LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Juvosen esitys läpi: Koronavirusepidemia käsittelyyn – sosiaali- ja terveysvaliokunta kuulee asiantuntijoita
Kansanedustaja Arja Juvonen on esittänyt sosiaali- ja terveysvaliokunnassa asiantuntijakuulemista koronavirusepidemiasta. Valiokunta suostui tähän yksimielisesti. Kuuleminen on tulossa lähiaikoina.
– Koronavirusepidemia on maailmanlaajuinen terveysuhka. Emme tiedä vielä, mitä kaikkea on tulossa, mutta varautumisen ja valmiustilan tulee olla kuitenkin huipussaan Suomessa. Meillä tulee olla valmiudet muun muassa tehohoito- ja sairaussijoihin, eristyspaikkoihin, hoitotarvikkeisiin, suojavaatteisiin ja lääkkeisiin. Tähän saakka tietoa on pitänyt etsiä muun muassa THL:n sivuilta. Tiedottamista on parannettava, Arja Juvonen sanoo.
Ministeriltä ympäripyöreä vastaus
Juvonen jätti asiasta myös tammikuussa hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen. Juvonen kysyi, mihin toimiin Suomen hallitus ryhtyy varautuakseen epidemian leviämiseen myös meillä täällä Suomessa.
Peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) vastaus kysymykseen saapui tämän viikon maanantaina.
– Vastauksesta puuttui konkretia. Ministerin vastaus kirjalliseen kysymykseen painottui lähinnä ympäripyöreään selvitykseen tilanteen seuraamisesta ja tiedottamisesta. Vastaus nosti pikemminkin esille nipun uusia kysymyksiä kuin tarjoili vastauksia, Juvonen sanoo.
Konkreettiset keinot esiin
EU:n koronahätäkokouksessa ministeri Kiuru totesi, että Suomi varautuu tautitapauksiin ”kaikilla keinoilla” ja että ”lähtökohtana on, että kaikenlaisiin skenaarioihin on varauduttava”. (Kauppalehti 13.2.2020)
– Nyt on hyvä kuulla, mitä nämä kaikki keinot konkreettisesti ovat ja miten eri skenaarioihin on Suomessa varauduttu. Mitkä mahdollisuudet meillä on epidemiatilanteessa esimerkiksi eristyspotilaiden hoitoon ja millainen materiaalinen valmius sairaanhoitopiireissä on käytettävissä, Juvonen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kuuleminen varautuminen epidemia koronavirus asiantuntijat sosiaali- ja terveysvaliokunta THL Krista Kiuru perussuomalaiset Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Epätietoisuus on myrkkyä kaupankäynnille – talousasiantuntijat kuitenkin varovaisia ennustaessaan koronaviruksen talousvaikutuksia
Juvonen: Huoli koronavirusepidemista ei ole politikointia tai pelolla lietsontaa – “Huoli tulisi löytyä myös ministeri Kiurulta”
Perussuomalaiset: Hallitus viivytteli koronaviruksesta tiedottamisen kanssa – ”Eikö ymmärretty tilanteen vakavuutta?”
Arja Juvonen Sitran julkaisussa: “Olin hyvin hämmentynyt hallituksen huolettomuudesta koronan iskiessä maailmalla”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää