Artikkeli kuva

KUVAKAAPPAUS/FOX NEWS

Kamala Harris ei ottanut Foxin haastattelussa vastuuta yhdestäkään poliittisesta päätöksestään – kaikki paha johtuu Trumpista

17.10.2024 |18:32

Kamala Harris osoitti rohkeutta menemällä vastapuolen TV-kanavan haastatteluun. Hänen pääviestinsä Fox-kanavaa katsoville republikaaneille oli aggressiivinen Trumpin haukkuminen ja syyllistäminen. Itsestään ja omista poliittista tavoitteistaan hän puhui huomattavasti vähemmän. Harrisin maailmassa kaikki mahdollinen hänen ja Bidenin valtakaudella tapahtunut paha tuntuu johtuvan siitä, että Donald Trump on olemassa.

Haastatteluja aluksi karttanut Kamala Harris uskaltautui vaalikampanjansa vaativimpaan haastatteluun Fox-uutiskanavalla. Yhdysvalloissa mediat ovat selkeästi puolensa valinneita, ja Fox on republikaanien kanava. Haastattelu oli siis odotetusti tiukka ja muistutti nyrkkeilyottelua, jossa molemmat ottelijat olivat huolellisesti valmistautuneita vastaamaan toisen iskuihin.

Harrisin kampanjatiimin vaatimuksesta haastattelu pidettiin melko lyhyenä. Aikaa annettiin alle puoli tuntia, jotta toimittaja ei voisi jäädä jankkaamaan saadakseen selkeitä vastauksia. Harris myös puhui jatkuvasti haastattelijan päälle estääkseen tätä kysymästä hankalia kysymyksiä.

Ruudussa oli hermostunut ja vihainen Kamala

Kamala Harris on totuttu näkemään ruudussa hyväntuulisena ja kikattelevana, mutta tällä kertaa esiintymässä oli aivan erilainen Kamala, joka oli selvästi hermostunut ja ajoittain jopa vihainen. Osa vihaisuudesta saattoi toki olla teatraalista kiukkua, jonka tarkoitus oli korostaa sitä miten tuohtunut Harris on Donald Trumpin pahuudesta.

Trumpin ääretön pahuus oli selvästikin se pääteema, jonka Kamala Harris halusi tuoda esille haastattelussa. Hän ei juurikaan puhunut omista poliittisista tavoitteistaan vaan keskittyi haukkumaan ja syyllistämään Trumpia kaikesta mahdollisesti. Ilmeisesti Harris toivoi tällä tavalla saavansa ääniä kahden vaiheilla olevilta äänestäjiltä tai jopa niiltä Fox-kanavaa katsovilta republikaaneilta, jotka ovat kyllästyneitä Trumpiin.

Ennen kaikkea Kamala Harris ei suostunut ottamaan pienintäkään vastuuta yhdestäkään poliittisesta päätöksestään, vaan kaikki Joe Bidenin ja Kamala Harrisin valtakaudella tapahtunut paha oli hänen mielestään jollakin tavalla Donald Trumpin olemassaolon syytä.

“Kuinka monta laitonta siirtolaista päästitte maahan?”

Laiton siirtolaisuus on yksi vaalien avainkysymyksistä, joten Fox-kanavan poliittinen toimittaja Bret Baier aloitti haastattelun kysymällä siitä.

– Kuinka monta laitonta siirtolaista arvioisitte hallintonne päästäneen maahan viimeisten kolmen ja puolen vuoden aikana?

Kamala Harrisin taitavasti väistellessä Baier tiukkasi täsmällistä lukumäärää: onko se miljoona vai kaksi miljoonaa? Todellinen luku saattaa olla jopa kuusi miljoonaa laitonta tulijaa, jotka on päästetty vapaasti liikkumaan Yhdysvaltain maaperälle sen jälkeen kun Biden ja Harris kumosivat Trumpin määräyksen, jonka mukaan turvapaikanhakijoiden piti odottaa hakemuksensa käsittelyä Meksikossa tai säilöönottokeskuksessa.

Harris kieltäytyi ottamasta vastuuta omalla varapresidenttikaudellaan tehdyistä päätöksistä ja vetosi siihen, että “maahanmuuttojärjestelmä on rikki ja se pitää korjata”. Hänen mielestään järjestelmä oli rikki jo Trumpin kaudella, vaikka Trump nimenomaan patosi laittomien tulijoiden tulvaa. Bret Baier muistutti, että Biden ja Harris kumosivat ensitöikseen yli 90 säädöstä, joista monet olivat Trumpin laatimia rajamääräyksiä.

Laittomien siirtolaisten surmaamat tytöt olivat “traagisia kuolemia”

Haastattelija mainitsi nimeltä useita laittomien siirtolaisten surmaamia nuoria naisia, kuten Jocelyn Nungaray, Rachel Morin ja Laken Riley, joista myös Suomen Uutiset on aiemmin kertonut. Toimittaja Baier korosti, että heidän surmaajiensa päästäminen maahan oli Bidenin ja Harrisin hallinnon harkittu poliittinen päätös ja vaati Kamalalta anteeksipyyntöä surmattujen tyttöjen perheille. Insertissä Jocelyn Nungarayn äiti syytti avoimien rajojen politiikkaa tyttärensä kuolemasta.

Vastauksena Kamala Harris puhui pitkään siitä, että “nuo olivat traagisia kuolemia”, mutta väisteli omaa vastuutaan. Pitkän tivaamisen jälkeen Harris pahoitteli tytön kuolemaa, mutta ei pyytänyt anteeksi omaa politiikkaansa, joka mahdollisti surmaajan maahanpääsyn.

Sen jälkeen Harris siirtyi sujuvasti syyllistämään Trumpia, vaikka toimittaja oli sanonut monta kertaa, että nämä surmaajat päästettiin maahan jo kauan ennen kuin Trump väitetysti sekaantui rajalain käsittelyyn kongressissa yhdeksän kuukautta sitten.

Sukupuolenvaihdosleikkauksia vangeille veronmaksajien rahoilla

Eräänlainen kiemurtelun maailmanennätys nähtiin, kun toimittaja Baier näytti Trumpin vaalimainoksen, jossa kerrottiin Harrisin tukevan veronmaksajien kustantamia sukupuolenvaihdosleikkauksia vangeille. Harris on aiemmassa haastattelussaan kehunut ajaneensa tätä politiikkaa aktiivisesti ollessaan Kalifornian osavaltionsyyttäjänä.

– Tuetteko vieläkin vankien ja laittomien siirtolaisten oikeutta sukupuolenvaihdosleikkauksiin veronmaksajien rahoilla? Baier kysyi.

Kamala Harris kiersi kysymyksen sanomalla, että hän “noudattaa lakia”, kun kysymys koski sitä, millaista politiikkaa ja lainsäädäntöä hän itse presidenttinä ajaisi. Harris vetosi siihen, että jo Trumpin presidenttikaudella transhoidot olivat liittovaltion vankiloissa tarjolla, sikäli kuin niiden katsottiin olevan lääketieteellisesti välttämättömiä. “Ja myös Donald Trump noudatti lakia”, Harris sanoi.

Trumpin kaudella vangeille ei kuitenkaan suoritettu yhtään sukupuolenvaihdosleikkausta, vaan Trumpin hallinnon virkamiehet hylkäsivät toistuvasti leikkausta hakeneen vangin hakemuksen. Historian ensimmäinen sukupuolenvaihdosleikkaus vangille suoritettiin vasta vuonna 2022 Bidenin kaudella.

Ei irtiottoa Bidenin politiikasta

Kamala Harrisin kampanjan tunnuslauseena on “uusi tie eteenpäin”. Mutta eteenpäin mistä? Harris vastasi toimittajan kysymykseen, että tarkoitus on siirtyä eteenpäin viime vuosikymmenestä ja Donald Trumpista, jolloin toimittaja huomautti, että 79 prosenttia amerikkalaisista on sitä mieltä, että maa on väärällä tiellä juuri nyt, Bidenin ja Harrisin kaudella.

Monet suomalaiset mediat ovat nostaneet tämän haastattelun pääkohdaksi sen, että Kamala Harris otti pesäeroa Joe Bideniin, mutta juuri sitä Harris ei onnistunut tekemään. Häneltä on useissa viimeaikaisissa haastatteluissa kysytty, tekisikö hän mitään eri tavalla kuin Joe Biden. Tälläkään kertaa hän ei kyennyt vastaamaan tähän kysymykseen.

– Minun presidenttikauteni ei tule olemaan Joe Bidenin presidenttikauden jatko, Harris vastasi, mutta ei kyennyt mainitsemaan yhtäkään konkreettista asiaa, jonka hän tekisi eri tavalla kuin Biden.

Vastuunvälttelyä ja syyllistämistä

Varapresidentti Harris oli yksi niistä Bidenin lähipiirin henkilöistä, jotka väittivät viimeiseen asti, että kognitiivisista ongelmista kärsinyt Biden on aivan kunnossa. Kun toimittaja kysyi, että “milloin huomasitte ensimmäisen kerran, että presidentti Bidenin henkiset kyvyt ovat heikentyneet”, Harris jatkoi Bidenin kehumista ja siirtyi sitten haukkumaan Trumpia väittäen tämän olevan “tasapainoton”.

Kamala Harris osoitti rohkeutta menemällä vastapuolen TV-kanavan haastatteluun. Haukkumalla Trumpia aggressiivisesti Harris antoi varmasti omille kannattajilleen tunteen, että hän selviytyi haastattelusta voittajana. Kahden vaiheilla olevat äänestäjät eivät kuitenkaan saaneet mitään uutta tietoa Harrisista itsestään. Monelle saattoi jäädä kuva liukkaasta poliitikosta, joka syyllistää muita mutta ei itse ota vastuuta mistään.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Kamala Harrisin politiikka on ääriliberaalia ja äärivasemmistolaista – rajakysymys jakaa eniten amerikkalaisia

20.08.2024 |10:42

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää