä presidentinvaaleissa hän on esiintynyt ensisijaisesti mustana naisena.

Harrisin poliittiset kannat ovat vuosien varrella vaihdelleet yhtä paljon kuin hänen identiteettinsä, mutta kuten Suomen Uutisten aiemmassa jutussa kuvailtiin, Harrisin politiikka on ääriliberaalia ja äärivasemmistolaista.

Kanadan kautta mustien yliopistoon Washingtoniin

Vuonna 1976 Shyamala Gopalan sai tutkijanpaikan kanadalaisesta yliopistosta, joten hän muutti tyttärineen Montrealiin. Kamala ja hänen siskonsa viettivät siis puolet nuoruudestaan Kanadassa, jossa Kamala suoritti ylioppilastutkintonsa. Sen jälkeen hän muutti Yhdysvaltain pääkaupunki Washingtoniin opiskelemaan mustille tarkoitetussa Howard-yliopistossa.

Howard-yliopisto on yksi “historiallisesti mustista yliopistoista”, joita perustettiin orjuuden poistamisen jälkeen mustille, koska heillä ei ollut pääsyä tavallisiin yliopistoihin. Vielä tänäkin päivänä Howard-yliopiston missiona on kasvattaa mustia johtajia yhteiskunnan avainpaikoille.

1980-luvulla apartheidin vastainen taistelu Etelä-Afrikassa oli kuumimmillaan. Howardin yliopiston kampuksella korostettiin sosiaalista tietoisuutta ja poliittista aktivismia. Monet opiskelijoista olivat Kamalan tavoin 60-luvun mustien kansalaisoikeusaktivistien lapsia.

– Howardissa oli paljon mustaa ylpeyttä ja mustaa rakkautta, kertoo eräs Kamalan opiskelutoveri BBC:lle.

Yliopiston sivuilla Kamala Harrisin kerrotaan pitäneen Howardissa opiskelua elämänsä käänteentekevänä vaiheena, joka sai hänet innostumaan politiikasta. Hän suoritti alemman korkeakoulututkinnon yhteiskuntatieteissä ja palasi sitten juurilleen Kaliforniaan.

LEOP-niminen positiivisen erityiskohtelun ohjelma auttoi Kamala Harrisia pääsemään Kalifornian yliopistoon lukemaan lakia. Ohjelma on tarkoitettu tukemaan elämässään vaikeuksia kokeneita opiskelijoita. Suurin osa sen kautta yliopistoon päässeistä on värillisiä.

San Franciscossa opiskellessaan Kamala toimi mustien juristiopiskelijoiden yhdistyksen puheenjohtajana. Hän valmistui juristiksi vuonna 1989.

Suhde mustaan poliitikkoon nosti uran nousuun

Juristiksi valmistuttuaan Kamala Harris työskenteli 1990-luvun alkuvuodet syyttäjänä. Hänen uransa lähti kovaan nousuun, kun hän aloitti 29-vuotiaana seksisuhteen itseään 30 vuotta vanhemman Willie Brownin kanssa.

Willie Brown on merkittävä demokraattivaikuttaja, joka Kamalan kohdatessaan oli toiminut jo 15 vuotta Kalifornia osavaltioedustajiston puheenjohtajana. Sen jälkeen hänet valittiin kahdeksi kaudeksi San Franciscon pormestariksi.

Brown oli naimisissa, mutta hänet tunnettiin viriilinä miehenä, jolla oli vielä kuusikymppisenäkin paljon tyttöystäviä, joista yksi oli Kamala. Vuonna 1994 Brown nimitti “vakituiseksi tyttöystäväkseen” luonnehditun Kamalan työttömyysvakuutuslautakuntaan 97 000 dollarin vuosipalkalla. Puoli vuotta myöhemmin Kamala erosi tästä tehtävästä, jolloin Brown nimitti hänet toiseen lautakuntaan, jossa vuosipalkka oli vain 72 000 dollaria, mutta toisaalta kokouksiakin oli vain kerran kuussa.

– Kyllä, me tapailimme, myöntää Willie Brown yleisönosastokirjeessä, jonka hän kirjoitti San Francisco Chronicle -lehteen 2019 Kamalan pyrkiessä presidentiksi ensimmäisen kerran.

– Ja kyllä, olen saattanut edistää hänen uraansa nimittämällä hänet kahteen lautakuntaan toimiessani osavaltioedustajiston puheenjohtajana.

– Tietenkin autoin häntä hänen pyrkiessään San Franciscon piirisyyttäjäksi. Olen tukenut myös muita [demokraatti]politiikkoja, kuten Nancy Pelosi ja Gavin Newsom heidän urallaan.

Brownin järjestämän poliittisen suojatyöpaikan ansiosta Kamalan ei tarvinnut tehdä muita töitä vuoteen 1998 asti, jolloin hänen kautensa sairaanhoitokorvauslautakunnassa päättyi. Sen jälkeen Kamala sai töitä syyttäjänä San Franciscossa, jossa Brown oli pormestarina.

Piirisyyttäjäksi ensimmäisenä värillisenä naisena

Vuonna 2002 Kamala asettui ehdolle San Franciscon piirisyyttäjän vaalissa. Hänen vaalilauseensa oli, että viimeiset sata vuotta kaikki San Franciscon piirisyyttäjät ovat olleet valkoisia miehiä, ja nyt on muutoksen aika. Kamala voitti vaalit ja hänestä tuli ensimmäinen värillinen nainen tässä tehtävässä.

Piirisyyttäjänä yksi Kamala Harrisin kärkihankkeista oli puuttua luvattomiin koulupoissaoloihin haastamalla lintsaavien lasten vanhemmat oikeuteen. Haaste oli tarkoitettu pikemminkin uhkaukseksi, mutta joissakin tapauksissa pelkkä oikeusprosessin aloittaminenkin riitti pilaamaan ihmisten elämän.

Sirppisoluanemian vaatimien hoitojen takia koulusta poissa olleen tytön yksinhuoltajaäiti vietiin käsiraudoissa putkaan ja hän menetti työnsä ja kotinsa. Robert F. Kennedyn tukiryhmä on tehnyt tästä vastamainoksen, johon on leikattu videopätkiä, joissa Kamala Harris kehuu valtaansa piirisyyttäjänä ja “lintsarin” äiti kertoo, miten syyte tuhosi hänen perheensä elämän.

Kamala jatkoi lasikattojen murtamista: vuonna 2010 hänet valittiin Kalifornian osavaltion pääsyyttäjäksi. Hän oli ensimmäinen tähän tehtävään valittu nainen, afroamerikkalainen ja intialaisamerikkalainen.

Vuonna 2016 Kamala Harris valittiin Kalifornian edustajaksi senaattiin, kun pitkäaikainen demokraattisenaattori Barbara Boxer ilmoitti jäävänsä eläkkeelle. Kamalasta tuli toinen musta nainen ja ensimmäinen intialaisamerikkalainen Yhdysvaltain senaatissa.

Ensimmäinen yritys ei riittänyt Bidenin kaatamiseen

Kamala pyrki ensimmäisen kerran presidentiksi vuoden 2020 vaaleissa. Demokraattien esivaalien vaalipaneelissa hän halusi ottaa esille rotukysymyksen ja käytännössä syytti kilpailijaansa Joe Bidenia rasistiksi.

Vielä tuolloin Kamalan rahkeet eivät kuitenkaan riittäneet Bidenin kaatamiseen. Kamala luopui kisasta ja asettui kannattamaan Joe Bidenia.

Biden palkitsi Kamalan peliliikkeen valitsemalla hänet varapresidenttiehdokkaakseen. Perustellessaan valintaa Biden sanoi kirjaimellisesti valinneensa hänet DEI-ideologian (Diversity, Equity, Inclusion) siivittämänä.

– Minulle monimuotoisuus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja inkluusio ovat kirjaimellisesti Amerikan keskeisiä vahvuuksia, Biden sanoi. Siksi olen ylpeä siitä, että minun hallintoni on maamme historian monimuotoisin. Ja se alkaa heti huipulta varapresidentistä.

Neljä vuotta myöhemmin Bidenin “DEI-rekry” syrjäytti Joe Bidenin presidenttikisasta. Kamala Harrisilla on nyt mahdollisuus nousta ensimmäiseksi mustaksi naiseksi ja intialaisamerikkalaiseksi Yhdysvaltain presidenttinä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Kamala Harris ei ottanut Foxin haastattelussa vastuuta yhdestäkään poliittisesta päätöksestään – kaikki paha johtuu Trumpista

17.10.2024 |18:32
Suomen uutiset logo

Kamala Harrisin politiikka on ääriliberaalia ja äärivasemmistolaista – rajakysymys jakaa eniten amerikkalaisia

20.08.2024 |10:42
Suomen uutiset logo

Trumpin suosio kasvaa ja demokraattien epätoivo syvenee – on aika kaivaa taas esiin Hitler-kortti

25.10.2024 |19:19
Suomen uutiset logo

Trumpin mäkkärikeikka oli loistava kampanjatempaus – some räjähti

22.10.2024 |19:21

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää