PS ARKISTO
Juvoselta jo toinen kirjallinen kysymys kehitysyhteistyövarojen väärinkäytöstä: “Miten on mahdollista, että rahahanat ovat edelleen auki?”
Kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan varajäsen Arja Juvonen on jättänyt jo toisen kirjallisen kysymyksen hallitukselle liittyen kehitysyhteistyövarojen väärinkäyttöön kohdemaissa. Huijaukset ja väärinkäytökset kehitysyhteistyövarojen käytössä ovat jatkuneet, mutta rahahanat ovat edelleen auki.
Kansanedustaja Arja Juvosen jättämä kirjallinen kysymys on jatkoa vuonna 2019 jätetylle kysymykselle. Juvonen nosti kehitysyhteistyövarojen väärinkäytön esiin myös ulkoministeriön hallinnonalan keskustelussa eduskunnassa lokakuussa.
Vuoden 2019 kysymyksessä Juvonen totesi, että ulkoministeriön vuoden 2018 tilinpäätöksessä kirjattiin 27 kehitysyhteistyöhön liittyvää väärinkäyttöä tai väärinkäyttöepäilyä ja että ulkoministeriöllä on perinnässä 1,2 miljoonaa euroa väärinkäytösten kohteeksi joutuneita kehitysyhteistyövaroja.
Takaisinperintäpäätöksiä tehtiin vuoden aikana vajaan 30 000 euron edestä ja vuosina 2015—2018 ulkoministeriö sai kehitysyhteistyöhön liittyviä väärinkäyttöepäilyjä 16—28 kappaletta vuodessa.
17 uutta tapausta
Juvonen on tutkinut nyt ulkoministeriön tilinpäätöstä 2019, jossa todetaan, että vuonna 2019 tuli ilmi 17 ulkoasiainhallintoon kohdistunutta väärinkäytöstä tai väärinkäytösepäilyä. Näistä seitsemän tapausta liittyy ulkoasiainhallinnon hoitamaan kahdenväliseen kehitysyhteistyöhön, seitsemän on havaittu kansalaisjärjestöyhteistyössä, yksi kohdistuu maittain kohdentamattomaan kehitysyhteistyöhön ja kaksi humanitaariseen apuun.
– Tilinpäätöksessä todetaan, että väärinkäytöksistä on tehty toimivaltaiselle tutkintaviranomaiselle ilmoituksia niiden asemamaassa, ja niiden kohdalla on käytetty myös erilaisia hallinnollisia menettelyjä. Lisäksi kerrotaan, että ulkoministeriö jatkaa joidenkin edellisen vuoden toimintakertomuksessa kirjattujen tapausten käsittelyä, sanoo Juvonen.
Huijaukset ja väärinkäytökset on pysäytettävä
Väärinkäytökset kehitysyhteistyörahojen käytössä ovat jatkuneet. Juvonen vaatii huijausten ja väärinkäytösten pysäyttämistä, sillä rahaa ei saa eikä voi jakaa epämääräisiin kohteisiin.
– Kysynkin hallitukselta, että miten hallitus reagoi kehitysyhteistyövarojen väärinkäyttöön ja miten väärinkäytettyjä varoja on saatu perittyä takaisin, kuinka paljon väärinkäytettyjä varoja Suomella on tällä hetkellä vielä saamatta takaisin ja miten hallitus valvoo kehitysyhteistyövarojen kohdentumista niille tarkoitettuun kohteeseen?
– Lisäksi pyydän kirjallisessa kysymyksessä selvitystä Suomen edelleen Sambialle myöntämistä kehitysyhteistyörahoista, vaikka juurikin Sambiassa on todettu väärinkäytöksiä rahojen käytön suhteen. Miten on mahdollista, että rahahanat ovat edelleen auki? Juvonen kysyy.
Epäkohtiin on puututtava heti
Sambian tekemät väärinkäytökset paljastuivat vuonna 2019. Yle kertoi 18.2.2019, että Suomi on päättänyt lopettaa yli 45 vuotta kestäneen kahdenkeskisen kehitysavun Sambiaan. Viimeisen kehitysavun maksuerän kerrottiin maksettavan vuonna 2023.
Suomen ja Sambian yhteistyötä ovat varjostaneet kehitysyhteistyöhön liittyvät väärinkäytökset Suomen tukemaan sosiaaliturvaohjelmaan. Ohjelman kautta jaettavista avustuksista kaikki eivät ole menneet kotitalouksille.
– Väärinkäytöksiä todettiin myös Kirgisian kohdalla, jossa maan oikeusapujärjestelmän kehittämiseen tarkoitettu tuki päätyi kansainvälisen verkkorikollisuuden kautta väärään osoitteeseen, Juvonen kertaa.
– Kehitysyhteistyön tarkoituksena on tehdä kestävän kehityksen toimenpiteitä ja auttaa hädässä olevia. Kehitysyhteistyövarojen väärinkäytökset romuttavat täysin kehitysyhteistyömallia ja heikentävät kansalaisten luottamusta kehitysyhteistyöhön. Siksikin on tärkeää, että asiasta kysytään edelleen ja epäkohtiin puututaan heti, Juvonen sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Kansanedustaja kysyy: miksi suomalaisten verovaroilla vähennetään tupakointia Kirgisiassa?
Ronkainen: Hyväntekeväisyyttä velkarahalla – hallitus kasvattaa kiintiöpakolaisten määrää ja törsää kehitysapuun 1,2 miljardia euroa
Halla-aho: Hallituksen ongelmana kyvyttömyys priorisoida rahankäyttöä – ”On pystyttävä karsimaan menoja, joilla ei ole mitään tekemistä suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kanssa”
Halla-aho Uutisaamussa: Vasemmisto keksinyt oman velkatodellisuuden – satoja miljoonia kipataan menokohteisiin, jotka eivät liity suomalaisten hyvinvointiin
Halla-aho: Hallituksen prioriteetit vinksallaan – syytää miljardeja maailmalle, mutta laittaa suomalaisduunarit maksamaan maskinsa itse
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lakivaliokunnan perussuomalaiset iloitsevat joululahjarahasta – ”Menee varmasti hyvään käyttöön”
Eduskunnan perinteiset joululahjarahat hyväksyttiin tänään 11.12.2024 valtiovarainvaliokunnan kokouksessa. Jakovaroista 300 000 euroa suunnattiin vankien päihdekuntoutukseen ja 150 000 euroa Rikosuhripäivystyksen toimintaan lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen. Lakivaliokunnan perussuomalaiset ovat mielissään jakokohteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää