Artikkeli kuva

Juvonen: tulevaisuusselvityksen ristiriitaisuudet kummeksuttavat

25.02.2013 |22:56

Pääministeri Jyrki Katainen antoi tänään lausunnon liittyen tohtori Pekka Himaselta tilattuun tulevaisuusselvitykseen. Pääministeri kertoi, että rahoittajat tekivät itse päätöksen osallistumisesta Pekka Himasen tulevaisuusselvitykseen. Katainen kertoi kuitenkin tavanneensa Tekesin, Suomen Akatemian ja Sitran johtajat Himasen kanssa. (Stt 25.2 klo 12)

Julkisuuteen on kuitenkin tullut tieto, jonka mukaan valtioneuvoston kanslia olisi sanellut hankkeen rahoituspäätöksen yhtenä rahoittajana toimivalle Suomen Akatemialle. Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtajan Arto Mustajoen mukaan asia tuli akatemian hallituksen esityslistalle yllättäen. Tavanomaisessa menettelyssä rahoitushakemus ei olisi Mustajoen mukaan menestynyt, mutta se käsiteltiin ohi normaalien menettelytapojen. Akatemia myönsi hankkeelle 150 000 euroa.  (Jyri Hänninen Hs 22.2.)

Kaksi julkisuuteen erilaista tullutta tietoa kummeksuttavat ja nyt onkin syytä saada selvitystä Suomen Akatemian puheenjohtaja Arto Mustajoelta. Miten asiat oikein menivät?

Lisäksi on syytä kyseenalaistaa hankintalaki, jollaista ei sovelleta ko. tulevaisuusselvityksen kaltaisiin yhteisrahoitteisiin tutkimushankkeisiin. Eikö tällainen voimassaoleva hankintalaki mahdollista julkisen tutkimusrahoituksen jakamisen epäterveellä tavalla ohi kilpailutuksen?  Olisiko hankintalaissa parannettavaa tältä osin?

Lisäksi julkisuuteen on saatava tieto siitä, kuka tutkii Himas-tapauksen. Järjen mukaan sen on oltava oikeuskansleri, ei oikeusasiamies. Vain oikeuskansleri voi tutkia hallituksen toimien laillisuutta.

Arja Juvonen
Puh: 050 5311108


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää