Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Juvonen: Päivystyskriisi on riistäytynyt käsistä

15.12.2022 |09:34

Suomessa on syvä ja vakava päivystyskriisi, josta on uutisoitu laajasti. Odotusajat päivystyksissä on vuorokausia, potilaita on käytävillä ja henkilöstöstä huutava pula.

Kansanedustaja Arja Juvonen toteaa, että päivystyskriisi on riistäytynyt käsistä ja potilasturvallisuus vaarantunut valtakunnallisesti Suomessa.

– Yksikin menetetty ihminen siksi, että hänen hoitoonpääsynsä viivästyy, on väärin. Puhumme nyt ihmisistä ja heidän oikeuksistaan saada hoitoa.

– Nyt on tehtävä toimet, jotka varmasti maksavat rahaa, mutta jotka auttavat ihmisiä, Juvonen vaatii.

Vuokratyövoima apuun

Juvosen mukaan joulunaika pahentaa tilannetta entisestään. Lukuisilla hoitajalla on joululomat sovittuna.

– Onko mahdollisesti hoitajia, jotka ovat valmiita joustamaan lomistaan, tehdä ylitöitä tai siirtyä omasta työyksiköstään päivystykseen? Palkanmaksussa ei saa nyt säästellä, vaan ylityö-, hälyytysraha- ja lomansiirtokorvaukset on oltava tuntuvia.

– Vuokratyövoiman käyttö vapailta markkinoilta on otettava käyttöön, sillä siellä on reserviä todellisista osaajista, jotka ovat valmiita tulemaan töihin. Yksityissektorin palvelutuottajien mukaan ottaminen päivystyskriisin hoitoon on ehdotonta. Yksityiset sairaalat ja lääkärikeskukset hoitavat jo nyt päivystys- , leikkaus- ja tapaturmapotilaita tiloissaan. Yksityisen ja julkisen sektorin on nyt lähennyttävä toisiaan, Juvonen vaatii.

Ensihoitajakoulutus vetää hakijoita

Ensihoitajakoulutukseen ammattikorkeakouluihin hakeutui ennätysmäärä opiskelijoita tämän kevään yhteishaussa.

– Valitettavasti paikkoja alan opintoihin on liian vähän. Kun ensihoidosta on tullut hakijoiden suosikki, on kutsuun vastattava ja moninkertaistettava opiskelijapaikkojen määrät. Ensihoitajista saamme osaavaa työvoimaa päivystyksiin. Olen tehnyt ensihoitajakoulutuksen lisäämisestä toimenpidealoitteen lokakuussa 2022, sillä kysynnän ja tarjonnan on vastattava toisiaan näin tärkeässä asiassa, Juvonen kertoo.

– Terveyskeskusten on kyettävä antamaan lääkäriaikoja oikea-aikaisesti, jolloin sairauksien hoito tapahtuu nopeasti, eikä vaiva viivästy ja vakavoidu. Terveyskeskusten on toimittava hätätilanteessa myös viikonloppuisin päiväsaikaan päivystyssairaaloiden rinnalla. Terveyskeskuksissa kyetään antamaan ensiapu moniin sairauksiin, jolloin potilaan ei tarvitse ruuhkauttaa ilta- ja yöpäivystystä.

Ikääntyneille oma hoitokaista

Juvosen mielestä ikääntyneille pitäisi avata oma kaista päivystykseen ja oma vanhustenhoidon akuutteihin ongelmiin vastaava yksikkö.

– Vanhukset hakeutuvat päivystyksiin ja tarvitsevat myös ympärivuorokautista hoivaa sairauksissa. Tähän tulisi varautua hyvinvointialueilla. Miksi meillä ei voisi olla omia vanhustensairaaloita? Juvonen kysyy.

Juvonen ei pidä vanhustenhoidon henkilöstömitoitusta syynä sille, että päivystyksestä puuttuu hoitajia.

– Vanhustenhoito on oma alansa, jonka toimintaan pääsee mukaan myös matalammalla koulutuksella esimerkiksi välillisiin eli vanhustenhoivan avustaviin tehtäviin.

Palkka ja työolot kuntoon

Juvonen toivoo, ettei vanhustenhoidon henkilöstömitoitusta käytetä keppihevosena sille, että päivystyksestä puuttuu osaavaa henkilöstöä. Vanhustenhoidon henkilöstömitoitusta on tarkoitus parantaa esimerkiksi lisäämällä hoiva-avustajia ja muuta avustavaa henkilöstöä.

– Vanhustenhuollossa tarvitaan lähihoitajia ja perushoitajia, joilla on vahvaa osaamista ja ymmärrystä perushoidollisista asioista. Heillä on myös tiettyä lääkekoulutusta ja osaamista. Sairaanhoitajia ja perustason ensihoitajia ja ylemmän tason ensihoitajia (AMK) on saatava houkuteltua töihin päivystyksiin ja sairaaloiden osastoille, sillä heillä on erityisosaamista sairaanhoidollisesta hoitotyöstä ja päivystystoiminnoista.

– Opetusministeriössä tulisi myös sosiaali- ja terveysministeriön kanssa käydä vakava vuoropuhelu sairaanhoitajakoulutuksen sisällöstä ja siitä, että miten koulutuksella vastataan parhaiten työvoimapulaan. Pohjoismaihin töihin lähteneet sairaanhoitajat on houkuteltava takaisin. Rahalla, työoloilla ja asunnolla heidät houkutellaan, Juvonen muistuttaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää