YLE
Kaj Turunen A-studiossa: “Kreikalle itselleenkin voisi olla parempi ratkaisu, että he palaavat omaan valuuttaan”
Yle:n A-studiossa haastateltu kansanedustaja ja talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen totesi Kreikan talouskriisin kestäneen jo kuusi vuotta ja maksaneen 200 miljardia euroa. Turusen mukaan kaikki tämä ollut vain ongelmien siirtämistä eteenpäin. Kreikan pitäminen eurossa on Turusen mukaan poliittinen ratkaisu, sillä eurojärjestelmä ei sovi kaikille.
– Tässä on mennyt kuusi vuotta ja oikeastaan mitään ei ole tapahtunut, ongelmaa on vain siirretty eteenpäin, Turunen muistutti heti haastattelun aluksi.
Toimittaja Susanna Päivärinta kysyi Turuselta, miten tämä suhtautuisi sitten siihen, että Kreikka saisi vielä lisää maksuaikaa ja velkojen korkoja laskettaisiin vaikka nollaan.
– Jos Kreikalle annetaan velkoja anteeksi, suomalaiset veronmaksajat joutuvat osaltaan maksamaan siitä ja mielestäni se ei ole oikein. Jos sitten tämmöiseen ratkaisuun päädytään, että pidennetään maksuaikaa ja siinä yhteydessä myöskin lasketaan korkoa, niin sekin on mielestäni parempi vaihtoehto kuin se, että leikataan velkapääomaa.
Turunen muistutti, että jo viime kesänä, kun perussuomalaiset tulivat hallitukseen, niin valtioneuvoston kanta oli se, että Kreikka voidaan heittää ulos eurojärjestelmästä.
– Suomi jäi tämän kantansa kanssa yksin. Tämä on vieläkin yksi työkalupakissa oleva asia. Se voisi olla Kreikalle itselleenkin parempi ratkaisu, että he palaavat omaan valuuttaan, Turunen totesi.
– Täytyy kysyä, miksi Kreikkaa pidetään eurojärjestelmässä mukana? Mielestäni paljon enemmän poliittisin kuin taloudellisin perustein. Kaikki näkevät, että Kreikka ei ole sopiva eurojärjestelmään taloudellisessa mielessä, mutta poliittisessa mielessä Kreikka halutaan pitää mukana. Näin siksi, ettei haluta tunnustaa sitä, että eurojärjestelmä ei sovikaan kaikille maille. Ja sitten Brianniassa on EU-kansanäänestys ja sitä ennen ei poliittisessa mielessä saa tehdä tälläisiä ratkaisuja, Turunen muistutti.
Kreikan tukipaketti on jälleen esillä euroryhmän kokouksessa 24.5.
Katso haastattelu Ylen Areenasta >
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Soini tukipaketeista jo viisi vuotta sitten: “Ei näistä paketeista pieni ihminen hyödy”
Terho Kreikan tilanteesta: “Mikään semmoinen ratkaisu ei kelpaa, missä leikattaisiin velkoja”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Purra: Onko media obsessoitunut perussuomalaisista?
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Tanska karkottaa vankilaan tuomitut vierasmaalaiset: ”Jokainen maasta poistettu ulkomaalainen rikollinen on oikeusvaltion voitto”
Ulkomaalaiset rikolliset ovat yliedustettuina Tanskan tilastoissa ja siksi maan hallitus yhä tiukentaa lainsäädäntöä. Jos maassa ei elä maan tavalla, edessä on lähtö maasta. - Vasaran on iskettävä entistäkin lujemmin, muotoilee maahanmuuttoministeri.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: Vihreiden linja suistaisi autoilijat tieltä
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää vihreiden talouspoliittisen linjapaperin ajatukset, joita vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö esitteli Iltalehdelle 7.12.2024.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää